Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyyden huippu?
Yksinäinen, mutta onnellinen!
29.10.2019 |
Mikä on mielestäsi yksinäisyyden huippu?
Aloitan: saan joka syntymäpäivä ja joulu yhden postikortin. Olen lähettänyt kortin itselleni.
Silti olen onnellinen. Tämä on oma valinta ja sopii tämän hetkiseen tilanteeseen kuin nenä päähän, sopii ehkä koko loppuelämääni - toivottavasti!
Olen saanut elämässä niin tärkeitä asioita, joita joku ei saa koko elämänsä aikana, että loppuaika elämästäni on vain lähes pelkkää extraa. Lapset haluan vielä "kasvattaa loppuun" (ainakin 40 vuotiaiksi), muuta en tarvitse.
Mikä on sinun yksinäisyytesi huippu?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyteen tottuu niin ettei sitä enää huomaa. Mutta kyllä yks päivä ajattelin hakeutua show business alalle, kun tuntuu että enimmäkseen "seurustelen" kuuluisuuksien kanssa, siis oman pään sisällä käyn keskusteluja niiden kanssa.
Kaikki eivät silti totu ikävä kyllä ja itse olen yksi niistä. Jotenkin siihen alistuu ja pakottaa itsensä hyväksymään asian, mutta en varmaan koskaan pysty tottumaan. Samaten se ettei sitä huomaisi niin voin kyllä sanoa huomaavani sen ihan joka hetki. Joku kirjoitti, että silittää hiuksiaan ja minä puolestaan pidän monesti itseäni kädestä kiinni, kun oikeasti kaipaa jonkun ihmisen läheisyyttä. Mietinkin joskus, että yksinäisyys on kuin toinen nimeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ystäviä nyt 12:sta vuoteen. Joskus lapsena oli viimeksi sellainen todellinen ystävä. Kyllä tämä jonkin jäljen on jättänyt.
Sana "kahteentoista" lyhennetään muotoon 12:teen, ei 12:sta. Jälkimmäinen ei anna mitään tietoa taivutuksesta, jota tuolla loppuosalla yritetään kertoa.
Minulle ei soita kukaan, ei käy kukaan. Käyn vain kaupassa viikoittain, siellä näen ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ystäviä nyt 12:sta vuoteen. Joskus lapsena oli viimeksi sellainen todellinen ystävä. Kyllä tämä jonkin jäljen on jättänyt.
Minulla sama. En ole löytänyt hyvää ystävää. Ihmisenä olen mielestäni todella lojaali ja auttavainen. Ehkä muut ihmiset eivät näe tätä puolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyteen tottuu niin ettei sitä enää huomaa. Mutta kyllä yks päivä ajattelin hakeutua show business alalle, kun tuntuu että enimmäkseen "seurustelen" kuuluisuuksien kanssa, siis oman pään sisällä käyn keskusteluja niiden kanssa.
Kaikki eivät silti totu ikävä kyllä ja itse olen yksi niistä. Jotenkin siihen alistuu ja pakottaa itsensä hyväksymään asian, mutta en varmaan koskaan pysty tottumaan. Samaten se ettei sitä huomaisi niin voin kyllä sanoa huomaavani sen ihan joka hetki. Joku kirjoitti, että silittää hiuksiaan ja minä puolestaan pidän monesti itseäni kädestä kiinni, kun oikeasti kaipaa jonkun ihmisen läheisyyttä. Mietinkin joskus, että yksinäisyys on kuin toinen nimeni.
Juu, ymmärrän mitä tarkoitat, ei ole kiva myöntää että olen tottunut yksinäisyyteen. Kärsin siitä ennen hieman enemmän ja yritin pitää yhteyttä ihmisiin, mutta se oli yksipuolista ja ihmisillä on aina omat kiireensä ja menonsa. "Epätoivoinen yksinäisyys" alkoi jo kypsyttää ja päätin kääntää ylös alaisin oman ajatteluni: voisinko kokeiluluontoisesti ajatella juuri päin vastoin kuin nyt ajattelen (kogniitiivisen käyttäytymisterapian ideoimana) ja jospa vain ottaisin ilon irti tästä ja olisin tyytyväinen? Voin chättäillä tuntemattomien kanssa, katsoa juutuubista ihailemieni ihmisten haastatteluja... miettiä mitähän heille kuulee? Sekoboltsisuuden rajat on ylitetty, mutta entä sitten. Ehkä joku toinen erikoinen miusta vielä tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
>äidin kanssa ikeaan
>äiti keräilee isoja kulhoja ja tarjoiluastioita
<sit kun sulle tulee vieraita kylään syömään voit laittaa ruuat tähän kätevästi
>Koita selittää, että ei ehkä tarvita tuollaista
<pitäskö näitä lautasia olla vähintään kuusi, että riittää sitten kaikille vieraille??
>ole loppureissu hiljaa itkua pidätellen
>pääse kotiin, järjestä astiat kaappiin joita et tule ikinä tarvitsemaan
>itke ja käytä aina sitä samaa yhtä lautasta ja aterimista max kolmea kappaletta
Mulla ei ole kevään jälkeen ainuttakaan sukulaista.
Kavereita ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ystäviä nyt 12:sta vuoteen. Joskus lapsena oli viimeksi sellainen todellinen ystävä. Kyllä tämä jonkin jäljen on jättänyt.
Minulla sama. En ole löytänyt hyvää ystävää. Ihmisenä olen mielestäni todella lojaali ja auttavainen. Ehkä muut ihmiset eivät näe tätä puolta.
Sama.
Vierailija kirjoitti:
Kun täytin 50 vuotta ei kukaan soittanut. Ei edes vanhemmat, pistivät spostia.
Sama, täytin 40 ja vietin juhlan yksin, leivoin kakun jonka söin yksin. Vanhemmat ovat kuolleet, samaten lemmikkini. Sinä päivänä olin yksinäisempi kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ystäviä nyt 12:sta vuoteen. Joskus lapsena oli viimeksi sellainen todellinen ystävä. Kyllä tämä jonkin jäljen on jättänyt.
Minulla sama. En ole löytänyt hyvää ystävää. Ihmisenä olen mielestäni todella lojaali ja auttavainen. Ehkä muut ihmiset eivät näe tätä puolta.
Itsellä taas puolestaan se tilanne, ettei ole edes niitä tuttujakaan tai mitään pienintäkään sosiaalista elämää. Silloin se yksinäisyys on välillä todella vaikea asia. Joskus mietin, että olisi edes joku jonka kanssa jutella.
Kun joku kutsuu jonnekin ja sanoo että tuo joku kaveri mukana ja sulla ei oo yhtään kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun joku kutsuu jonnekin ja sanoo että tuo joku kaveri mukana ja sulla ei oo yhtään kaveria.
En kehtaa seurustella, jos pystyisin edes siihen, koska miten kertoa ettei ole yhtään ystävää, jos pitäisi kokoontua oman ja kumppanin kaveriporukoiden kanssa yhteen.
Yksinäisyyteen tottuu niin ettei sitä enää huomaa. Mutta kyllä yks päivä ajattelin hakeutua show business alalle, kun tuntuu että enimmäkseen "seurustelen" kuuluisuuksien kanssa, siis oman pään sisällä käyn keskusteluja niiden kanssa.