Apua! Yritän nostaa loppuvuoden veroprosenttia, mutta se laskee, mikä voi olla syynä?
Teen kuten ennenkin olen tehnyt vuosikausia, eli nostan arvioituja tämän vuoden tuloja, mutta veroprosentti laskee kun teen näin. Miten voi olla mahdollista? Aiempina vuosina tämä on onnistunut kyllä, mutta ei nyt.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Oisko syynä se ettei enää haluta sitä rumbaa että maksetaan isommalla prosentilla jotta saadaan veronpalautuksia? Eli se tulorekisterin käyttöön otto tms. Toivotaan valtionkin puolesta että ihmiset säästävät sen saman summan muuten kuin lepuuttamalla sitä valtion kassassa.
Ymmärrettävää, ettei haluta ihmisten toimivan noin. Itselläni on kuitenkin eri tilanne: Olen tienannut tänä vuonna arvioitua enemmän ja mätkyjä tulee runsaasti tai sitten joulukuun palkasta menee melkein puolet veroa, jos en nyt nosta veroprosenttiani.
ap
Jos prosentti on ollut alunperinkin yläkanttiin niin olet maksanut tähän menessä jo ylimääräistä, joten prosentti voi laskea vaikka nostaisit arvioituja loppuvuoden tuloja, jos et nosta niitä reippaasti.
Ainakin aikaisemmin on ollut mahdollista nostattaa pidätysprosenttia ihan ilmoittamalla vaan työnantajalle.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin aikaisemmin on ollut mahdollista nostattaa pidätysprosenttia ihan ilmoittamalla vaan työnantajalle.
On edelleen mahdollista, mutta tämähän ei vaikuta tulorajaan ollenkaan. Eli jos tuloraja menee yli, niin ennakonpidätys menee lisäprosentilla vaikka työnantajalle/palkanlaskentaan ilmoittaisi isomman perusprosentin.
Vuoden alusta tulleet uudet tulorajat tulevat vastaan, joten pelkkä veroprosentin nosto itse palkanlaskijalle ei riitä. Tarvitaan ihan uusi tilattu verokortti.
Mulle kävi hiljattain sama juttu ja hämmennyksissäni soitin verotoimistoon. Omaveron kautta oli jäänyt joku osuus siitä kokonaisuudesta laskematta (en nyt muista mikä ja en vaan itse sitä älynnyt ottaa huomioon). Verotoimiston virkailija siellä puhelimen päässä sitten laski oikean prosentin ja saatiin homma oikein. Jos olisin uskonut sen Omaveron kautta tekee laskelmaa, niin olis kyllä isot mätkyt tulossa myöhemmin 😬
Ap voi rustata siihen uuteen verokorttiin haluamansa perusprosentin, jos haluat sen suuremmaksi.
Miksi ei voitu käyttää entisiä kuukausikohtaisia tulorajoja?
Muistattehan sitten seurata verokortin tulorajan riittävyyttä palkkalaskelmaltanne. Palkanlaskijalle on turha huutaa, jos tuloraja ylittyy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voitu käyttää entisiä kuukausikohtaisia tulorajoja?
Onneksi ei ole enää käytössä. Ei ollut kiva kuunnella kiroilua ja sättimistä, kun lomarahojen maksun aikaan meni ennakonpidätystä lisäprosentilla. Ihan kuin se olisi ollut palkanlaskijan vika, että kuukausikohtainen tuloraja meni yli.

Teillä on asiakkaina ihme älykääpiöitä. No nyt saatte kuulla kiroilua ja sättimistä koko loppuvuoden. Onneksi olkoon!
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voitu käyttää entisiä kuukausikohtaisia tulorajoja?
Miksi olisi käytetty? Koko vuoden tuloraja on paljon yksinkertaisempi.
Nosta se tuloraja niin isoksi, että prosentti nousee. Olethan huomioinut kaikki tulot 1.1.2019 alkaen: etuudet, vuokratulot ym?
Lisäsitkö vähennyksiä esim. matkakuluja? Oletko itse pyytänyt palkanlaskijaa pidättämään isommalla prosentilla alkuvuoden?