Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sohvalla kissan kanssa istuessa yhtäkkiä korkealta katosta kuului sellainen helähtävä selkeä PING! 

(korkea huonekorkeus). 

Kissakin reagoi, katsoi sinne. Katossa ei siis tuossa kohdassa mitään. Ei lamppua tms. 

Oho. Naapurista kuulunut ääni. Voitteko uskoa?

Muuten hyvä teoria, mutta kyseessä metsän keskellä olevan omakotitalo :D

ap

Olin iltakävelyllä. Asuin vanhassa kodissani, rivitaloissa joiden lähellä oli silta. Sillan takana oli kävelytie jonka toisella puolella metsää ja toisella muutama ok-talo sekä tehdashalli.  Tämä oli minun vakituinen kävelyreittini. Kello oli jotain kuusi , sataa tihuutti ja oli hämärää kun lähdin kävelemään. Sillalla vastaan tuli mies koiran kanssa. Kun olin ylittänyt sillan tuli outo olo, epämääräisen levoton mutten osannut määritellä sitä. Huomasin  että suurin osa katuvaloista edessäni ´oli sammunut ja mietin että ok, tuosta se varmaan on  vaikka en pelännytkään pimeää. Jossain vaiheessa tajusin, ettei metsä lopu ja  tehdashalli tuli näkyviin yhä uudestaan ja uudestaan! Reitti on normaalistikin hiljainen mutta nyt se oli.. kuollut. Minun olisi noin kilometrin jälkeen  saapua risteykseen jossa on bussipysäkki  ja päiväkoti ja josta teen U-kirjaimen mallisen kiepin kotiin, tavallaan siis kävelen alueen ympäri paitsi että nyt koko alue oli hukassa! Olo oli kyllä että mitähän vi tua, alkaa huumori loppua! Mietin että missä on Dr Who tai fox Mulder, kun  olen jumissa jossain per keleen aikasilmukassa!  Kännykästäkin oli akku loppunut vaikka oli ollut melkein täynnä. Tuli pissahätäkin.  Päätin sitten hypätä metsään ja kyykkypissata. Kun   kykin siinä kuulin, että bussi tai rekka ajoi ohi. Se  tuttu risteys  päiväkoteineen oli melkein nenän edessä. Katuvalot paloi. Katsoin kännykkää ja siihen hyppäsi täydet palkit. Eipä yhtään creepyä, ei!  Juoksin kotiin  ja siirsin lenkkeilyn juoksumatolle. 

Minulle on sattunut pari positiivista outoa juttua. Niiden perusteella olen tullut tulokseen, että kannattaa todella olla tarkkana mitä toivoo, koska sen voi saada.

Oudoin oli se, kun olin etsinyt taloa tietyltä alueelta jo pari vuotta. Alue on aika pieni ja siellä on myynnissä taloja vain harvoin. Siellä alueella oli yksi erityisen hieno talo, jota ihailin ja mietin, että tulisipa se myyntiin. Ko. talossa asui sen rakentanut perhe, eli se ei koskaan ollut ollut myynnissä, vaikka oli jo toistakymmentä vuotta vanha. Lopulta tutustuin talon omistajaan sattumalta tuttujen tutun kautta. Kerroin hänelle, että etsin taloa heidän alueeltaan. Omistaja sanoi, että ovat muuttamassa, mutta ei ole vielä hommannut välittäjää. Pääsin katsomaan taloa melkein saman tien ja ostin sen ennen kuin ehti julkiseen myyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtui kerran koiraa ulkoiluttaessa pelottava tällainen. Lähdin kävelemään tuttua reittiä Helsingissä Arabianrannassa. Oli iltapäivä. Siinä omissa ajatuksissani kuljin, kun yhtäkkiä tajusin, että mutta eihän tämä reitti yleensä näin pitkä ole. No, kuittasin sillä että olen ollut niin ajatuksissani, että siksi ajantaju ei ole ihan normaali. Skarppauduin tarkkailemaan ympäristöäni. No niin, nyt tuttu lintutorni edessä, siitä ei ole kuin jokunen sataa metriä kävelysillalle, jota pääsee polullle joka vie takaisin Arabianrantaan Viikki/Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelta. Mutta: lintutornin jälkeen polku jatkui ja jatkui, ja mikä hirveintä: lintutorni tuli vastaan uudestaan säännöllisesti. Sillä reitillä ei ole kuin 1 lintutorni, olen sen myöhemmin kävelyillä varmistanut (eikä siellä ole myöskään mitään rengasmaista polkua, jota voisi siltoja ylittämättä pyöriä ympyrää samaa reittiä). Kävelin ja kävelin ja alkoi jo hätäännys iskeä, kun ilta alkoi pimentyä, eikä koirakaan olisi enää halunnut tarpoa. Aina vaan oikealla oli kaislikko, vasemmalla puro/pieni joki, Lammassaaren polku ja lintutorni toistuivat. 

Lopulta en epätoivoissani keksinyt muuta, kuin sanoa kuten uskovainen eksäni: "Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä, jos tässä on joku lumous niin katoa". En edes usko Jeesukseen enkä lumouksiinkaan, mutta mitäpä teet jos olet kävellyt 4 tuntia reittiä jonka pitäisi olla alle puoli kilometriä... Jonkun ajan päästä, taas kerran lintutornin kohdalla, tuli vastaan joukko otsalamppujen kanssa juoksijoita (en tosiaan ollut ennen sitä nähnyt yhtäkään ihmistä, mikä myös on outoa, koska tuolla liikkuu yleensä aika paljon ulkoilijoita). Yhtäkkiä tuntui kuin joku painostava tunnelma olisi loppunut, luonnon äänetkin palasivat. Ja nyt löysin sieltä mistä pitääkin, noin parinsadan metrin päästä, vasemmalle puron yli vievän sillan ja siitä pääsin kotiin päin. Kai se oli sitten se vanhojen aikojen "metsänpeitto", ainakin kokemus muistuttaa paljon sen kuvauksia.

Luin tämä viestisi jokin aika sitten. Viestistä tuli jo lukiessa vahvasti omituinen olo ja asia jäi pyörimään mieleeni. Tuntui kuin olisin joskus lapsuudessa kokenut vastaavaa, mutta unohtanut asian. Tänään sitten aloin muistaa!

Oli kesäiltapäivä ja olin vanhempieni ja isompien sisarusteni kanssa järven rannassa, josta on vajaan puolen kilometrin matka kotiimme. Lähdimme yhdessä kävelemään kotiin, mutta muilla oli kiire ja minä halusin kulkea hitaasti omaan tahtiini, joten jättäydyin jälkeen. Olin jo lapsena kulkenut tuon tutun pikkutien lukemattomia kertoja, joten minusta ei oltu huolissaan, enkä itsekään ollut. Tie oli suora polunomainen tie peltojen välissä, ei tienristeyksiä ennen taloja. Kävin matkaa hiljaksiin, mutta heti sen jälkeen, kun muut hävisivät näkyvistä mutkan taakse, tunnelma muuttui. Tuli hämärämpää ja olo oli hyvin painostava. Toisten kulkijoiden äänet loppuivat aivan äkisti, ei vähitellen loitontuen niin kuin tavallisesti. Minua alkoi saman tien pelottaa, joten aloin kulkea rivakasti saadakseni muut pian kiinni, mutta tie vain jatkui ja jatkui, enkä nähnyt ketään, vaikka kuinka juoksin. Olin jo suorastaan pakokauhussa, kun tie jatkuu loputtomiin, eikä kotia näy. Ja miksei kukaan tullut minua hakemaan, vaikka tuntui, että olin ollut poissa niin pitkään? Kävin jossain vaiheessa maahan istumaan ja itkemään, ja siinä jonkin aikaa lohduttomasti itkettyäni ja apua rukoiltuani tunnelma muuttui taas äkisti. Tuli valoisampaa ja olo keveni. Pinkaisin saman tien juoksuun ja olin hetkessä kotona. Muut olivat minulle kauhean vihaisia, missä ihmeessä olin ollut? Kun minua ei ollut alkanut kuulua, veljeni oli lopulta käynyt minua etsimässä tieltä, kävellyt rantaan asti, eikä minua ollut näkynyt. Olin kotiinpalusta ihan älyttömän helpottunut, vaikka kukaan ei koskaan uskonutkaan, etten ollut ollut omilla retkilläni. Tuon jälkeen meni pitkään ennen kuin suostuin kulkemaan tietä yksin. Kerran muistan kulkeneeni äidin kanssa ja säikähdin kauheasti, kun maisema hämärtyi aivan yhtäkkiä. Pelkäsin, että sama käy taas, mutta tällä kertaa mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaan kyseessä taisi olla vaan tavalliset sade- tai ukkospilvet.

Nyt kuulin tälle ilmiölle ensimmäistä kertaa sanan; metsänpeitto!

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

No, itse en ole näistä jutuista puhunut kuin muutamalle ihmiselle, siis oikeasti kahdelle, ja nyt kirjoittanut tänne. Jos se on sinun mielestäsi huomiohakuista, niin ok?

Iso osa ihmisistä ei usko näihin juttuihin, jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että monia nämä jutut pelottavat. On tehtävä aika paljon töitä oman päänsä kanssa, että osaa elää sen epävarmuuden kanssa minkä nämä tapahtumat tuovat tullessaan. Sen, että kaikki mitä sinulle on opetettu menee yhdestä kerrasta romukoppaan ja joudut muodostamaan täysin uudenlaisen maailmankuvan.

Minulla ei ole myöskään todettu mitään mielenterveydellisiä ongelmia, en käytä mitään lääkkeitä ja olen normaalisti töissäkäyvä 50+ ihminen. Ainoa omituisuuteni taitaa olla se, että kirjoittelen tänne palstalle.

Se, että sinä et ole kokenut mitään yliluonnollista, ei tarkoita sitä että kukaan täysijärkinen ei ole kokenut koskaan mitään yliluonnollista. Jos jotain tästä elämästä olen oppinut niin sen, että ihminen joka latelee sataprosenttisia totuuksia asiastaan vuorenvarmana, on se joka joutuu syömään ne sanansa ensimmäisenä. Tiedän koska olen ollut sillä puolella ja nyt usein itselleni uusiin asioihin törmätessäni mietinkin vain että "ehkä näin on, ehkä ei, mutta olisipa mielenkiintoista jos olisi".

Joten toivotan sinullekin mielenkiintoisia aikoja...

Vierailija kirjoitti:

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

No, itse en ole näistä jutuista puhunut kuin muutamalle ihmiselle, siis oikeasti kahdelle, ja nyt kirjoittanut tänne. Jos se on sinun mielestäsi huomiohakuista, niin ok?

Iso osa ihmisistä ei usko näihin juttuihin, jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että monia nämä jutut pelottavat. On tehtävä aika paljon töitä oman päänsä kanssa, että osaa elää sen epävarmuuden kanssa minkä nämä tapahtumat tuovat tullessaan. Sen, että kaikki mitä sinulle on opetettu menee yhdestä kerrasta romukoppaan ja joudut muodostamaan täysin uudenlaisen maailmankuvan.

Minulla ei ole myöskään todettu mitään mielenterveydellisiä ongelmia, en käytä mitään lääkkeitä ja olen normaalisti töissäkäyvä 50+ ihminen. Ainoa omituisuuteni taitaa olla se, että kirjoittelen tänne palstalle.

Se, että sinä et ole kokenut mitään yliluonnollista, ei tarkoita sitä että kukaan täysijärkinen ei ole kokenut koskaan mitään yliluonnollista. Jos jotain tästä elämästä olen oppinut niin sen, että ihminen joka latelee sataprosenttisia totuuksia asiastaan vuorenvarmana, on se joka joutuu syömään ne sanansa ensimmäisenä. Tiedän koska olen ollut sillä puolella ja nyt usein itselleni uusiin asioihin törmätessäni mietinkin vain että "ehkä näin on, ehkä ei, mutta olisipa mielenkiintoista jos olisi".

Joten toivotan sinullekin mielenkiintoisia aikoja...

Itse en ainakaan pelkää pätkääkään mahdollisen yliluonnollisen olemassaoloa, vaan päinvastoin olen hyvin kiinnostunut siitä. Tästä huolimatta mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmaksi tuntuu lipuvan ajatus, että pääsisin sellaista kokemaan. Siksi on myös hyvin vaikea uskoa, että tämän naturalistisen, aineellisen maailman takana olisi jotain aisteillemme tuntematonta, joka kuitenkin reagoisi todellisuutemme kanssa.

Se ei vain vaikuta todennäköiseltä, pelkästään jo siksi, että niin harvat väittävät kokeneensa yliluonnollisia ilmiöitä. Kun miettii, paljonko meitä ihmisiä on ja on ollut, niistä pitäisi olla laaja, kiistaton todistusten ja dokumenttien kirjo. Mutta edelleen meillä on vain subjektiivisia tarinoita, myyttejä ja uskomuksia, joista yksikään ei ole ikinä varmistunut todeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sattunut pari positiivista outoa juttua. Niiden perusteella olen tullut tulokseen, että kannattaa todella olla tarkkana mitä toivoo, koska sen voi saada.

Oudoin oli se, kun olin etsinyt taloa tietyltä alueelta jo pari vuotta. Alue on aika pieni ja siellä on myynnissä taloja vain harvoin. Siellä alueella oli yksi erityisen hieno talo, jota ihailin ja mietin, että tulisipa se myyntiin. Ko. talossa asui sen rakentanut perhe, eli se ei koskaan ollut ollut myynnissä, vaikka oli jo toistakymmentä vuotta vanha. Lopulta tutustuin talon omistajaan sattumalta tuttujen tutun kautta. Kerroin hänelle, että etsin taloa heidän alueeltaan. Omistaja sanoi, että ovat muuttamassa, mutta ei ole vielä hommannut välittäjää. Pääsin katsomaan taloa melkein saman tien ja ostin sen ennen kuin ehti julkiseen myyntiin.

Mulla on myös samansuuntaisia kokemuksia. Nyt fiilis on se, että kun ilmaiset tarpeeksi selkeästi universumille omat toiveesi, niin saat sen mitä haluat. Kikka kolmonen on se, että sen pitää olla oikeasti se mitä sydämestäsi toivot. Ja että kannattaa olla niin tarkka toiveessaan kun voi. Muuten voit saada jotain sinnepäin.

Yksi selkein oli minullakin talo. Minulla ei ollut mielessä tiettyä taloa, mutta osallistuin muutaman tunnin sisustuskurssille ja tein "aarrekartan". Olimme silloin etsimässä taloa ja laitoin visuaaliseen aarrekarttaan kaikkea mitä etsimältämme talolta toivoimme. Kahden viikon kuluttua aarrekartan tekemisestä löysimme talon. Siitä on nyt 11 vuotta, ja asumme talossa vieläkin.

Jos haluan tai tarvitsen jotain täydestä sydämestäni niin teen listan. Jos se olisi talo, niin listaisin esimerkiksi sen sijainnin, koon, kerrokset, hinnan, tärkeimmät materiaalit ja värit.

Olen huomannut, että usein luulemme haluavamme samoja asioita mitä muillakin on. Sillä fiiliksellä että "oispa kiva". Mutta se ei riitä, vaan pitää oikeasti tietää mitä todella haluaa. Se onkin mielestäni se vaikein juttu. Maailmassa on kaikkea kivaa, mutta on aika spesifiä mitä oikeasti haluamme. Tutki sydäntäsi ennen kuin pyydät mitään.

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

Näiden kirjoitusten tyyli olisi ihan erilainen, jos kyse olisi harhaisista, sairaista ihmisistä. Useimmat jutut sitä paitsi kertovat "pienistä ihmetyksen aiheista" keskellä tasaista arkea. Ongelmainen tai huomiohakuinen ihminen suurentelisi ja varmaan ymppäisi mukaan ties mitä sekavia kuvauksia käynnistä toisella planeetalla tai taivaassa tms. - Itsekin olen kokenut joskus sitä, että jokin tavara hukkuu ja pitkän etsimisen jälkeen löytyy silmien alta paikasta, joka on taatusti koluttu läpi sitä etsiessä. Jos se tekee minusta sekopään, ei mahda mitään.

Tää on ehkä naurettava, mutta kuitenkin! Eilen aamulla katsoin HM applikaatiosta, että jäsenille kaikki -20%. Tämän jälkeen lähdin Ainoan kauppakeskukseen, jossa kuulin kulutuksen, että HM kaikki tuotteet -20. Noh, minäpä sitten shoppailemaan ja kassalla sanottiin, että ale alkaa vasta huomenna.

Katsoin applikaatiota ja -20% mainintaa ei sielläkään näkynyt. Eikä näy tänäänkään. Tuo Ainoan HM:n alekampanja taitaa olla vain Ainoassa, koska menossa jotkut kampanjapäivåt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sattunut pari positiivista outoa juttua. Niiden perusteella olen tullut tulokseen, että kannattaa todella olla tarkkana mitä toivoo, koska sen voi saada.

Oudoin oli se, kun olin etsinyt taloa tietyltä alueelta jo pari vuotta. Alue on aika pieni ja siellä on myynnissä taloja vain harvoin. Siellä alueella oli yksi erityisen hieno talo, jota ihailin ja mietin, että tulisipa se myyntiin. Ko. talossa asui sen rakentanut perhe, eli se ei koskaan ollut ollut myynnissä, vaikka oli jo toistakymmentä vuotta vanha. Lopulta tutustuin talon omistajaan sattumalta tuttujen tutun kautta. Kerroin hänelle, että etsin taloa heidän alueeltaan. Omistaja sanoi, että ovat muuttamassa, mutta ei ole vielä hommannut välittäjää. Pääsin katsomaan taloa melkein saman tien ja ostin sen ennen kuin ehti julkiseen myyntiin.

Mulla on myös samansuuntaisia kokemuksia. Nyt fiilis on se, että kun ilmaiset tarpeeksi selkeästi universumille omat toiveesi, niin saat sen mitä haluat. Kikka kolmonen on se, että sen pitää olla oikeasti se mitä sydämestäsi toivot. Ja että kannattaa olla niin tarkka toiveessaan kun voi. Muuten voit saada jotain sinnepäin.

Yksi selkein oli minullakin talo. Minulla ei ollut mielessä tiettyä taloa, mutta osallistuin muutaman tunnin sisustuskurssille ja tein "aarrekartan". Olimme silloin etsimässä taloa ja laitoin visuaaliseen aarrekarttaan kaikkea mitä etsimältämme talolta toivoimme. Kahden viikon kuluttua aarrekartan tekemisestä löysimme talon. Siitä on nyt 11 vuotta, ja asumme talossa vieläkin.

Jos haluan tai tarvitsen jotain täydestä sydämestäni niin teen listan. Jos se olisi talo, niin listaisin esimerkiksi sen sijainnin, koon, kerrokset, hinnan, tärkeimmät materiaalit ja värit.

Olen huomannut, että usein luulemme haluavamme samoja asioita mitä muillakin on. Sillä fiiliksellä että "oispa kiva". Mutta se ei riitä, vaan pitää oikeasti tietää mitä todella haluaa. Se onkin mielestäni se vaikein juttu. Maailmassa on kaikkea kivaa, mutta on aika spesifiä mitä oikeasti haluamme. Tutki sydäntäsi ennen kuin pyydät mitään.

Olen tuo aiempi kirjoittaja. Tuossa talo asiassa oli vielä sekin hassu piirre, että tuo ulkopuolelta unelmieni talo oli sellainen myös sisältä. Tätä en voinut tietenkään tietää etukäteen. Talon pohja on perheellemme täydellinen. Juuri oikea määrä oikean kokoisia huoneita. Jopa tilaa vievälle harrastukselleni löytyi loistava paikka. Kaikki pinnat, keittiö ja kylpyhuone mukaanlukien, ovat sellaisia mitkä olisin voinut itsekin valita. Jopa pihan istutukset olivat täynnä lempikasvejani ja inhokkinivärini puuttuivat istutuksista kokonaan.

Noista esineiden katoamisista tuli mieleen, että kissoilla taitaa olla kyky mennä johonkin toiseen ulottuvuuteen nukkumaan. Olin hiljattain siskoni luona käymässä, hänellä vielä pentuiässä oleva kissa. Olisin halunnut nähdä sen, mutta oli kadonnut johonkin. Etsittiin sitä varmaan tunti, käännettiin koko kämppä ylösalaisin. Lopulta pääteltiin että se on varmaan päässyt livahtamaan ulos samalla ovenavauksella kun tulin sisälle. Istuttiin sitten sohvalle juomaan teetä ja katsomaan telkkaria, niin eiköhän katti kohta ilmesty jalkojen juureen haukottelemaan ja venyttelemään.

En ole kokenut, ihan terveenä olen ollut. (koputtaa puuta)

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

Tämä on mielenkiintoinen reaktio aina kun kertoo yliluonnollisista kokemuksista, joillakin aivan nupissa kihahtaa raivo ja pitää alkaa haukkumaan ja lyttäämään kokijaa mahdollisimman pahasti. Kertoo sekin reaktio jostakin "sekopäisyydestä", ei ainakaan laajakatseisesta hyväksymisestä jonka näen kuuluvan älykkään ihmisen käyttäytymiseen, jolla reaktio olisi "okei, mielenkiintoista, voi olla mahdollista". Vaikka ei asia vähempää todellisuudessa kiinnostaisikaan eikä itse pääsisi siihen käsiksi omien kokemustensa kautta, voi silti suoda toiselle ihmiselle hetken ymmärrystä että hänen kertoessaan jotain itselleen merkittävää asiaa.

Siksi kerron mahdollisuuksien puitteissa aina omista yliluonnollisista kokemuksistani, sillä mitä useampi kertoo, sitä enemmän alkaa yleinen haukkuminen loppua kun ei jakseta joka toisen kimppuun hyökätä samoin argumentein jotka alkaa menettää tehoaan.

Okei, tämä tästä, en palaa asiaan ;)

Meri Mystinen kirjoitti:

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

Tämä on mielenkiintoinen reaktio aina kun kertoo yliluonnollisista kokemuksista, joillakin aivan nupissa kihahtaa raivo ja pitää alkaa haukkumaan ja lyttäämään kokijaa mahdollisimman pahasti. Kertoo sekin reaktio jostakin "sekopäisyydestä", ei ainakaan laajakatseisesta hyväksymisestä jonka näen kuuluvan älykkään ihmisen käyttäytymiseen, jolla reaktio olisi "okei, mielenkiintoista, voi olla mahdollista". Vaikka ei asia vähempää todellisuudessa kiinnostaisikaan eikä itse pääsisi siihen käsiksi omien kokemustensa kautta, voi silti suoda toiselle ihmiselle hetken ymmärrystä että hänen kertoessaan jotain itselleen merkittävää asiaa.

Siksi kerron mahdollisuuksien puitteissa aina omista yliluonnollisista kokemuksistani, sillä mitä useampi kertoo, sitä enemmän alkaa yleinen haukkuminen loppua kun ei jakseta joka toisen kimppuun hyökätä samoin argumentein jotka alkaa menettää tehoaan.

Okei, tämä tästä, en palaa asiaan ;)

Se on sitä kun on rakentanut itselleen tietynlaisen maailmankuvan. Kaikki sen palikat on siinä elämän pelipöydällä järjestyksessä ja hallinnassa. Sitten käykin niin, että joku uhkaa jostain ulkopuolelta heittää siihen pöydälle palikan, joka viskaisi kaikki ne pöydän palikat ihan sekaisin. Tietysti tämä ihminen sitten rähmällään siinä palikoidensa päällä huutaa, että älä koske näihin, älä sotke järjestystäni.

Joitain vuosia sitten muuan työkaverini oli raskaana, tosin laskettuun aikaan oli vielä kuukausi eli hän oli vasta juuri jäänyt äitiyslomalle. En tiennyt oliko hänen odottamansa lapsi tyttö vai poika. Itse olin ollut juuri viikon lomalla ulkomailla enkä tietenkään pitänyt häneen mitään yhteyttä sinä aikana.

Kotiinpaluuta seuraavana yönä havahduin joskus aamuyöstä vahvaan tunteeseen poikalapsesta. Oikeastaan ajatus oli ikäänkuin tieto siitä, että itse tulisin joskus saamaan pojan. Vilkaisin kelloa, käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen.

Myöhemmin seuraavana päivänä sain tältä työkaverilta viestin, että hän oli joutunut raskausmyrkytyksen vuoksi sairaalaan edellisellä viikolla ja saanut hiukan etuajassa poikavauvan juuri sillä minuutilla kun olin itse vilkaissut kelloa edellisenä yönä.

1998 oltiin, minä, silloinen tyttöystäväni ja hänen vanhemmat, Tallinnassa. Istuttiin tuoleilla ulkotilassa, kun paikalle tuli nainen, joka pyysi lupaa piirtää tyttöystäväni kasvokuvan. Hän suostui, nainen piirsi ja sai pienen palkan työstään. Kun katsottiin kuvaa, niin piirros muistutti enemmänkin veljeni tyttöystävää kuin minun tyttöystävää, vaikkeivät olleet edes toistensa näköisiä. Piirros oli hyvin tarkkaan veljeni tyttöystävän näköinen.

Meillä oli aikoinaan Shetlannin lammaskoira ja tapana oli aina iltaisin ennen nukkumaan menoa päästää koira ovesta tarpeilleen jne.

Eräänä iltana laskin taas koiran ulos ja 10 minuutin kuluttua hauvelin raapiessa ovella, päästin sen sisään ja laitoin oven lukkoon.

Toivottelin koiralle hyviä unia, saattelin sen petiin - ja sitten kipikipi itse omaan petiin köllimään...

Kunnes n. puolen tunnin kuluttua ulkoa kuuluu koiran haukuntaa ja raapimista ovelta.

Tapauksesta on n. 15 vuotta ja en tänä päivänäkään käsitä, miten koira saattoi olla edelleen ulkona, mutta niin se vain oli - liekö seinän läpi sinne tassutellut mutta outo fiilis asiasta jäi.

Lapseni oli 2-vuotias kun olimme kylässä vanhemmillani. Autossa jo istuessaan hän yllättäen halusi että papan pitää tulla vilkuttamaan ja hän ei näe pappaa, mutta isäni oli jo katsomassa uutisia. Ihmettelin vähän miten niin kovin nyt oli papan perään ja itki kun ei näin ennen ollut käynyt. Mummu oli kuitenkin vilkuttelemassa. Selvisi tämäkin, pappa kuoli yllättäen muutaman päivän jälkeen ja tämä jäi viimeiseksi tapaamiseksi, lapsi ei enää nähnyt isääni.

Minulla on ollut näitä aika paljon, ja joku vuosi sitten guugletin asiaa, niin löytyi ihan suomenkielinen sivusto aiheesta. Pari viestiä tuli vaihdettua. Joku viikko sitten, kun törmäsin tähän ketjuun, niin koetin muistella että mikä elokuva se olikaan, jossa Jim Carrey huomasi elävänsä ohjelmassa. Itsestä kun tuntuu samalta. Meni muutama päivä, niin Netflix yllättäen tarjosi tätä vanhaa elokuvaa (Truman Show). En ollut yrittänyt etsiä kyseistä elokuvaa millään tavalla. Aika spookia. Lisäksi, tähän elokuvaan viitaten, tässä minun lähialueella on muutama ihminen, joihin törmään säännöllisesti, ja alue miltä havainnot, on kohtuu laaja.