Mieheni on romunkerääjä

Asumme pientä (ennen mieheni tapaamista ostamaani ja minun maksamaani) omakotitaloa maalla. Pihassa nököttää ulkorakennus jossa autotalli ja liiteri, autotalliin mahtui autokin kun asuin yksin, nyt ei moneen vuoteen edes polkupyörää, koska mieheni on haalinut kaikenmaailmallista roinaa röykkiöittäin. Liiteriin eivät mahdu puut, ne kostuvat pihassa pressun alla. Piha on täynnä kaluja ja kanistereita, koneita ja vehkeitä, lavoja ym. Yritän jotenkin laittaa niitä edes siistimmin joskus mutta eivät pysy. Kun mies tulee kotiin, hän rojauttaa eteisen lattialle läjän likaisia vaatteita ja saappaita, pöydät pursuavat nippeliä nappelia otsalamppuja suojaimia lukulaseja lippuja lappuja. Olen hankkinut eteiseen isohkon arkun työvaatteille, mutta eihän niitä sinne asti jaksa laittaa, vaan arkun päällä on päivä päivältä kohoava vuori likaisia työvaatteita, alusvaatteita, sukkia. Pesen tietysti, ja järjestän tietysti, mutta en aina kerkiä perässä.
Illat mieheni makoilee sohvalla piereskellen ja tilailee netistä lisää kamaa. Postilaatikkoon ilmestyy päivittäin niitä kiinalaisia pikku nytteröitä, postin saapumisilmoitusten lisäksi. Terassille postipoika oli tänäänkin jättänyt jonkun loodan.
Hänen autonsa on niin täynnä tavaraa aina, että sillä ei voi lähteä ikinä mihinkään kylään tms, vaan kaikkiin reissuihin lähdetään minun autollani.
Välillä hän kyllä siivoaa autonsa. Se tapahtuu siten, että hän tyhjää kaiken pienen pihamökkimme terassille. Mökin, jonka olen maalannut ja tehnyt sievät terassinkaiteet sekä laitan kesäksi kukat. Siinä ne röykkiöt sitten ovat niin ettei mökkiinkään pääse sisään, kunnes hän taas on tarpeensa mukaan lapannut kaiken takaisin autoonsa, tai komennuksestani hetkiseksi johonkin entisten röykkiöiden jatkeeksi.
Joku saattaa tässä kohtaa kysyä enkö kiellä häntä toimimasta näin.
No. Yhdeksänvuotisen yhdessäolomme aikana varmaan yhdeksän miljoonaa kertaa. Mutta mies on täysin teflonia. Tai sitten lupaa siivota, muttei tapahdu, "ei kerkiä". Tai joskus loukkaantuukin; eivätkö hänen tavaransa saisi olla missään.
Ja mitään kun ei saa heittää pois, vaikka joskus salaa kyllä heitän, eikä hän tunnu huomaavan.
En toisaalta voi tavaroita läydä siivoamaan ja järjestämäänkään, eihän hän sitten enää löytäisi yhtään mitään!
Nauttisin kauniista harmonisen näköisestä kodista, ja itse järjestelen omat tavarani tarkasti. Kärsin tilanteesta. Olen jo vuosia halunnut myydä koko talon ja häipyä, aloittaa puhtaalta, ja mahdollisimman vähillä tavaroilla.
Niin, tämä erilaisuus meissä kun ei ole ainoa joka minua hiertää.
Häntä sen sijaan ei hierrä mikään.
Puhuminen ei auta, hän ei kuuntele.