Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyyden huippu?
Yksinäinen, mutta onnellinen!
29.10.2019 |
Mikä on mielestäsi yksinäisyyden huippu?
Aloitan: saan joka syntymäpäivä ja joulu yhden postikortin. Olen lähettänyt kortin itselleni.
Silti olen onnellinen. Tämä on oma valinta ja sopii tämän hetkiseen tilanteeseen kuin nenä päähän, sopii ehkä koko loppuelämääni - toivottavasti!
Olen saanut elämässä niin tärkeitä asioita, joita joku ei saa koko elämänsä aikana, että loppuaika elämästäni on vain lähes pelkkää extraa. Lapset haluan vielä "kasvattaa loppuun" (ainakin 40 vuotiaiksi), muuta en tarvitse.
Mikä on sinun yksinäisyytesi huippu?
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun elämä; en ole koskaan seurustellut. kavereita/ystäviä ei ole ollut kohta 13 vuoteen. puhelimessa alle 10 numeroa tallennettuna, voi olla viikkoja ettei kukaan soita/tekstaa.
Vierailija kirjoitti:
mun elämä; en ole koskaan seurustellut. kavereita/ystäviä ei ole ollut kohta 13 vuoteen. puhelimessa alle 10 numeroa tallennettuna, voi olla viikkoja ettei kukaan soita/tekstaa.
Minulla oli sama, ei muita sosiaalisia kontakteja kuin vanhemmat 13-26-vuotiaana. Mutta silti onnistuin saamaan lopulta seurustelukumppanin ja muutaman ystävän. Älä sinäkään luovu toivosta.
Sohvalla köllötellessäni silitän joskus hiuksiani, jotta saisin tuntea jonkun kosketuksen ja läheisyyttä 😁
Ainoa ihminen jonka kanssa voit "jutella" on jokin "kameramalli" netissä. Ja jos et uskalla sinne kirjoittaa niin ainakin voit katsella edes kerran jotain ihmistä silmiin. En myöskään koskaan saa kortteja ja kukaan ei soita minulle. Itsessä on paljon syytä tähän tilanteeseen ja en osaa tai uskalla tutustua ihmisiin kunnolla. Olen nuori nainen ja häpeän itseäni päivittäinen todella paljon. Tämä ei myöskään ole minulle mikään oma valinta senkin vuoksi kuin jotain kidutusta välillä. En paljon kaipaa ihmisiä, mutta en nyt sentään ihan yksin tahtoisi olla. Nolottaa ja kirjoittaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivotan itselleni hyvää yötä. Töihin lähtiessä sanon kodilleni hei hei.
Vierailija kirjoitti:
mun elämä; en ole koskaan seurustellut. kavereita/ystäviä ei ole ollut kohta 13 vuoteen. puhelimessa alle 10 numeroa tallennettuna, voi olla viikkoja ettei kukaan soita/tekstaa.
Minulla on noin 200 numeroa puhelimessa.
Vain yksi läheinen, loput virastoja/Kelaa/apteekkia/Elisaa/DNA.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei ole vuosiin soittanut kukaan muu kuin viranomainen, esim OP
Oon puhunu itelleni ja välillä kuvittelen että mun vierellä olis joku joka arvioisi mitä teen niin yritän pääni sisällä selittää kaikkea. Ei oo tosiaan ollut kavereita tai mitään tuttuja enää yli vuosikymmeneen ja sen verran ikää ettei vanhemmatkaan enää tekstaa kuin parin kuukauden välein. Ja ne vanhempien tekstarit on ainoat sosiaaliset kontaktit mitä mulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koin yksinäisyyden huipun yläasteella, kun kului oikeasti kuukausia, että puhuin koulupäivän aikana mitään. Jos jättää pois silloin tällöin viitattuani vastasin opettajalle, tai ruokalan jonossa ilmoitin keittiön väelle mitä valitsin, niin kenenkään samalla luokalla olevan, tai muunkaan ihmisen kanssa en puhunut koulupäivän aikana. Illalla juttelin vanhemmille, mutta en muuten.
Joo ja mitä tästä on seurannut, yliopistotutkinto, lapsia, puoliso ja kovapalkkainen vakinainen virka ministeriössä. Ystäviäkin löytyy nykyään, ei montaa, mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Koin yksinäisyyden huipun yläasteella, kun kului oikeasti kuukausia, että puhuin koulupäivän aikana mitään. Jos jättää pois silloin tällöin viitattuani vastasin opettajalle, tai ruokalan jonossa ilmoitin keittiön väelle mitä valitsin, niin kenenkään samalla luokalla olevan, tai muunkaan ihmisen kanssa en puhunut koulupäivän aikana. Illalla juttelin vanhemmille, mutta en muuten.
Joo ja mitä tästä on seurannut, yliopistotutkinto, lapsia, puoliso ja kovapalkkainen vakinainen virka ministeriössä. Ystäviäkin löytyy nykyään, ei montaa, mutta kuitenkin.
Itsellä samoja kokemuksia ja varsinkin yläkoulu meni niin, että harvoin kukaan jutteli minulle mitään ja jos itse yritin porukkaan niin huomasin etten kelvannut. Kiusattiin myös jonkin verran. Yleensä olin silti vaan kuin pelkkää ilmaa kaikille. Jotkut pakolliset parityöt yms hoidettiin niin, että minut oli muiden pakko ottaa mukaan, mutta muuten en paljon päivän aikana puhunut. Tämä oli todella ikävää aikaa ja olin aiemmassa koulussa ihan hyvin vielä porukassa mukana ja yritin kyllä päästä tuollakin mukaan, mutta ei auttanut. Lukiossa tilanne helpottui vähäsen ja sain lopulta pari kaveria, mutta edelleen omassa ryhmässä ei sellaisia ollut ja he eivät minulle oikeastaan puhuneet mitään sen "pakollisen" ulkopuolella. Oli meitä silti muitakin yksinäisiä siellä. Nämä vuodet ovat silti jättäneet jälkensä minuun jotenkin ja uskon, että se tietynlainen jännitys ihmisiä kohtaan ja ulkopuolisuuden tunne on tuolta peräisin. En enää luota siihen, että kukaan tahtoisi olla kanssani jatkossakaan. Toivon silti elämälleni eri suuntaan, mutta nyt yksinäisyys on jäänyt päälle ja edelleen olen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ystäviä nyt 12:sta vuoteen. Joskus lapsena oli viimeksi sellainen todellinen ystävä. Kyllä tämä jonkin jäljen on jättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ihminen jonka kanssa voit "jutella" on jokin "kameramalli" netissä. Ja jos et uskalla sinne kirjoittaa niin ainakin voit katsella edes kerran jotain ihmistä silmiin. En myöskään koskaan saa kortteja ja kukaan ei soita minulle. Itsessä on paljon syytä tähän tilanteeseen ja en osaa tai uskalla tutustua ihmisiin kunnolla. Olen nuori nainen ja häpeän itseäni päivittäinen todella paljon. Tämä ei myöskään ole minulle mikään oma valinta senkin vuoksi kuin jotain kidutusta välillä. En paljon kaipaa ihmisiä, mutta en nyt sentään ihan yksin tahtoisi olla. Nolottaa ja kirjoittaakin.
Mikä on kameramalli jolle voi jutella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ihminen jonka kanssa voit "jutella" on jokin "kameramalli" netissä. Ja jos et uskalla sinne kirjoittaa niin ainakin voit katsella edes kerran jotain ihmistä silmiin. En myöskään koskaan saa kortteja ja kukaan ei soita minulle. Itsessä on paljon syytä tähän tilanteeseen ja en osaa tai uskalla tutustua ihmisiin kunnolla. Olen nuori nainen ja häpeän itseäni päivittäinen todella paljon. Tämä ei myöskään ole minulle mikään oma valinta senkin vuoksi kuin jotain kidutusta välillä. En paljon kaipaa ihmisiä, mutta en nyt sentään ihan yksin tahtoisi olla. Nolottaa ja kirjoittaakin.
Mikä on kameramalli jolle voi jutella?
Tarkoitinkin kirjoittamista ja voit ihan itse päätellä minkälaisesta sivusta kyse. Oma tilanne nyt vaan on tämä on ei voi nyt mitään. Minullakaan ei ole ollut ystäviä nyt yli 10 vuoteen, joten alkaa vähän tämä tuntua.
Minä taas puhun pehmolelulle, Koiramäen Elsa on hyvä kuuntelija! Joinakin päivinä joku satunnainen ihminen saattaa pelastaa päivän. Pärjään kyllä yksinkin mutta joskus olisi mukava jakaa asioita jonkun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mun elämä; en ole koskaan seurustellut. kavereita/ystäviä ei ole ollut kohta 13 vuoteen. puhelimessa alle 10 numeroa tallennettuna, voi olla viikkoja ettei kukaan soita/tekstaa.
Minulla oli sama, ei muita sosiaalisia kontakteja kuin vanhemmat 13-26-vuotiaana. Mutta silti onnistuin saamaan lopulta seurustelukumppanin ja muutaman ystävän. Älä sinäkään luovu toivosta.
Naiselle kaikki on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mun elämä; en ole koskaan seurustellut. kavereita/ystäviä ei ole ollut kohta 13 vuoteen. puhelimessa alle 10 numeroa tallennettuna, voi olla viikkoja ettei kukaan soita/tekstaa.
Minulla oli sama, ei muita sosiaalisia kontakteja kuin vanhemmat 13-26-vuotiaana. Mutta silti onnistuin saamaan lopulta seurustelukumppanin ja muutaman ystävän. Älä sinäkään luovu toivosta.
Oma elämä on myös kuin tuossa ensimmäisessä viestissä kuvattu. En ole seurustellut, ei kavereita alakoulun jälkeen , puhelimella soitan hyvin harvoin ja siellä ei ole kuin vanhempien numerot. Mietin miten pääsisin siihen elämään kuin olet päässyt. Itse olen juuri nyt 26- vuotta olisi kiva saada jokin muutos aikaan, kun olen myös ollut yksin 13-vuotiaasta lähtien. Tietenkin tiedän sen, etä itse pitää muuttaa elämäänsä, vaikka en ymmärrä miten se tehdään.
Vetää mielen surulliseksi tämä ketju.
Kun täytin 50 vuotta ei kukaan soittanut. Ei edes vanhemmat, pistivät spostia.
Yksin dokaaminen lähiön räkälässä.