Luulin aina olevani ihanneminiä

Vaikuttaa, että anoppisi on kateellinen sinulle. Ei tule myöntämään tätä sinulle eikä itselle. Sen takia tulee aina lyttäämään sinua, ettet vain kuvittele olevasi parempi.

Vierailija kirjoitti:

Olet minunkin mielestäni hyvä ihminen ja ihanteellinen kansalainen. Vain yksi taito sinulta puuttuu: kyky ohittaa anoppisi kommentit.Hän on luonteeltaan mikä on ja sinun hommasi on opetella kohauttamaan olkapäitäisi hänelle.

Se, että sanoisit suoraan tai huutaisit tai vaatisit tuomarin paikalle ei anoppiasi muuta sittenkään. Voit kiristää, uhkailla, katkaista välit, niin sitäkin enemmän anoppisi negatiivisuus vain saa vahvistusta sinun suhteesi.

Saat rauhan vasta anopin haudalla. Niin sain minäkin. Sitä ennen opettelin ohittamaan hänen joka rööristä tursuavan ikävän asenteensa minua kohtaan ja johon syy löytyi jopa kotiseudustani. Sekin oli väärä ja ruma paikka hänen mielestään.

Muista kuitenkin, että miehesi on sinut halunnut ja nimenomaan eroon siitä mitä hänen äitinsä, siis sinun anoppisi, edustaa. Tämä tärkeä asia unohtuu monessa parisuhteessa, että miksi ihmeessä poika valitsee erilaisen naisen kuin äitinsä? Usein juuri siksi, että haluaa muutosta elämäänsä ja toimivamman kiintymyssuhteen kuin mitä oli suhde äitiin. Sinä olet se, joka kuitenkin sanelee miten hänen poikansa nyt elää ja millaisen naisen kanssa. Jos anoppi olisi oikeassa ei miehesikään siinä pitkään olisi viihtynyt.

Elä elämääsi ja anna anopin mädäntyä liemissään. 

Kiitos lohdullisista ja rauhoittavista sanoistasi. Ehkäpä tämä kannattaa jättää omaan arvoonsa. Sen olen ainakin visusti päättänyt, että kun omat poikani tuovat miniöitä perheeseen, annan kaikkien olla juuri sellaisia kuin ovat. Minun tehtäväni on vain tukea, ei tuomita.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa, kun itse on täysin varma siitä, että on niin ihana ja mukava ja kaikien puolin helppo ihminen, että varmasti on ihanneminiä, ihanneanoppi, ihannevaimo, ihanneystävä, ihanneäiti tai ihanne-yhtään-mitään-muutakaan, voi olla aika sataprosenttisen varma, että todellisuudessa on kaikkea muuta kuin ihanne. Anteeksi nyt vaan, mutta realistinen käsitys itsestä (johon sisältyy sekin, että kukaan meistä ei ole täydellinen, meillä on jokaisella omat todella ärsyttävät piirteemme, emme todellakaan ole ihanteellisia yhtään missään roolissa, emmekä todellakaan tule olemaan kaikkien muiden ihmisten mielestä edes jotakuinkin sidettäviä) on ainoa lähtökohta toimivia ihmissuhteiden luomiselle. Jos lähtökohtaisesti kuvittelee itseään ihanteelliseksi, on todennäköisesti todella hankala tyyppi, joka onnistuu samaan karvat pystyyn itse arkkienkeliltäkin.

Terve itsetunto on hyvä asia.

[qu

ote=Vierailija]Minun tekisi mieleni sanoa suoraan, että voitko lopettaa moittimisen. Milloin c, milloin lapsilla väärät harrastukset, milloin laitan liikaa aikaa johonkin, milloin saan moitteita, että emme menneet jonnekin. Milloin mitäkin, mutta ei koskaan hyvin. Ikinä ei ole ollut asiat hienosti ja sanottu sitä ääneen. Tekisi mieleni karjaista anopille, että olisit hiljaa, koska kaikkihan on paremmin kuin hyvin. Kannattaako ottaa se riski, että sanon suoraan, mitä ajattelen.

Ap.[/quote]

Kommentoi takaisin:

liian pieni asunto -> poikasi on niin susipaska, että ei saa parempaa duunia ja mun palkalla ei tämän parempaan pysty, pahoittelen

lasten väärät harrastukset -> nämä on lapset valinneet, mutta ole hyvä ja raahaa heidät ihan sinne minkä parhaaksi näet ja laita harrastamaan ja maksa kulut

menot -> anoppi on hyvä ja maksaa kulut, niin mennään ihan mielellään minne toivot

Sun ei pidä verrata itseäsi anoppiisi. Molemmilla on omat elämät. Löytäkää tasapaino toistenne välillä.

Anoppisi kaipaa ehkä kunnioitustasi tai arvostustasi, onhan hän sinua paljon vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Miniänä voit miettiä kostoa anopille. Yritä vaikka rikkoa lastesi ja isoäitinsä välit. Se kuule sattuu varmasti ja voit tällä tavalla näyttää anopillesi mistä kana pissii

Miksi tästä kommentista ei tykätä. Sehän on ihan totta. Nainen mustamaalaa jopa lasten isän saatikka muuta sukua.

Kerrot heti alkuun, että päihität anoppisi 6-0.

Hän kyllä huomaa sinun asenteesi, se näkyy päälle.

Elämä on mielestäsi kilpailua. Tässä tapauksessa kilpailette lasten suosioista. Lopeta!

Naureskele anopillesi alentuvasti, se toimii. Itse käytän tätä. Esimerkki: anoppi päivittelee lasten vääriä harrastuksia. Minä: (naurahdus) Voi kuule, meillä on ajateltu että taitaa olla pääasia että lapset itse tykkää, vai mitä? (Ja päälle vähättelevä naurahdus).

Vierailija kirjoitti:

Minun tekisi mieleni sanoa suoraan, että voitko lopettaa moittimisen. Milloin asuntomme on liian pieni, milloin lapsilla väärät harrastukset, milloin laitan liikaa aikaa johonkin, milloin saan moitteita, että emme menneet jonnekin. Milloin mitäkin, mutta ei koskaan hyvin. Ikinä ei ole ollut asiat hienosti ja sanottu sitä ääneen. Tekisi mieleni karjaista anopille, että olisit hiljaa, koska kaikkihan on paremmin kuin hyvin. Kannattaako ottaa se riski, että sanon suoraan, mitä ajattelen.

Ap.

Ei kannata. Tuollainen ihminen ei kuuntele järkipuhetta. Kirjoita vaikka kaikki mitä haluat sanoa hänelle, mutta älä lähetä sitä vaan käytä sitä omien tunteittesi purkamiseen.

Sitten lakkaa vastaamasta hänen puheluihinsa ja viestehinsä. Viestiköön poikansa kautta. Blokkaa numero jos ei lopeta. Jos käyttäytyy ilkeästi kun tapaatte -> seuraava tapaaminen siirtyy kauas tulevaisuuteen. Jos ei osaa käyttäytyä kunnioittavasti, sinä ja lapset ette tapaa häntä. Joskus nämä ilkeilijät oppivat seurausten kautta kuin pikkulapset. Mutta järkipuhe ei toimi.