Kyl koirat on kissoja älykkäämpiä, näin on! Löytävät huumeita sun muuta. Nää kissojen omistajat on muutenkin outoja.
Kommentit (33)
Joo, mölisee kummallisesti ja paiskoo sähiseviä kissoja naamaalleni.
99% Koirista ei kyllä tee mitään hyödyllistä ja on niin sairaaksi jalostettua että hädin tuskin kykenevät hengittämään.
No on ne kissat ainakin APta älykkäämpiä.
Eiks toi just osoita, että kissat ovat älykkäitä. Tekevät mitä lystäävät ja saaneet ihmiset palveleen niitä.
Koirat ja kissat eivät ole samaa eläinlajia, ja niillä on erilaiset ominaisuudet. Koirilla on esim. voimakas hajuaisti ja voimakkaampi kuin kissoilla, joten tottakai ne löytävät vaikka huumeita. Ei se silti tarkoita, että kissat olisivat vähemmän älykkäitä.
Myöskään kissanomistajat eivät ole outoja, vaan kissa on yleinen lemmikkieläin perheissä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Joten omistajina on kaikenlaisia ihmisiä. Kuten koiranomistajissakin.
T: koiran, mutta ei kissaa omistava
Ap ei tajua. Kissa kuitenkin tajuaa oikein hyvin. Ja tajutakseen kissaa on oltava älykkäämpi kuin koiranomistaja. Helppohan on simppelinkin käsittää, mitä se häntää heiluttava pepunhaistelija haluaa (jonka käytös muistuttaa miehen käytöstä), mutta kommunikoipa vähäeleisen ja hienovaraisen kissan kanssa!
Kissa = harvinaisen turha ja vittumainen eläin.
Olen valinnut kissat lemmikikseni ihan muusta syystä kuin älyn vuoksi. Ne pitävät hiiret loitolla. Ja toimii kyllä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kissa = harvinaisen turha ja vittumainen eläin.
Toivottavasti sulla ei ole lemmikkejä, sillä ihminen joka kutsuu eläintä turhaksi ei ansaitse lemmikkiä.
Japanilaiset tutkijat ovat ap: n kanssa eri mieltä.
"– Kissat voivat olla yhtä älykkäitä kuin koirat, vaikka yleinen käsitys on, että koirat ovat paljon älykkäämpiä, sanoo Takagi."
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajua. Kissa kuitenkin tajuaa oikein hyvin. Ja tajutakseen kissaa on oltava älykkäämpi kuin koiranomistaja. Helppohan on simppelinkin käsittää, mitä se häntää heiluttava pepunhaistelija haluaa (jonka käytös muistuttaa miehen käytöstä), mutta kommunikoipa vähäeleisen ja hienovaraisen kissan kanssa!
Myös koirat tajuavat ja ymmärtävät asioita oikein hyvin. Aika mustavalkoinen ajattelutapa myös sinulla; koirat ja kissat on molemmat älykkäitä.
T: koiranomistaja
Jos ehdollistumista käytetään älykkyyden mittarina niin kyllä.
Jos sulta on huumeet hukassa, miksi minun ne pitäisi etsiä?
T: kissa 😸
"Kissa- ja koiraihmisten ikiaikaiseen väittelyyn siitä, kumpi on älykkäämpi, on Pelkosen mukaan mahdoton vastata yksiselitteisesti tieteenkään keinoin.
- Joissakin testeissä kissa selviää paremmin, joissakin taas koira.
Testitulostenkin vertaileminen on vaikeaa, koska eläimet reagoivat testitilanteeseen eri tavalla. Esimerkiksi vieras paikka vähentää kissan aktiivisuutta enemmän kuin koiran. Myös lajitoverin läsnäolo tekee kissasta vaisumman, kun taas koirasta tulee vilkkaampi.
Joka tapauksessa sekä kissa että koira ovat Pelkosen mukaan älykkäitä eläimiä. Ero on vain siinä, millä tavalla ne ovat älykkäitä: - Kissa on tilaan orientoitunut eläin, jolle on tärkeää hahmottaa ympäristö ikään kuin kolmiulotteisena karttana. Koiran aivoihin taas varastoituu tilanteita ja niihin liittyviä ratkaisumalleja."
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kissa_koira_alykkaita_m…
Kyl kissatkin löytää ne huumeet, ne ei vaan kerro kellekkään. Käyttävät itse kaikessa hiljaisuudessa tai myyvät eteenpäin hyvällä voitolla.
Ei ihme, ettei ap. tajua. Tutkimusten mukaan kissanomistajat ovat älykkäämpiä kuin koiranomistajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa = harvinaisen turha ja vittumainen eläin.
Toivottavasti sulla ei ole lemmikkejä, sillä ihminen joka kutsuu eläintä turhaksi ei ansaitse lemmikkiä.
Ei ole, eikä tule.
Lemmikkien pito tulisi olla kielletty jo eläinsuojelullisin/ilmastollisten syiden perusteella.
Enpä tiedä, kumpi on älykkäämpi kissa vai koira. Mutta ainakin yhden tutkimuksen mukaan kissanomistaja on älykkäämpi kuin koiranomistaja ;)
https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2015012619089531
"Tutkimus väittää, että kissaihmisillä on korkeampi älykkyysosamäärä kuin koiraihmisillä..."
Minä nyt tuskin sinun ymmärtämistä kaipaankaan :)