Oletko ollut salarakas? Kerro meille miten kävi.
Kommentit (23)
En oo ollut mutta mulla on ollut salarakas. Mies jonka tunsin jo aiemmin ja rakastelimme yökerhoissa ja lopulta kun olin eronnut päädyin miehen seuraan taas uudelleen. Rakastelimme miehen purjeveneellä, mun kotona. Nyt on kulunut kaksi vuotta ettei olla fyysisesti toisiamme nähty ja ikävä on suuri.
Olen. Minulla oli parin vuoden suhde naimisissa olleen pomoni kanssa. Suhde oli pelkästään seksisuhde. Itse olin sinkku. Suhde loppui kun tutustuin nykyiseen mieheeni. Pomoni erosi vuosi sen jälkeen vaimostaan. On nykyään uudelleen naimissa. Kuulemma naisen kanssa, joka pitää häntä ihan tossun alla. Ei varmaan enää uskalla pettää.
Kuudes vuosi meneillään. Kummatkin varattuja tahoillaan eikä meillä ole minkäänlaista ajatustakaan erota puolisoistamme. Asiat ovat hyvin näin kummallakin.
Aikoinaan olin kyllä hyvin ihastunut tähän salarakkaakseni ja annoin miehen ymmärtää että olisin ihastunut ystäväänsä vaikka mulla toinen mies koko ajan mielessä. Vieläkään exäni ei tiedä totuutta.
Mulla on ollut juttuja paljonkin varattujen kanssa. Sellaiset suhteet sopii ihmiselle, joka ei halua sitoutua. Varatusta pääsee aina helposti eroon.
Viimeisin oli minua 6 vuotta nuorempi mies, jolla oli itseään vähän vanhempi vaimo. Heidän suhde oli eron partaalla (miehen sanoman mukaan) siksi, että nainen ei halunnut lasta. Naisella oli nuoruuden suhteesta jo aikuinen lapsi, jolla oli kaikenlaisia mt-ongelmia ja itsetuhoisuutta. Mies oli tosi kypsä tilanteeseen ja toivoi, että se naisen tytär muuttaisi jo pois kotoa.
Nainen ei halunnut lisää lapsia, mutta mies olisi halunnut kovasti isäksi. Yritin puhua hänelle järkeä, eli että kannattaisi etsiä nuorempi nainen ja perustaa se perhe, vielä kun ehtii.
Mies vihjaili jopa minulle, että mitä jos tulisin raskaaksi. Naurahdin vaan.
Hän mietti eroa, mutta arvasin, että ei hän oikeasti ole eroamassa, kunhan puhuu.
Lopullinen niitti oli se, kun mies alkoi lässyttää, että onko mulla sp-tauteja, ja että hän ei nyt voi harrastaa seksiä vaimon kanssa, jos on saanut multa jonkun tartunnan.
Kävin testeissä ja lähetin hänelle viestin ”testitulokset tuli puhtaina, voit taas nussia vaimoasi”.
Mies yritti vielä pari vuotta tämän jälkeen soitella mulle, mutta en viitsinyt vastata, kun itsellä oli ihan uudet kuviot.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Paljastui kännykän näytöltä vaimolle ja sen jälkeen vaimo laittoi viestin. Tavattiin kolmistaan ja mies sanoi rakastavansa vaimoaan ja tämä juttu oli jotain aivan erillistä. Ei sen jälkeen pitänyt yhteyttä ja vaihtoi toisiin työtehtäviin.
Tunnettiin kaikki toisemme pitkältä ajalta. Molemmat samoissa liitoissa jatkoivat .
Vierailija kirjoitti:
Kuudes vuosi meneillään. Kummatkin varattuja tahoillaan eikä meillä ole minkäänlaista ajatustakaan erota puolisoistamme. Asiat ovat hyvin näin kummallakin.
Teillä ei varmaankaan ole eroajatuksia, mutta puolisoillenne saattaa sellaisia tulla. Etenkin kun jäätte kiinni.
En ole koskaan ollu.Olen kerran elämässä ihastunut varattuun mieheen.Niin kova vetovoima oli miestä kohtaa,että päätin alkaa välttelemään häntä.Kohtelen muita niin ku toivon itseäni kohdeltavan :)
Olen ollut, hyvin nuorena (ja tyhmänä) 18-vuotiaana. Vanhempi mies oli perheellinen, komea kuin mikä ja tehnyt mm. uraa armeijassa. Tietty teiniä imarteli tuollainen huomio, varsinkin kun omanikäiset pojat tuntuivat lapsellisilta. Suhde oli molemmille pelkkää jännitystä ja seksiä, loppui kun itse aloin seurustelemaan. Sittemmin olen aikuistunut, enkä enää ryhtyisi salarakkaaksi.
6 vuotta sitten.
Kummatkin oli tahoillaan naimisissa. Yhden kesän kesti ja kyllästyttiin. Ei jääty kiinni ja edelleen samoissa liitoissa elellään.
Ei olla enää pidetty yhteyttä.
Mua on väitetty ja väitetään mutta en tiiä mihin sekin perustuu ja väitetään myös muita mitä kummallisempia juttuja, nää on taas näitä
Ei ole ollut tapana sekaantua varattuihin. Vapaitakin saan, niin miksi käytettyä haluaisin.