Tunnen erään miehen, jolla on ihan selkeät asperger- piirteet, mutta ei tajua sitä eikä ole koskaan saanut varmaan mitään diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Kova on Vaasan tarve kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Jos tämä on totta, niin ennemmin kuulostaa vakavasti mt-ongelmaiselta. Toki vahvat aspergerpiirteet yhdistyneenä esim. kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön voi olla todella raskas yhdistelmä ihmisessä. Mutta eivät aspergerit ole luolaihmisiä, jotka ahmivat raakoja roiskeläppiä ja välttelevät peseytymistä viimeiseen saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Jos tämä on totta, niin ennemmin kuulostaa vakavasti mt-ongelmaiselta. Toki vahvat aspergerpiirteet yhdistyneenä esim. kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön voi olla todella raskas yhdistelmä ihmisessä. Mutta eivät aspergerit ole luolaihmisiä, jotka ahmivat raakoja roiskeläppiä ja välttelevät peseytymistä viimeiseen saakka.

No ei ole totta. Vanhan narsistisen pyrkyrin ikuista kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Jos tämä on totta, niin ennemmin kuulostaa vakavasti mt-ongelmaiselta. Toki vahvat aspergerpiirteet yhdistyneenä esim. kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön voi olla todella raskas yhdistelmä ihmisessä. Mutta eivät aspergerit ole luolaihmisiä, jotka ahmivat raakoja roiskeläppiä ja välttelevät peseytymistä viimeiseen saakka.

Ohiksena alkoi kiinnostaa nuo raakaroiskeläpät?

Eikö ne ole kypsiä? Voi syödä kylmänä tai lämmittää.