Kysymys ahdistuneisuushäiriöistä kärsiville!

Miten tunnistatte, milloin ahdistukseen on olemassa jokin "oikea" syy, joka täytyy ratkaista? Ja milloin ahdistus on "turhaa"?

Kuten kaikki varmasti tietävät, ahdistus saa aikaan tunteen, että jokin on pahasti vialla ja ongelma pitää korjata HETI. Usein kuitenkin on kyseessä ns. väärä hälytys, koska keho ja mieli ovat vain tottuneet reagoimaan ahdistumalla. Silloin paras tapa toimia olisi pyrkiä rauhoittamaan itsensä, koska todellisuudessa mitään hätää ei olekaan.

Mutta entä jos oikeasti onkin hätä? Mistä sen tietää, kun hälytysjärjestelmä on epäkunnossa? Jos palohälytin huutaa usein turhaan, mistä tiedät milloin on oikeasti tulipalo? Minulle tämä ajatus itsessään on hirveän ahdistava. Pelkään että minulta jää huomaamatta ja ratkaisematta OIKEITA ongelmia, koska en erota niitä turhasta ahdistuksesta.

Olen käyttänyt tähän ristiriitaan paria eri keinoa. Ensimmäinen on se, että kieltäydyn ratkaisemasta ongelmia silloin, kun ahdistaa. Sanon itselleni, että odotan rauhassa muutaman tunnin tai muutaman päivän, ja mietin asian läpi vasta rauhallisella hetkellä. Tämä on todella vaikeaa, koska ahdistus pakottaa aivoja työskentelemään heti paikalla. Toisinaan keino kuitenkin toimii.

Toinen, ehkä minulle helpompi tapa on se, että ahdistavan ajatuksen ja tunteen vallatessa mieleni annan itselleni luvan ajatella sen läpi YHDEN KERRAN. Tällöin saatan löytää erilaisia syy-yhteyksiä ja ymmärtää, mistä ajatus on ehkä kummunnut. Saatan myös löytää ratkaisuja asiaan. Pyrin kuitenkin suojelemaan itseäni märehtimiseltä sillä, että kelaan asian läpi vain yhden kerran. Usein toinen tai viimeistään kolmas kerta menee jo turhan murehtimisen puolelle.

Millaisia keinoja teillä on vastaaviin tilanteisiin? Ja miten saatte katkaistua "entä jos kuitenkin" -kierteen mielestänne?