Miten voikaan tuntua näin pahalle :´(

Itken, itken, itken. Ihastuin tulisesti yhteen mieheen vajaa puoli vuotta takaperin ja tunne oli molemminpuoleinen. Vietimme yhdessä kaiken liikenevän ajan, illat, viikonloput. Päivällä soittelimme, laitoimme meilejä.

Mies ihastui minuun myös täysillä mutta ei sanojensa mukaan vielä halunnut puhua kotonaan mitään. Siis syntymäkodissaan missä on käynyt muutaman kertaa tänä aikana. Ja nyt mä hajoan kappaleiksi. Repeän rikki.



En saanut miestä kiinni eilen enkä toissapäivänä ja aloin ihmetellä kun hänen tunteensa olivat niin selvät ja hän vastasi aina tai soitteli minulle. Sitten käydessäni kaupassa törmäsin yhteen puolituttuun joka ei tiennyt tästä tuoreesta suhteestamme mitään. Hän alkoi voivotella miten kamalaa on kun nuori mies tuolla lailla saa aivoverenvuodon keskellä kirkasta päivää ja on sairaalassa. Minä voivottelin myös, että onpas kamalaa kunnes salama löi lävitseni. Tämä puolituttu lausui tämän miehen nimen.



Siis tämän johon olen niin ihastunut ja joka on niin ihastunut minuun. Tämän elämäni rakkauden, jonka kanssa olimme suunnitelleet lomamatkaa, kihloja ja yhteen muuttamistakin ehkä kesän jälkeen. Tiesinkin, että he tuntevat toisensa, olemme osa aika isoa kaveripiiriä.



Tämä unelmieni mies makaa siis sairaalassa koomassa ja minä olen aivan hajoamispisteessä. Sukunsa on siellä hänen luonaan tietenkin mutta minua kukaan ei tunne. Minulle kukaan ei kerro mitään puhelimitse koska en ole sukua. Aivan kuin tunnen nuo hänen vanhempansa ja sisaruksensa koska hän on kertonut heistä kaiken. Iät, ammatit, asuinpaikat... Mutta he eivät ehtineet kuulla minusta mitään ja nyt en pääse edes katsomaan häntä. Sinne ei päästetä kuin sukulaiset enkä mä edes saa sanoa hyvästejä jos tämä mies kuolee.



Mä olen ihan hajalla, en nuku, en syö, en pysty hengittämään. Miten mä tästä selviän? Mun päätä jomottaa särky, joka ei laannu. Kyyneleet eivät vaan lopu ja mä palelen, vapisen. Miksi mä en saa nähdä sua, kulta? Miksi näin käy, 29-vuotiaalle miehelle??????