Sossu peruutti aikani viime tingassa
Kommentit (21)
Lapsi sairaana, saat uuden ajan 2-3 kk päähän.
Näin sen junan laiturilla mutta ei tullut junaan...
Vierailija kirjoitti:
Olisko ollut kipeänä.
Ei.
Oli siis töissä. Työpaikalta tulossa.
Niin meilläkin. Tai ei viime tingassa, vaan sihteeri soitti, ettei pääsekkään sovittuun tapaamiseen. Näemme varmaan parin viikon sisällä. Elämä on sellaista.
Näki mut junassa mutta ei kehdannut tulla junaan.
Laittoi toisen työntekijän soittamaan mulle asiasta. Ja miten arvasinkin että näen sen tietyllä asemalla.
Mikä myötähäpeä.
Se näki mut ja oli töistä tulossa mutta ei halunnut tavata mua vaikka se aika oli varattu.
Olin työharjoittelussa sossussa. Aika oli varattu asiakkaalle, sovittu ja kutsu lähetetty hyvissä ajoin.
Kutsukirjeessä lukee kauniisti että mikäli et pääse paikalle, ilmoita xxx numeroon ja/tai xxx osoitteeseen.
Odotellaan. Ei näy eikä kuulu. Odotellaan. Soitetaan.
”Emmä tullu ku me lähettiin Tampereelle”.
Miks ei ilmoittanut, miksi ei perunut aikaa? Joku muu, joka todella jonotti aikaa ja olisi todella mielellään tullut , olisi voinut saada ajan ja päästö hoitamaan asiaansa? Ei tainnut tulla mieleen.
Kysyi vielä että koska mulle tulee uusi aika.
Se sossu, kenen huoneessa olin kuuntelemassa, laittoi luurin kiinni ja tuumasi, että tälle asiakkaalle seuraava aika lähtee joskus aivan pinon viimeisenä!
Ymmärrän kyllä.
Ensin saa ajan ja kutsun ja korkeakoulutettu virkailija istuu odottamassa , turhaan.
Joku muu olisi voinut saada ajan, sillä virkailijalla olisi voinut olla myös jotain hyödyllistä tekemistä, ja onhan se ihan normaalia käytöstäkin että ilmoittaa jos ei pääse paikalle.
Että sitten saa odottaa sitä uutta aikaa kyllä ihan hyvän tovin!

Jep, noin 25 prossaa asiakkaista jättää tulematta varatuille ajoille ilmottamatta mitään. Sit meneekin sähköt poikki tai tulee häätövaroitus ja itketään että uusi aika pitäis saada samantien ja asia hoitaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työharjoittelussa sossussa. Aika oli varattu asiakkaalle, sovittu ja kutsu lähetetty hyvissä ajoin.
Kutsukirjeessä lukee kauniisti että mikäli et pääse paikalle, ilmoita xxx numeroon ja/tai xxx osoitteeseen.
Odotellaan. Ei näy eikä kuulu. Odotellaan. Soitetaan.
”Emmä tullu ku me lähettiin Tampereelle”.
Miks ei ilmoittanut, miksi ei perunut aikaa? Joku muu, joka todella jonotti aikaa ja olisi todella mielellään tullut , olisi voinut saada ajan ja päästö hoitamaan asiaansa? Ei tainnut tulla mieleen.
Kysyi vielä että koska mulle tulee uusi aika.
Se sossu, kenen huoneessa olin kuuntelemassa, laittoi luurin kiinni ja tuumasi, että tälle asiakkaalle seuraava aika lähtee joskus aivan pinon viimeisenä!
Ymmärrän kyllä.
Ensin saa ajan ja kutsun ja korkeakoulutettu virkailija istuu odottamassa , turhaan.
Joku muu olisi voinut saada ajan, sillä virkailijalla olisi voinut olla myös jotain hyödyllistä tekemistä, ja onhan se ihan normaalia käytöstäkin että ilmoittaa jos ei pääse paikalle.
Että sitten saa odottaa sitä uutta aikaa kyllä ihan hyvän tovin!Jep, noin 25 prossaa asiakkaista jättää tulematta varatuille ajoille ilmottamatta mitään. Sit meneekin sähköt poikki tai tulee häätövaroitus ja itketään että uusi aika pitäis saada samantien ja asia hoitaa heti.
Tästä oli vielä yksi aste jalostetumpia case kerran:
Asiakkaan aika piti peruuttaa koska koko toimistotilojen pois pelistä, ei voitu siis ketään tavata eikä mitään tehdä.
Sitttn asiakas saa heti uuden ajan, mutta ei tule paikalle.
Saadaan sitten puhelimella kiinni, että miksi et tullut?
Vastaus: kostoksi meille kun hänen ed aika oli peruutettu!
Kostoksi??? Meille sosiaalisia?? Kosto toimii siis miten, meille, mitä??

Mä en enää edes soittele perään jos ei ilmaannu paikalle. Ei lääkäritkään soita potilaalle, joka jättää tulematta varatulle ajalle.
No mutta ne asiakkaat ovat sitä syystä. Erikoisia reaktioita ei kannata ihmetellä.
Sama juttu vappuaattona. Lapsen aika oli iltapäivälle ja olin järjestänyt vapaata töistä. Aamulla tuli viesti että lääkäri on sairas... jopas sattuikin. Olis reilusti perunut edellisenä päivänä. Kiitos vaan Helsingin kaupunki.
Vierailija kirjoitti:
No mutta ne asiakkaat ovat sitä syystä. Erikoisia reaktioita ei kannata ihmetellä.
Totta. Jos hommat hoituisi kuten pitääkin, niin ei olisi tarvetta sossun asiakkuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työharjoittelussa sossussa. Aika oli varattu asiakkaalle, sovittu ja kutsu lähetetty hyvissä ajoin.
Kutsukirjeessä lukee kauniisti että mikäli et pääse paikalle, ilmoita xxx numeroon ja/tai xxx osoitteeseen.
Odotellaan. Ei näy eikä kuulu. Odotellaan. Soitetaan.
”Emmä tullu ku me lähettiin Tampereelle”.
Miks ei ilmoittanut, miksi ei perunut aikaa? Joku muu, joka todella jonotti aikaa ja olisi todella mielellään tullut , olisi voinut saada ajan ja päästö hoitamaan asiaansa? Ei tainnut tulla mieleen.
Kysyi vielä että koska mulle tulee uusi aika.
Se sossu, kenen huoneessa olin kuuntelemassa, laittoi luurin kiinni ja tuumasi, että tälle asiakkaalle seuraava aika lähtee joskus aivan pinon viimeisenä!
Ymmärrän kyllä.
Ensin saa ajan ja kutsun ja korkeakoulutettu virkailija istuu odottamassa , turhaan.
Joku muu olisi voinut saada ajan, sillä virkailijalla olisi voinut olla myös jotain hyödyllistä tekemistä, ja onhan se ihan normaalia käytöstäkin että ilmoittaa jos ei pääse paikalle.
Että sitten saa odottaa sitä uutta aikaa kyllä ihan hyvän tovin!Jep, noin 25 prossaa asiakkaista jättää tulematta varatuille ajoille ilmottamatta mitään. Sit meneekin sähköt poikki tai tulee häätövaroitus ja itketään että uusi aika pitäis saada samantien ja asia hoitaa heti.
Tästä oli vielä yksi aste jalostetumpia case kerran:
Asiakkaan aika piti peruuttaa koska koko toimistotilojen pois pelistä, ei voitu siis ketään tavata eikä mitään tehdä.
Sitttn asiakas saa heti uuden ajan, mutta ei tule paikalle.
Saadaan sitten puhelimella kiinni, että miksi et tullut?
Vastaus: kostoksi meille kun hänen ed aika oli peruutettu!
Kostoksi??? Meille sosiaalisia?? Kosto toimii siis miten, meille, mitä??Mä en enää edes soittele perään jos ei ilmaannu paikalle. Ei lääkäritkään soita potilaalle, joka jättää tulematta varatulle ajalle.
Joskus soittaa.
Olisko ollut kipeänä.