Lue keskustelun säännöt.
Huostaanotetaanko lapsi, jos haen lääkäristä apua i*semurha -ajatuksiin?
12.10.2019 |
Olen miettinyt it semurhaa vuosia enemmän tai vähemmän, mutta lapsen syntymän (3v sitten) jälkeen useammin, jopa suunnitellut sitä ja tehnyt
hirt tosilmukan valmiiksi. Viimeksi tänään istuin suihkussa itkemässä tunteja ja mietin pitäisikö se tänään tehdä, kun lapsi isällänsä viikonlopun.
Kommentit (45)
Nyt hävität sen tekovälineen ja lopetat sen tekemisen ajattelemisen.
Tarvitset ulkopuolista apua kuten miehesikin.
Pääset yli tämän ongelman.Hae apua ja nouset uuteen! Näet lapsesi kasvavan!
Minäkään en olisi jaksanut.Jos minä selviän .kyllä sinäkin.Muista tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kriisipuhelin päivystää suomen kielellä
numerossa 09 2525 0111
vuoden jokainen päivä ja yö.
Aukioloajat:
arkisin klo 09.00–07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-keskusteluapua-numeross…
Hae apua! Hakeudu vaikka päivystykseen. Jos rakastat lastasi, haet apua. Lapselle olisi pahinta mahdollista, jos tekisit itsemurhan. Sä oot lapsestasi vastuussa. Lastensuojelun apua tarvitset varmasti myös, mutta se ei tarkoita huostaanottoa kuin ääritapauksessa. Tällä hetkellä sun pitää saada itsesi kuntoon ja on itsekästä sinulta jos et ajattele lapsesi etua. Lapselle ei ole hyötyä kuolleesta tai itsemurhaa hautovasta äidistä.
Ei osastohoitoon oteta ketään noin vain. Itsemurha-ajatukset on suhteellisen yleisiä eikä riitä osastohoidon perusteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua uskaltaa hakea? Ymmärrän, että lastensuojelu varmaan tulisi kuvioihin mukaan, mutta jos menetän poikani, niin en usko jaksavani.
Yritän tehdä poikani kanssa kaikkea mahdollista ja pysyä aktiivisena, mutta nämä ajatukset eivät jätä minua rauhaan. Ulkoilemme, olen aina tee nyt hänelle ruokaa alusta asti itse, hassuttelemme päivittäin, halvallemme ja plussallemme, suosittelemme, luen iltasadun ennen nukkumaan menoa ja istumme olohuoneen matolla picnicillä syömässä jäätelöä, mutta saadakseni tehtyä tuota kaikkea joka päivä, joka viikko, joudun tekemään kovasti töitä, eikä ne ajatukset vaan ikinä hiljene. Ja nyt kun erosimme vähän aikaa poikani isän kanssa tuntuu taakka vieläkin raskaammalta. Olen säälittävä. Ap
Et sinä ole säälittävä etkä myöskään huono äiti, joskus vain voimat lakkaavat kesken ja se on ok. Hyvä, että tunnistat tilanteet ja tahdot apua. Avun haku ei myöskään automaattisesti tarkoita, että poika otetaan huostaan ja vaikka näin äärimmäisessä tapauksessa kävisi, tämä olisi nimenomaan väliaikainen ratkaisu ja tulisit tuonakin aikana näkemään lastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua uskaltaa hakea? Ymmärrän, että lastensuojelu varmaan tulisi kuvioihin mukaan, mutta jos menetän poikani, niin en usko jaksavani.
Yritän tehdä poikani kanssa kaikkea mahdollista ja pysyä aktiivisena, mutta nämä ajatukset eivät jätä minua rauhaan. Ulkoilemme, olen aina tee nyt hänelle ruokaa alusta asti itse, hassuttelemme päivittäin, halvallemme ja plussallemme, suosittelemme, luen iltasadun ennen nukkumaan menoa ja istumme olohuoneen matolla picnicillä syömässä jäätelöä, mutta saadakseni tehtyä tuota kaikkea joka päivä, joka viikko, joudun tekemään kovasti töitä, eikä ne ajatukset vaan ikinä hiljene. Ja nyt kun erosimme vähän aikaa poikani isän kanssa tuntuu taakka vieläkin raskaammalta. Olen säälittävä. Ap
Hei Ap. Et ole säälittävä! Nykyisin vaaditaan äideiltä ja naisilta todella paljon. Mene lääkäriin, mutta jos epäröit huostaanoton suhteen, älä kerro kaikkea vaan hanki vain lääkitys. Lääkitystä voidaan sitten säätää. Kuulostaa minusta, että sinulla on kumuloituneiden elämän vaikeuksien pahentama masennus, siihen löytyy kyllä sopiva lääkitys. Huostaanottokysymyksesi suhteen paljon riippuu siitä, missä päin Suomea asut. Esim. idässä ja pohjoisessa saatetaan suosia suoraa interventiota eli huostaanottoa. Jos vain voit, niin pyydä lapsen isää pitämään vielä lasta pari päivää, ja käy lääkärissä. Paljon voimia sinulle tilanteessasi!
t. Yksi pohjalla käynyt
Rakas ap, hae apua itsellesi! Samalla autat myös lastasi, kun saat itsesi kuntoon. Vaikka välillä saattaa tuntua siltä, ettet välitä itsestäsi, niin välitä lapsestasi! Kyllä kaikki vielä järjestyy, mutta nyt kannattaa ehdottamasti hakea pua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä ole mitenkään huono ihminen. Sulla on nyt vaan vaikea vaihe elämässä, joka menee ohi kun saat apua. Ei lasta huostaanoteta ja lastensuojelu auttaa ja tukee sua. Nyt heti maanantaina viimeistään varaat ajan lääkärille ja kerrot ajatuksistasi rehellisesti. Saat apua ja alat pikkuhiljaa voida paremmin. Itsemurhaa et voi tehdä: sä olet äiti. Lapsesi elämä menisi pilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lieväänkin masennukseen voi liittyä its-emurha-AJATUKSIA. Ei meillä ole kuulkaa varaa pyörittää lasussa jokaista masentunutta. Todennäköisesti lääkärissä kysytään, onko it*semurhasuunnitelmaa ja jos ei esittele tekotapaa siellä, niin osastohoito ja lasu eivät todellakaan ole mitään ensimmäisiä askeleita hoidossa.
Aloita avun hakeminen soittamalla esim. kriisipuhelimeen 09 2525 0111. Siellä voit keskustella nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakas ap, hae apua itsellesi! Samalla autat myös lastasi, kun saat itsesi kuntoon. Vaikka välillä saattaa tuntua siltä, ettet välitä itsestäsi, niin välitä lapsestasi! Kyllä kaikki vielä järjestyy, mutta nyt kannattaa ehdottamasti hakea pua.
* apua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua uskaltaa hakea? Ymmärrän, että lastensuojelu varmaan tulisi kuvioihin mukaan, mutta jos menetän poikani, niin en usko jaksavani.
Yritän tehdä poikani kanssa kaikkea mahdollista ja pysyä aktiivisena, mutta nämä ajatukset eivät jätä minua rauhaan. Ulkoilemme, olen aina tee nyt hänelle ruokaa alusta asti itse, hassuttelemme päivittäin, halvallemme ja plussallemme, suosittelemme, luen iltasadun ennen nukkumaan menoa ja istumme olohuoneen matolla picnicillä syömässä jäätelöä, mutta saadakseni tehtyä tuota kaikkea joka päivä, joka viikko, joudun tekemään kovasti töitä, eikä ne ajatukset vaan ikinä hiljene. Ja nyt kun erosimme vähän aikaa poikani isän kanssa tuntuu taakka vieläkin raskaammalta. Olen säälittävä. ApHei Ap. Et ole säälittävä! Nykyisin vaaditaan äideiltä ja naisilta todella paljon. Mene lääkäriin, mutta jos epäröit huostaanoton suhteen, älä kerro kaikkea vaan hanki vain lääkitys. Lääkitystä voidaan sitten säätää. Kuulostaa minusta, että sinulla on kumuloituneiden elämän vaikeuksien pahentama masennus, siihen löytyy kyllä sopiva lääkitys. Huostaanottokysymyksesi suhteen paljon riippuu siitä, missä päin Suomea asut. Esim. idässä ja pohjoisessa saatetaan suosia suoraa interventiota eli huostaanottoa. Jos vain voit, niin pyydä lapsen isää pitämään vielä lasta pari päivää, ja käy lääkärissä. Paljon voimia sinulle tilanteessasi!
t. Yksi pohjalla käynyt
Kiitos sanoistasi. Asumme pääkaupunkiseudulla. Olen monesti pyytänyt pojan isää ottamaan poikaa enemmän, ihan jo sen takia, että näkevät niin harvoin ja poika kaipaa isäänsä, mutta mies ei vain suostu. Epäsäännöllisen työnsä takia mitään ei voi suunnitella etukäteen ja mies arvostaa omaa vapaa-aikaansa paljon. Suhteemme aikanakin oma vapaa-aika ja kaverit oli miehelle tärkeämpää kuin meidän kanssa oleminen. Nyt mies on sanonut, että ei halua kanssani enää puhua mistään. Tapaamme vain, kun lapsi vaihtaa osoitetta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeudut lääkäriin ja kerrot tilanteestasi vakuuttavasti, mutta ei kannata korosta, että itsetuhoisuutesi on noin voimakasta kuin se on, mikäli et oikeasti ole riistämässä henkeä itseltäsi. Saat lääkityksen, sairauslomaa ja uutta aikaa psykologille, joka toivottavasti ohjaa sut terapiaan. Mikäli olo pahenee tai tilanne eskaloituu, päässet osastolle ja lapsi menee silloin isälleen tai sijaisperheeseen/perhetukikeskukseen. Parhaalla tuurilla pääsisit lapsesi kanssa yhdessä tällaiseen tukikeskukseen, kuukaudeksi-puoleksi vuodeksi. Missään tapauksessa lastasi ei huostaanoteta sen perusteella, että haet itsellesi apua, ja lapsella kuitenkin on myös isä.
Älä pelkää hakea apua, pidä kirkkaana mielessä, että lapsesi ansaitsee terveen äidin.
Voimia sinulle, ja ole rohkea!
"Mieli Tukisuhteessa voit keskustella yksityisesti, luottamuksellisesti ja halutessasi nimettömästi kriisityöntekijän tai koulutetun, vapaaehtoisen tukihenkilön kanssa. Toiset palvelun käyttäjät eivät näe jättämiäsi viestejä, eivätkä niihin tulleita vastauksia. Mieli Tukisuhteen käyttö edellyttää anonyymiä rekisteröitymistä ja kirjautumista sisään palveluun. Vastaajat pyrkivät vastaamaan tulleisiin viesteihin mahdollisimman nopeasti, vastaus pyritään antamaan viiden vuorokauden kuluessa viestin jättämisestä. Keskustelutuki on tarkoitettu muutamien kuukausien, korkeintaan noin puolen vuoden mittaiseksi tukisuhteeksi elämässä eteen tulleessa ongelma- ja kriisitilanteissa."
https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/support-relationships/
JOS TILANNE ON AKUUTTI, SOITA 112!
Termeistä sen verran, että ei ole olemassa lyhytaikaista huostaanottoa. Huostaanotettu lapsi on sijoitettu. Mutta myös avohuollon sijoitus on mahdollinen ja juuri se olisi varmaankin aloittajan tapauksessa paras ratkaisu. Joka tapauksessa kiireesti yhteys terveydenhuoltoon ja ihan rehellinen kertomus myös itsemurha-ajatuksista. Lääkitystä ei tarvitse pelätä ja jos on oikein vakava tilanne, myös lyhyt osastojakso tai päiväsairaala on mahdollista. Riippuu paljon paikkakunnasta mitä pystytään tarjoamaan, mutta apua saat kuitenkin.
Seuraavan linkin kautta voi myös saada keskusteluapua (vaihtoehtoina palveleva puhelin, palveleva chat, palveleva netti ja palveleva kirje).
https://www.kirkonkeskusteluapua.fi
"Kirkon keskusteluapu on sinua varten, kun kaipaat kuuntelijaa. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä."
Suosittelen silti myös lääkärissä käymistä niin itsesi kuin lapsesikin parhaaksi.
Hienoa, että haluat hakea apua.
Tsemppiä ja voimia sulle ap!
Vierailija kirjoitti:
Voithan kysyä mahdollisuutta perhekuntoutukseen jolloin olisitte kumpikin sijoitettuna lastensuojelun toimenpiteenä sen aikaa että palvelun tarpeesta kotiin saadaan arvio. Mutta silti olen sitä mieltä, että sinun paikka on nyt osasto ja kunnon lääkityksen valvottu aloittaminen ja terapiatarpeen kartoitus ja lapselle avohuollon sijoitus siksi aikaa. Huostaanottoon ei ryhdytä jos pyydät sijoitusta. Sijoitus on aina kevyempi ja vapaaehtoinen ls toimenpide.
Tässä olen kerrankin oikeastaan samaa mieltä, tässä nimenomaisessa tapauksessa perhekuntoutus laitoksessa voisi olla toimiva juttu. EDELLYTTÄEN, että myös äiti saisi apua ja hoitoa ongelmiinsa. Lastensuojelulla kun valitettavasti tuppaa olemaan sellainen maine, että vanhemmat ei sitä kautta saa mitään apua, pikemminkin lannistetaan jollain perhetyöllä, jossa kotiin tunkee joku keskenkasvuinen nuori kyttäämään ja tarkkailemaan ja raportoimaan siisteystasoa ja ruoanlaittotaitoja.
Tässä mallissa äiti voisi olla jopa hoitojaksolla ja lapsella olisi turvallinen ja pysyvä paikka, jossa äitikin kuuluisi arkeen ja mahdollisesti myös isä voisi tuolla viettää noita viikonloppuja lapsen kanssa.
Lapsen sijoittaminen/huostaanotto jonnekin laitokseen yksin (tai sijaisperheeseen) olisi varmaan äidille vaan asiaa pahentava juttu - jos se lapsikin viedään, niin mitä syytä jää elää? Kukaan ei tässä voita: äidin menetys (kuolema) yhdistettynä huostaanottoon ei taatusti lupaa hyvää tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Lieväänkin masennukseen voi liittyä its-emurha-AJATUKSIA. Ei meillä ole kuulkaa varaa pyörittää lasussa jokaista masentunutta. Todennäköisesti lääkärissä kysytään, onko it*semurhasuunnitelmaa ja jos ei esittele tekotapaa siellä, niin osastohoito ja lasu eivät todellakaan ole mitään ensimmäisiä askeleita hoidossa.
Lasu tehdään vuorenvarmasti. Tehdään paljon pienemmästäkin. Teillä sitten tehtävänä arvioida tarvitseeko perhe apua.
Mutta jos ihminen menee kertomaan ajatuksistaan tehdä itsemurha ja perheellä on pieni lapsi, on ihan varmaa että lasu tehdään. lainkin mukaan on aivan pakko. Paljon pienemmästäkin.
Tähän ikävään tilanteeseen on tultu kun terveydenhuollon ammattilaiset on velvoitettu tekemään lasuja. Ihmiset ei uskalla hakea apua. Onko se sitten lapsen etu? Ei minusta.