Vanhemmat riistivät minulta mahdollisuuden olla isosisko

Eikö ketään toista, jolla on sama kohtalo?

Ei ole, tuo on aivan ainutlaatuinen tilanne. Eikä sille voi mitään ja kaikki on pilalla lopullisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Oikein kohtalo, my ass.

Luulisi, että täällä on muitakin saman kokeneita. Oletteko päässeet asiasta yli? Oletteko antaneet vanhemmillenne anteeksi?

Ei kannata murehtia asiaa jolle et voi mitään. Muutut vaan katkeraksi. Se asia on ollut vanhempiesi valinta, ei sinun.

Kannattaisiko yrittää reinkarnaation kautta korjata asiaa?

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Uskon, ettei veljeni toivonut minua. Minä toivoin pikkusisarusta. Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa onnistunutta lapsuutta? Ja aikuisuutta lapsia tehdessään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Uskon, ettei veljeni toivonut minua. Minä toivoin pikkusisarusta. Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa onnistunutta lapsuutta? Ja aikuisuutta lapsia tehdessään?

Ja jos jokainen nuorempi toivoo olevansa isosisko/veli niin jokaisen vanhemman on siis lisäännyttävä kuolemaansa saakka ja se viimeinen katkeroituu kun jäi kuopukseksi

Minäkin olen katkera vanhemmilleni. Miksen syntynyt prinsessaksi?

Kuinka vanha olet ap? Onko sinulla jokin diagnoosi?

Ei ole lasten asia vaatia vanhempiaan lisääntymään sen enempää kuin on vanhempien asia vaatia lapsiaan lisääntymään. Vanhempasi päätyivät kahteen lapseen. Ei heillä ole sen vuoksi mitään anteeksipyydettävää sulta, eikä sulla oikeutta olla heille siltä vihainen.

Jos sulla olisi pikkusisarus, valittaisit täällä, miten sun piti hoitaa sitä kun vanhemmat kävivät asioilla 😄

T. isosisko neljälle, pikkusisko yhdelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Uskon, ettei veljeni toivonut minua. Minä toivoin pikkusisarusta. Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa onnistunutta lapsuutta? Ja aikuisuutta lapsia tehdessään?

Totta kyllä, että vanhempien pitäisi ajatella onnistunutta lapsuutta, mutta sen pitäisi onnistua ilman sisaruksiakin. Monilla ei ole edes sitä vanhempaa veljeä. Yritä nauttia siitä mitä sinulla on. Vanhemmat tekevät omat päätöksensä, sinä teet aikanaan omasi.

Kannattaisi varmaan käydä keskustelemassa asiasta, ei ole normaalia olla vihainen vanhemmilleen siksi, että he eivät lisäänny enempää, mitä kykenevät hoitamaan. Muutenkin kuluttavaa miettiä asioita, joihin ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Asiassa on varmaan paljon enemmän, kuin pelkkä haikailu pikkusisaren perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Uskon, ettei veljeni toivonut minua. Minä toivoin pikkusisarusta. Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa onnistunutta lapsuutta? Ja aikuisuutta lapsia tehdessään?

Entäs jos se pikkusisarus ei sitten olisikaan toivonut sinua?

Minulla on sekä vanhempia että nuorempia sisaruksia, enkä ole erityisen läheisissä väleissä keneenkään heistä. Eli ei se tule tilaamalla.

Minäkin toivoin pikkusiskoa ja voi sitä riemua, kun 6v:na minusta tuli isosisko. Pikkusisko oli kuitenkin alusta lähtien hirveä pettymys. Eihän se rääpäle osannut leikkiä ja sitten kun alkoi leikkiä, niin leikit olivat ihan eri tasoisia kuin minulla ikäerosta johtuen.

Pikkusisko oli äidin lellikki ja minun piti aina ja kaikessa antaa periksi, koska olin iso ja minun piti ymmärtää. Toinen taas oli pikkuraukka, joka ei ymmärtänyt mitään. Kouluikäiseksi tultuaan sisko tajusi jutun juonen ja alkoi käyttää sitä hyväkseen. Kuiskuttelu äidin korvaan, niin johan sai mitä halusi. Äiti vaati minua jopa antamaan ulkomailta saamani synttärilahjan siskolle, kun tämä sitä niin kovin halusi. En suostunut. No äiti hommasi lohdutuspalkinnon siskolle. Ajokortin saatuani en saanut autoa lainaan muuten kuin ottamalla 12v siskon mukaan. Kun hän halusi.

Parikymppisenä häivyin kotona ja sen jälkeen olen ollut siskon kanssa aika vähän tekemisissä - välimatkaa on 600km. Vanhempien kuoltua ajauduimme sotatilaan olemattoman perinnön vuoksi. Minä halusin päästä "perinnöstä" eroon, hän taas ei olisi millään halunnut jakaa pesää, koska minä olin kätevästi mukana maksamassa kuluja. Hänellä taas oli omat tarkoituksensa talolle ja tontille. Lopulta suostui ottamaan osuuteni lahjana vastaan.

Emme ole enää missään väleissä.

Ole onnellinen, ettei sinulla ole pikkusiskoa.

Mut ku mä haluun oman pikkusiskon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein kohtalo, my ass.

Luulisi, että täällä on muitakin saman kokeneita. Oletteko päässeet asiasta yli? Oletteko antaneet vanhemmillenne anteeksi?

Ei tuossa ole yhtään mitään ylipäästävää, eikä anteeksiannettavaa. Vanhempasi päättivät, että kaksi lasta riittää, tai enempää ei tullut, joten se siitä. Jatka eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet, että olisit pikkusisaruksesi kanssa yhtään sen läheisempi kuin isoveljesi kanssa?

Uskon, ettei veljeni toivonut minua. Minä toivoin pikkusisarusta. Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa onnistunutta lapsuutta? Ja aikuisuutta lapsia tehdessään?

Sääli, etteivät vanhempasi ajatelleet poikansa onnistunutta lapsuutta ja aikuisuutta tehdessään hänelle pikkusiskon, sinut.

Saattaahan se olla, että veljesi toivoi pikkuveljeä, ja hänen elämänsä on nyt pilalla kun tulitkin sinä.