Tunnen erään miehen, jolla on ihan selkeät asperger- piirteet, mutta ei tajua sitä eikä ole koskaan saanut varmaan mitään diagnoosia.

Hyötyisikö hän jotain siitä diagnoosista?

Ei. Me olemme yksilöitä ja erilaisia joka tapauksessa jokainen.

Itsestäsikö puhut?

Aspengerhullu taas täällä

Ap on varmaan paras diagnoosin tekijä, niinkö?

Oletko lääkäri, psykiatri, psykologi tai neurologi?

Neurologi tutkii noita aivoihin liittyviä asioita, siis oletko sellainen.

Anna ihmiseten olla ja elää rauhassa, mitä helvettiä kenenkään piirteet tai erityispiirteet hänen luonteessaan sinulle kuuluu?  Jos kuuluu, kerro se tännekin.

Pidä iso suusi tukossa ja huolehdi omista asioista, niissäkin nimittäin riittää huolehtimista tosi paljon!

Oletko täysi kaheli, ap?

Itse olin jotain 40v ennen kuin kunnolla ymmärsin itse olevani asperger. Eräs sukulaiseni on ihan täysin asperger mutta ei tiedä itse olevansa sitä. Sanoisin että olisi hyvä itse tietää asia mutta miten sen sanoo toiselle fiksusti, se onkin hankala asia.

Olen miettinyt samaa erään tuttavan kohdalla, mutta emme ole niin läheisiä, että voisin.

Minusta hän ihan varmasti hyötyisi tiedosta, koska tietyt asiat saisivat selityksen. Sitä paitsi arvelen, että esimerkiksi työelämä jatkuvine epäonnistumisineen on hänelle enenevässä määrin raskasta, liian raskasta jo.

Nuorempana mies oli vielä suhteellisen ok, joskin omalaatuinen. Nykyään hän on ahdistuneempi ja aiheuttaa ihmetystä ihan ulkopuolisissa.

Pidä vaan se suusi kiinni. As on jo diagnoosina niin häpeällinen ja siitä poikkeuksellinen dg, että sen saamisesta ei hyödy: ei voida hoitaa. 

- itse assi

Vierailija kirjoitti:

Ap on varmaan paras diagnoosin tekijä, niinkö?

Oletko lääkäri, psykiatri, psykologi tai neurologi?

Neurologi tutkii noita aivoihin liittyviä asioita, siis oletko sellainen.

Anna ihmiseten olla ja elää rauhassa, mitä helvettiä kenenkään piirteet tai erityispiirteet hänen luonteessaan sinulle kuuluu?  Jos kuuluu, kerro se tännekin.

Pidä iso suusi tukossa ja huolehdi omista asioista, niissäkin nimittäin riittää huolehtimista tosi paljon!

Autismin kirjon häiriöt aiheuttavat kärsimystä. Apua ei saa ilman oikeaa diagnoosia.

Pitäisikö esimerkiksi meidän opettajien pitää suuri suumme tukossa epäilyistä, koska emme ole lääkäreitä?

Ihminen voi olla AS- piirteinen, mutta mitä hän sellaisesta diagnoosista hyötyy?

Aikuinen ei saa sillä perusteella mitään tukea/apua.

Varsinainem autismidiagnoosi on lujassa, yleensä sitä ei aikuisena saa, jos on pärjännyt työelämässä jotenkuten tai paremmin ja piirteet eivät aiheuta mm. väkivaltaisuutta tai muita vakavia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Pidä vaan se suusi kiinni. As on jo diagnoosina niin häpeällinen ja siitä poikkeuksellinen dg, että sen saamisesta ei hyödy: ei voida hoitaa. 

- itse assi

No, tämähän ei ole totta. Moni assi saa kuntoutusta, terapiaa ja opastusta esimerkiksi sosiaalisiin tilanteisiin. Useimpia helpottaa ihan tieto siitä, mistä tietyt ongelmat johtuvat. Lisäksi oikean diagnoosin turvin voi päästä esimerkiksi eläkkeelle, jos työelämä ei suju. Toki se monelta sujuukin, muttei kaikilta.

Assburger kirjoitti:

Ihminen voi olla AS- piirteinen, mutta mitä hän sellaisesta diagnoosista hyötyy?

Aikuinen ei saa sillä perusteella mitään tukea/apua.

Varsinainem autismidiagnoosi on lujassa, yleensä sitä ei aikuisena saa, jos on pärjännyt työelämässä jotenkuten tai paremmin ja piirteet eivät aiheuta mm. väkivaltaisuutta tai muita vakavia ongelmia.

Olen lukenut että jos on aspergerilla lisäksi add/adh - lääkitys, niin on saattanut saada apua lääkityksestä esim. työelämään.

Kyseenalaista on myös aikuisen autismidiagnoosista saatu hyöty jos henkilö jo pärjää kohtalaisesti.

Tarjolla olrva spu ei välttämättä tilannetta paranna.

Eri asia on, jos on vara omalla rahalla ostaa terapiaa.

Itse haluaisin tietää. Yleensä totuus ja tietäminen ovat lopulta parempi kuin valhe ja tietämättömyys. Mieluummin rakennan elämääni todellisuuden pohjalta.

Valitettavasti viestintuoja usein ammutaan. Toisaalta autismin kirjon ihmiset ovat yleensä hyvin suoria ja rehellisiä itse, joten saattavat paremmin ymmärtää, miksi joku sanoo suoraan.

Nykyään kaikilla kuuluu olla joku diagnoosi jos eivät ole supernormaaleja. Parhaita ja suosituimpia diagnooseja ovat ne jotka alkavat a:lla, eli asperger, autismi, adhd ja add.

Vierailija kirjoitti:

Ap on varmaan paras diagnoosin tekijä, niinkö?

Oletko lääkäri, psykiatri, psykologi tai neurologi?

Neurologi tutkii noita aivoihin liittyviä asioita, siis oletko sellainen.

Anna ihmiseten olla ja elää rauhassa, mitä helvettiä kenenkään piirteet tai erityispiirteet hänen luonteessaan sinulle kuuluu?  Jos kuuluu, kerro se tännekin.

Pidä iso suusi tukossa ja huolehdi omista asioista, niissäkin nimittäin riittää huolehtimista tosi paljon!

Olen itseoppinut. En lisensiaatti.

Aikuisiällä saadut diagnoosit ei yleensä auta hirveesti. Ihminen on jo oppinut selviytymään ilman lääkkeitä ja kehittänyt omat metodinsa. Niitten lääkkeitten, kun on tarkoitus auttaa esim opiskelussa etc. Kuitenkin, jos se kaveris on pahassa pulassa töissä etc niin sitten voit kai kertoa.

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin henkilön, jolla oli todennäköisesti asperger tai jonkinasteinen muu autistinen kehityshäiriö. Hän piti itseään poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka oli ihan tavallinen kaveri. Kovasti kehuskeli omia "saavutuksiaan". Kaveri oli muun muassa kirjottanut omakustanteisen elämäkerrallisen kirjan ja tehnyt joitain omakustanteisia käännöksiä. Esitteli mielellään näitä kerta kerran jälkeen. Näistä saavutuksistaan hän olisi jaksanut puhua tuntikausia, jos kukaan vain olisi viitsinyt kuunnella.  Ehdotin hänelle, että hän voisi kirjoittaa fiktiivisen kirjan erääseen nuoruuden harrastukseensa liittyen. Hän suuttui ja alkoi huutaa, että hän kirjoittaa ja puhuu aina vain totta ja että hänellä ei ole aikaa fiktiooon. Tosiasiassa kaveri oli älyllisesti epärehellinen tapaus, joka siirteli keskustelun aikana toistuvasti maalitolppia itselleen edullisemmaksi. Kun huomautin tästä, hän alkoi väittää minua valehtelijaksi.

Ystäviä hänellä ei juurikaan ollut eikä sukulaisetkaan pitäneet häneen yhteyttä ilmeisesti juuri autismistaan johtuen.  Ihmisenä hän oli arka. Hän säikkyi välillä kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä omia kehonsa tuntemuksia. Kuolema tuntui pelottavan häntä kovasti. Hän olisi halunnut mukaan monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, mutta hankalasta persoonastaan johtuen nämä yritykset tyssäsivät alkuunsa.

MItä enemmän opin kaveria tuntemaan, sitä vastenmielisemmältä hänen seuransa alkoi tuntua. Hän saattoi olla pesemättömänä pitkiä aikoja, Liikkua vuosikymmeniä vanhoissa reikäisissä rytkyissä, syödä eläimen tavoin raakaa Saarioisten pitsaa suoraan aukirepimästään pakkauksesta jne. Pahimmillaan kaveri vaikutti skitsofreenikolta, joka näki uhkia ja vainoa kaikkialla. Kuitenkaan hänessä itsessän ei hänen mukaansa ollut mitään vikaa.

Arkipäiväisen juttelun lomassa hän saattoi yhtäkkiä tölväistä jotain todella loukkaavaa, mutta ei tuntunut tajuavan itse loukanneensa toista. Kun sitten vähän myöhemmin katkaisin välini häneen, hän soitti minulle ja alkoi ensin maanitella minua uudelleen kaverikseen. Kun en sitä enää halunnut, hän alkoi haukkua minua erilaisilla diagnostisilla nimillä, jotka sopivat lähinnä häneen itseensä.

Koko jutusta jäi vahän paha maku suuhun. Olisin halunnut jollakin tavoin auttaa kaveria, mutta kaveri itse näytti olevan suurin este avun tarjoamiselle. Myöhemmin näin erästä tuttavaani, joka tunsi myös kyseisen kaverin. Tuttavani kertomus vastaavanlaisesta lyhyestä ystävyyssuhteesta kyseisen kaverin kanssa näytti noudattavan samaa kaavaa kuin itsenikin kohdalla. Silloin tajusin, että en olisi oikeastaan voinut tehdä mitään kaveria auttaakseni. Hän oli jo peruuttamattomasti maalannut otsensä sosiaalisessa mielessä nurkkaan.

Muuten ihan kohtalaisen uskottavan tarinan sepitit kiusataksesi autistisia, mutta tuo eläimen tavoin Saarioisten raakaa pitsaa syöminen ampui yli.

2/5 - ei kuitenkaan jatkoon tänään tällä kiusaamisella.