Lue keskustelun säännöt.
Mua ei ole koskaan vanhemmat tai sisarukset auttaneet
20.10.2019 |
Ei missään asiassa kun täytin 18v aikoinaan. Vanhemmat kävi kerran vuodessa kylässä, sisaret ei koskaan. Ketään ei kiinnostanut silloin eikä kiinnosta nytkään, mitä mulle kuuluu. Harmittaa kun rakas tätini kuoli. Ainoa kenen kanssa pidettiin yhteyttä.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tai siis ei tätiä mutta muuten.
Joo, tätä ei kyllä moni tajua ettei ole koskaan ollut ketään joka auttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ollut poikaystäviä tai ystäviäkään? Minulla on vanhemmat auttaneet, mutta poikaystäviä tai ystäviä en ole saanut.
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut poikaystäviä tai ystäviäkään? Minulla on vanhemmat auttaneet, mutta poikaystäviä tai ystäviä en ole saanut.
On minulla miehiä ollut. Nytkin olen naimisissa mutta yhtään ystävää ei ole eikä oikein koskaan ole ollut.
Samana päivänä lähdin kotoa kun täytin 18v. Sain silloin ekan vuokrayksiön. Olin minä sitä ennen jo asunut poissa kotoa, mutta jouduin kuukaudeksi äidin vastustuksesta huolimatta palaamaan kotiin, kun meni poikaystävän kanssa välit poikki. Poikaystävän löysin kirjeenvaihdolla ja tapasin kerran, mutta mukaan oli 17v lähdettävä, kun äiti ei antanut asua kotona. Oli tuota jo ennen 17v , heti n 16v lähtien piti alkaa hommaamaan mies jonka luona voisi asua. Sellaista se nuoruus oli. Ap
Eikö mulla olekin olleet hyvät vanhemmat? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you ap.
Mua ei ole hätistetty kotoa pois, mutta kun lähdin 18 v niin sen jälkeen en ole sasnut minkäänlaista apua. En rahallista, en lastenhoitoapua, en edes muuttoapua. Kyläänkään eivät tule kuin kutsuttuna eikä aina silloinkaan. Yhtään ei kiinnosta mun eikä mun lasten asiat. Niin eikä mulla ole edes sitä tätiä joka kiinnostuisi meidän asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten olisi ihan peruskiinnostuneisuus oman lapsen voinnista ja kuulumisista, ihan normaalit kyläilyt jne...
Apua saa omalle lapselle tarjota myös esim. muuttopuuhissa. Luo aika kylmän tunnelman jos vanhemmat vaan passiivisina odottaa pyyntöjä eikä itse tee koskaan aloitteita mihinkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä apua olisit tarvinnut?
Joskus olisi voinut käydä kylässä tai esim kirjoittaa kirjeen. Mulla ja vanhemmillani ei ollut puhelinta 90-luvun alussa.
Minua on autettu ja paljon. Sain asua ilmaiseksi lapsuudenkodissani ja sain siellä ruokaakin muistaakseni ihan joka päivä 19-vuotiaaksi asti. Se ruoka vain ilmestyi jääkaappiin eikä minun yleensä tarvinnut sitä itse sinne hankkia. Koulumatkoillekin sain matkalipun, jolla matkustaa, eikä minun tarvinnut siitäkään maksaa vanhemmilleni. Sain jopa lukion koulukirjoihin rahaa, ja vielä syntymäpäivinä ja jouluina lahjoja. Vielä armeija-ajankin sain käydä ihan ilmaiseksi syömässä ja nukkumassa vanhempieni kodissa.
Muutettuani omilleni opiskelemaan armeijan jälkeen en tietenkään enää mitään apuja tarvinnutkaan. Kävin vanhempia katsomassa aina joskus - aika harvoin - ja aina äiti kahvit keitti jos tulin käymään. Sellaista se on, ihmiset elävät omaa elämäänsä, niin vanhemmat kuin heidän lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haista paska, kaikkia ei autettu edes iässä 15 v, eikä sisaruksia ole.
Vierailija kirjoitti:
Haista paska, kaikkia ei autettu edes iässä 15 v, eikä sisaruksia ole.
Mitä tuollaisilla sisaruksilla tekee jotka eivät koskaan halua, pitää yhteyttä? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä auttanut ketään?
Olen. Autoin vanhempianikin kauppareissuissa kun asuin nuorena aikuisena heitä lähellä ja he vielä asuivat kotona enkä pyytänyt siitä mitään rahaa. Hoidin äitiä, kun hän antoi kun pääsi mielisairaalasta. Ap
Minuakin jätetty hädässä. Olen 29v eikä kukaan koskaan laittanut mulle et mitä kuuluu tai edes ollut huolissaan tilanteestani.
Minulla on ollut todella tylsiä vastoinkäymisiä jotka on pistänyt ihmistä tosiaan ajattelemaan niin kukaan ei ole viittinyt edes uhraa ajatusta minulle. Isä toki jaksanut haukkua että "älä jaksa".
Kärsin todella pahasta masennuksesta johon en ole saanut apua koska aikoja lääkärille ei saa, jos saa niin ne on 10min aikoja eikä ehditä kuulla. Terapia takana, 3v, mutta terapeutti ei saanut minusta kiinni vaikka yritin kovasti saada hänet tajuamaan.
Tätä helvettiä ollut jo teiniästä lähtien, havahduin siihen että olen kohta 30v. Luottamus ihmisiin pyöreä nolla, en ole nähnyt mitään valoa vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin jätetty hädässä. Olen 29v eikä kukaan koskaan laittanut mulle et mitä kuuluu tai edes ollut huolissaan tilanteestani.
Minulla on ollut todella tylsiä vastoinkäymisiä jotka on pistänyt ihmistä tosiaan ajattelemaan niin kukaan ei ole viittinyt edes uhraa ajatusta minulle. Isä toki jaksanut haukkua että "älä jaksa".
Kärsin todella pahasta masennuksesta johon en ole saanut apua koska aikoja lääkärille ei saa, jos saa niin ne on 10min aikoja eikä ehditä kuulla. Terapia takana, 3v, mutta terapeutti ei saanut minusta kiinni vaikka yritin kovasti saada hänet tajuamaan.
Tätä helvettiä ollut jo teiniästä lähtien, havahduin siihen että olen kohta 30v. Luottamus ihmisiin pyöreä nolla, en ole nähnyt mitään valoa vuosiin.
Mulle psykiatri sanoi, että monet saavat vääränlaista ja suorastaan haitallista terapiaa. Sanoi, että aina pitäisi ennen terapian aloitusta käydä psykiatrian polilla se kuukausien tutkimusmankeli läpi. Ei suositellut että jatkaisin ratkaisukeskeistä, jonka olin kustantanut itse omasta pussistani ilman lähetettä, vaan laittoi lähetteen polille.
No en itsekään enää ihmettele miksei terapia auttanut... Nyt vaan pitäis oottaa 3 kk että pääsen tuonne tutkimuksiin.
Sama juttu. Tai siis ei tätiä mutta muuten.