Mitä mieltä olet riitelystä, jossa toinen vain vaikenee?

Sitä mieltä, että yksin on helppo elää. Ei tarvitse miettiä mitään riitelyitä.

Olen mielummin hiljaa kun olen sillä päällä, että voin sanoa sellaista mitä sitten kadun.

Kokee, ettei uskalla sanoa sulle mitään vastaan (olet tyranni tjsp). Tai ajattelee, että antaa sulle aikaa vähän jäähtyä ja ajatella. Tekstiviesteillä kiistely on muutenkin typerintä.

Eihän se johda mihinkään. Jos ei puhu, toinen ei voi tietää mitä vaikenija ajattelee. Joskus vaan ihmiset ei ole tottuneita sanoittamaan tunteitaan, niin ettei tällainen ihminen ehkä itsekään osaa pukea sanoiksi miltä tuntuu, tai mitä haluaa. Toisen pitäisi sitten vaan tietää. Ei taida onnistua.

Jos se viestittely on riidanhaluista, en suostu vastaamaan. Keskustelen sitten kun vastapuoli on rauhallinen.

No enää en yritä sanoa mitään riitelyyn viittavaa. Mieheni on mua älykkäämpi.

Ehkä hän odottaa keskustelunavausta, joka ei ole riitaisa? Ehkä hän kokee, ettei asian setviminen johda mihinkään ja ole hyödyllistä? Tai ehkä hän kokee, että asia on jo käsitelty?

Olen joskus ollut ihmisen kanssa, joka takertui jokaiseen sanaani ja käytti sitä minua vastaan. Riitelystä ei tullut mitään, tai siitä tuli erittäin raskasta, koska kaikki mitä sanoin pahensi vaan tilannetta. Pidemmän päälle on helpompi olla hiljaa kuin riidellä tuollaisen ihmisen kanssa.

Itse pysyn nykyään hiljaa kotiriidoissa koska kaikki mitä sanon joko pahentaa tilannetta tai otetaan esiin seuraavassa riidassa.

-Hiljainen mies

Jos hän on niin raivona että ei pysty kommunikoimaan rakentavasti. Itse olen sellainen ja lähden mielummin ulos jäähylle tunniksi, kuin että toisen tarvitsisi kuulla vttuja ja prkeleitä.

Itse en riitele, riehu ja hypi silmille. Toki sinulla on vapaus valita oma tyylisi.

Raivoamista en katsele hetkeäkään. Tappele ihan keskenäsi 

En keksi mitään syytä sille, miksi kommunikoisin riidanhaastajan kanssa. Viestit luen, osan kopioin todisteeksi, mutta en vastaile. Antaa riidellä itsekseen, minulla on muutakin tekemistä.

Olen sitä mieltä että vähän hankalaa siinä on löytää ratkaisua jos vain yksi puhuu. Meillä mies vaikenee ja väittää etten anna suunvuoroa, painan vain päälle ja ahdistan.

Minun näkökulmastani se menee usein niin että sanon ensin nätisti kysyen, en saa vastausta. Kysyn mieheltä, milloin olisi hänestä hyvä keskustella aiheesta, mies vastaa "en tiedä" eikä itse palaa aiheeseen vaikka aikaa kuluisi. Sanon toiste, en saa vastausta. Kysyn kolmannen kerran ja jään odottamaan reaktiota, ei mitään. Yritän selittää uudelleen mikä on asiani, ja miksi se on minulle tärkeä. Mies väistelee. Turhaudun ja jatkan puhumista, saisinko miehen jotenkin ymmärtämään minun näkökulmani. Mies ei vastaa. Yritän kysyä että mitä mieltä hän on, mitä hän ajattelee, voisiko vastata jotain. Mies vetäytyy. Suutun. Muutaman tunnin/päivän jälkeen otan puheeksi että mun mielestä tämä asia olisi jotenkin ratkaistava, ja mies sanoo että mä oon näköjään jo päättänyt ja hän ei saa suunvuoroa eikä hänen näkemyksellään ole väliä.

Jos asiallisesti keskustellaan epäkohdista, vastaan. Jos toinen yrittää riidellä, olen hiljaa. Siinähän vaahtoaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse pysyn nykyään hiljaa kotiriidoissa koska kaikki mitä sanon joko pahentaa tilannetta tai otetaan esiin seuraavassa riidassa.

-Hiljainen mies

Komppaan tätä ja lisään että takaisin sanomisesta tulee naisella itku plus pihtaus  pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että vähän hankalaa siinä on löytää ratkaisua jos vain yksi puhuu. Meillä mies vaikenee ja väittää etten anna suunvuoroa, painan vain päälle ja ahdistan.

Minun näkökulmastani se menee usein niin että sanon ensin nätisti kysyen, en saa vastausta. Kysyn mieheltä, milloin olisi hänestä hyvä keskustella aiheesta, mies vastaa "en tiedä" eikä itse palaa aiheeseen vaikka aikaa kuluisi. Sanon toiste, en saa vastausta. Kysyn kolmannen kerran ja jään odottamaan reaktiota, ei mitään. Yritän selittää uudelleen mikä on asiani, ja miksi se on minulle tärkeä. Mies väistelee. Turhaudun ja jatkan puhumista, saisinko miehen jotenkin ymmärtämään minun näkökulmani. Mies ei vastaa. Yritän kysyä että mitä mieltä hän on, mitä hän ajattelee, voisiko vastata jotain. Mies vetäytyy. Suutun. Muutaman tunnin/päivän jälkeen otan puheeksi että mun mielestä tämä asia olisi jotenkin ratkaistava, ja mies sanoo että mä oon näköjään jo päättänyt ja hän ei saa suunvuoroa eikä hänen näkemyksellään ole väliä.

Kuulostaa niin tutulta. Minä olin ennen sellainen, että jyräsin vaan päälle, mutta opin, että mies vetäytyy, jos aloitan liian negatiivisesti.

Mutta loppupeleissä silläkään ei ollut väliä. Vaikka aloitin asiallisesti minua vaivaavasta asiasta miehen vastaukset oli olkien kohautus, "en tiedä", tai vaan olla hiljaa. Yritin aina antaa aikaa, mutta kun viikkokausia saat odottaa, niin kyllä se pinna palaa. Ja sitten se palaa pahemmin, kun toinen vaan on hiljaa. Tiedän, että se on väärin, mutta kiehumispisteen jälkeen en aina pysty hillitsemään itseäni ja alan raivota. Haluaisin osata tapella ns. asiallisesti, mutta toisaalta mietin miksi? Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut tarvitsevat sen, että saavat huutaa pahan olon ulos, vaikka sitten yksin. Kaipa joku nyrkkeilykin ajaisi asian. Mutta joskus riidellessä toivoin, että mieskin olisi vaan huutanut minulle tunteensa ja ärsytyksensä. Vaikka sanoisikin pahoja asioita, koska jostain ne pahatkin asiat kumpuaa (joku sanoi ettei halua katua mitä tulisi sanottua), koska kyllä siellä hitunen totuutta on seassa. Sitten ne eivät painaisi siellä sisällä vaan olisivat esillä ja niistä voisi puhua ja voisi päättää haluaako muuttaa itseään (tapojaan, käytöstään, kypsyä ihmisenä).

En tarkoita, että jokaisen riidan pitäisi olla huutoraivoa, mutta ehkä sen yhden kerran, kun päästää kaiken p_skan ulos, niin ensi kerralla osaisi ehkä heti keskustella kypsästi.

Ei aikuiset ihmiset riitele joidenkin helvetin viestien välityksellä. Kasva!

Olet niin narsistinen, että ajat vain omaa agendaasi. Uhkailet, kiristät whatsoever, ajattelet aina vain itseäsi. Ehkä olet valehdellut aiemmin. Kiusannut rankasti. Ei ole enää sanottavaa, olet ylittänyt rajan, ja jatkossa maksat velkoja.

Näin arvelen.

Viisaampi vaikenee aina. Ja yleensä miehet vaikenevat.

Siksi miehet ovat viisaampia kuin naiset.

Mykkäkoulu on yhtä lailla henkistä väkivaltaa kuin huutaminen. Aikalisän voi ottaa, jos tuntuu että tunteet kuumenevat liikaa, mutta jos niitä asioita ei ikinä käsitellä, niin siinä tämä "hiljaa" riitelevä käyttää valtaa. 

Se ettei suostu puhumaan asioita ollenkaan on ihan yhtä paha kuin se että rageaa toisen päälle sen raivonsa, tai jopa pahempi. Perustelen tämän sillä että se hiljaa mököttävä kieltäytyy kokonaan ikäviä asioita koskevasta vuorovaikutuksesta. Miten asiat sitten ikinä ratkaistaan?