UJOT - mikä itseänne harmittaa tai ärsyttää ujoudessanne eniten?

Se, että teen aina aika kehnon ensivaikutelman sekä naisten silmissä, että esimerkiksi työhaastattelussa.

Terveisin Naispelko26

Mikä ujohullu täällä nyt on? No, itseä ehkä se että jos oikeasti saan keksittyä tosi hyvän pointin keskusteluun niin harkitsen liian kauan sen sanomista ja hyvä hetki menee välistä. Menen vaan jotenkin lukkoon enkä saa sanottua sitä, ja sitten aihe onkin jo vaihtunut.

Se etten uskalla laittaa viestiä esimerkiksi jossain deittisivustolla.

Odotan turhaan että nainen laittaisi viestin ensin, mutta sitä päivää ei näe...

Harmittaa kun tunnen miten muut ihmiset vaivautuvat seurassani koska olen niin ujo :/ Jos meitä on kaksi ujoa, se on vielä hirveämpää.

En keksi mitään sanottavaa tilanteessa, jossa pitäisi jutustella jotain.

Että olen ylpeä. Onneksi nykyisin sanon, että olen hiukan ujo ym. Olen nyt viime vuosina hiukan saanut itseäni " parannettua" isot porukat aiheuttaa vieläkin paniikkia.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa kun tunnen miten muut ihmiset vaivautuvat seurassani koska olen niin ujo :/ Jos meitä on kaksi ujoa, se on vielä hirveämpää.

Tämä on myös minun suurin pelkoni. Vaivaantuvatko ei ujot ujon ihmisen seurassa ja miksi? Jos eivät itse ole ujoja?

En uskalla harrastaa s eksiä, annan huonon ensivaikutelman, puhun kömpelösti (Minulla myös paniikkihäiriö ujouden ohella). Rajoittaa ihmisten kanssa oloa, mutta minkä tälle voi, pienestä asti ollut ujo, paniikkihäiriö alkoi joskus teini-ikäisenä, ei kiva yhdistelmä :(

 Minä en ainakaan vaivaannu yhtään jos joku on ujo. Hän tarvitsee vaan enemmän aikaa ja luottamusta. 

Joskus tulee virhetulkintoja ja luulen ujoutta jonkinlaiseksi vihamielisyydeksi. Sen puolee olisi helpompaa jos toinen sanoisi että ujostelee.

Minuakin hävettää muiden ihmisten vaivautuminen seurassani. Samoin huonon ensivaikutelman antaminen. Myös sellainen näkymättömyyden kokeminen harmittaa, kun en saa asioitani kuuluville tai tule nähdyksi. 

en osaa tutustua ihmisiin

Muutun ihan eri ihmiseksi tuntemattomien ihmisten seurassa, en edes tunnista siitä itseäni. Tämä on hassua. Jotenkin äänikin muuttuu ihan omituiseksi, punastun herkästi ja en saa sanaa suustani. Menen suoraan sanottuna ihan lukkoon ja hävettää kun en tosiaankaan oikeesti ole sellainen tuttujen seurassa.

Se, että luullaan ylimieliseksi, koppavaksi tai välinpitämättömäksi. On vaikea keksiä mielenkiintoista sanottavaa varsinkin jos useampi ihminen kuuntelee ja tuijottaa. Annan liian usein huonon ensivaikutelman vaikka minulla on yleensä avoin ja lempeä asenne muita kohtaan.

Punastuminen. Onneksi näin vanhempana ujous on mennyttä aikaa, mutta nuorena se punastelu...voi taivas, että se rajoitti elämää.

Tällä hetkellä häiritsee eniten se, että ujous tuntuu vaikeuttavan työn saamista. Vaikka osaan kirjoittaa ihan hyviä hakemuksia, en kuitenkaan haastatteluissa onnistu olemaan vakuuttava. Valmistuin juuri äskettäin, eikä minulla ole vielä oman alan työkokemusta. Hain toki jo opiskeluaikoina oman alan harjoittelupaikkoja, mutta en onnistunut niitä pitkälti ujouden vuoksi saamaan. 

En aikanaan saanut tehtyä aloitettu ihastukselle. Tai noh eihän se ujoudesta johtunut. Jutustelin kyllä, mutta rohleushan se oli jota puuttui.

Edlleen rohkeus sanoa oma mielipide.

Joo en taida edes ujo olla. Nössö vaan.

Olenkohan mä edes ujo kun ei harmita oma ujous ollenkaan? Olen ihan hyvä näin.

Se, että olen uudessa/isossa porukassa aika hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, jään aika helposti ulkopuoliseksi enkä tutustu helposti uusiin ihmisiin vaikka haluaisin. Saattaa olla, että annan myös itsestäni jotenkin etäisen, vaikeasti lähestyttävän vaikutelman. Pienemmällä, tutulla porukalla taas olen todella puhelias, rento ja huumorintajuinen. En siis osaa ujouden takia olla oma itseni uudessa/isossa porukassa ja kärsin siitä.

Ei mikään. Pidän itsestäni herkkänä, ujona ja varovaisena ja hillittynä. En näe, miksi ujouteni olisi pahasta tai se olisi jotain, mistä pitäisi päästä eroon.

Vaikutan usein kylmältä ja töykeältä tahtomattani. Erityisesti ulkomailla asioidessa, kun kieli jännittää, vaikka enkkua hyvin osaankin.