Mitä te muut yksinäiset naiset teette tänään?
Vinkkejä kaipaan, taas yksi yksinäinen viikonloppu edessä.
Kommentit (63)
Töiden jälkeen olen syönyt, nukkunut poikkeuksellisesti päiväunet, kokkaillut pientä iltapalaa ja kuunnellut soulia ja rauhallisen puoleista jazzia. Ja palstaillut. Kohta varmaan luen kirjaa ja menen nukkumaan. Tekee mieli ottaa iisisti, joten en meinaa katsella liikkuvaa kuvaa tänään.
Huomenna yritän saada itseni ulos vaikka kävelylle tai pitkälle pyörälenkille. Isoäidin luonakin pitäisi käydä ja istuttaa kukkasipulit hänen kukkapenkkiinsä. Saisikohan itsestään irti niin paljon että kävisi pikkuveljenkin luona kylässä illemmalla. Ei olla aikoihin nähty. Pyykkiä pitää pestä myös. Siinäpä oikeastaan koko viikonlopun ohjelma. Nukkua aion niin pitkään kuin irtoaa ja puhelin äänettömälle.
Kyllä on hurja meno. :D
Join juuri kuoharia pullon, luen palstaa. Ehkä.katson vielä sängyssä yle areenasta ruotsalaista minisarjaa. Murehdin yksinäisyyttäni.
Mä olen illan kuunnellut musiikkia ja selannut puhelinta. Kohta voisi jotain syödä ja sitten mennä nukkumaan. Turha tässä valvoa, kun ei ole mitään tekemistä tai seuraa.
Voisin tulla sinne ja ottaa jonkun teistä ihanista naisista kainalooni, mutta haaveeks taitaa jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ottaisi kiltti miestä kotiisi lämpimään lempimään? :(
Ei kertapanoja, kiitos vaan tarjouksesta. Parisuhdemielessä liian nopea tahti.
Tulin töistä, kävin joogassa. Mietin, ostaisinko punaviinipullon, että saisin nauttia iltakirjan kanssa lasillisen tai kaksi. En sitten kuitenkaan ostanut ja päädyin juomaan inkivääriolutta (nam) ja kaakaota uutisia lukiessani. Laitan kohta läppärin kiinni ja siirryn sohvalle kuuntelemaan vähän musiikkia ja sitten luen sängyssä kirjaa, kuten joka ilta. Nukahdan aika aikaisin, koska väsyttää.
Huomenna ajattelin istua aamukahvilla pitkään ja lukea nettiuutisia, käydä kaupassa koska on pakko, pestä pyykkiä ja vähän siivoilla. Tympii siivota viikonloppuna, joten olen ajatellut hankkia siivoojan mutten ole saanut aikaiseksi. Iltapäivällä käyn lenkillä, laulan, ja Illalla ehkä piirrän jos tuntuu siltä. Sunnuntaina laulan ja käyn puistossa kävelemässä. Iltapäivällä piipahtaa yksi tuttava käymään, en oikeastaan kaipaisi seuraa, mutta pakotan itseni edes hiukan sosiaaliseksi.
Elämäni on ehkä jonkun mielestä tylsää, mutta sopii minulle, sillä olen introvertti ja saan viikon varrella ihan tarpeeksi sosiaalista kanssakäymistä töissä ja harrastuksissa. :)
Vierailija kirjoitti:
Runkkaan, juon punkkua, runkkaan, syön pitsan, runkkaan, katson jotain sarjaa, runkkaan, ja menen sitten jossain vaiheessa nukkumaan.
Ehditkö runkata missään vaiheessa iltaa?
Vapaapäivä, kotihommia ja just äsken tulin treeneistä. Lemmikeille ja itselle ruokaa, suihkuun, "Hiljainen todistaja" TV1:ltä ja sitten hampaiden pesu & petiin.
Jos tähän voin paljastaa niin oikeastaan elämässä tärkeimmät asiat ovat tällä hetkellä youtube ja chaturbate. Jälkimmäisestä tulee seurattua kahta ihmistä ( yksi suosikki lopetti). Olen siellä vaan "seuran" vuoksi. En siis minkään muun takia. Olen itsekin nuori nainen. Kukaan muu ei kyllä tiedä tästä harrastuksestani.
Varsinkin viikonloppuisin youtube ja chaturb*te tärkeä ja käyn siellä katsomassa pari ihmistä vaan ihan "seuran" takia. Tunnustin nyt tämän tähän ja olen siis nuori nainen. Jos tämä viesti nyt tulisi perille.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin viikonloppuisin youtube ja chaturb*te tärkeä ja käyn siellä katsomassa pari ihmistä vaan ihan "seuran" takia. Tunnustin nyt tämän tähän ja olen siis nuori nainen. Jos tämä viesti nyt tulisi perille.
Sori, kun tuli nyt kahdesti. Nolottaa hieman.
Teen sitä samaa mitä muinakin viikonpäivinä; pelaan tietokoneella peliä/pelejä. Kissa löytyy, joten ihan yksin en ole.
Poden flunssaa. En tunne itseäni yksinäiseksi vaan nautin siitä, että voin rauhassa sairastaa. 25 vuotta passasin perhettä ja yleensä heidän parannuttuaan, syötyään Buranat, Finreksinit ja Bafucinit loppuun ja jääkaapin tyhjäksi sairastuin itse.
Nyt on niin paljon helpompi olla flunssassa että se on melkein ilo 😂
Miesystävä on whatsappin päässä ja enemmän henkisenä tukena kuin aviomies ikinä.
Viihdettä löytyy suoratoistopalveluista jos jaksaa katsoa. Pakastin täynnä valmiita ruokia, jos tulee nälkä.
Isoin ongelma kipeät korvat, ei huvittaisi korvatulehdus kypsässä iässä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ottaisi kiltti miestä kotiisi lämpimään lempimään? :(
Koska odottaa täyttä ylläpitoa sohvalla laittamatta tikkua ristiin.
Olettaa että taion kolmen ruokalajin illallisen sormia napsauttamalla ja ruuan jälkeinen astianpesu, whaat, eikös ne lennä kaappiin itsekseen.
Sitten pitää olla sopivasti rietas, että tuhma nainen vie ja mies vikisee. Oltava kivat alusvaatteet ja korkkarit eikä saa unohtaa stayuppja.
Aamiasen myös loihdin kuin taikaiskusta. Varmaan jotain nenän vaihtoa tuhmasti.
Huolehdin miehen matkaan eväiden kanssa koska eihän se muuten pärjää. Mies soittaa perään että oli huikeeta, harmi kun piti lähteä niko-joonatanin muuttoa tekemään. Otetaan pian uusiks!
Juu ei.
Mieluusti katsoin telkusta Sohvikset ja söin karkkia. Suihkuun ja nukkuun. Huomenna ulkoilua ja hyvä kirja. Laitan helpon yksinkertaista safkaa ja nautin elämästä.
Kävin kaupoilla ja nyt istuskelen tässä huoneessani, kohta voisi syödä jotain hyvää ja katsoa leffaa tms.
N23
Seuraavana aamuna kilttinainen herää pienessä kohmelossa, sormet kuivuneessa tahmassa yöllisten käsitöiden jäljiltä, kilttinainen huokaisee pettyneesti unelmien prinssin osoittautuessa herätty kokovartalotyynyksi. Yöpöydällä olevasta aamuauringon valaisemasta punkkupullon kyljestä heijastuvassa kuvajaisessa näkyy kilttinaisen silmäkulmassa kimmeltävät kyyneleet.
Siivonnut olen.Pitäisi jotain ruokaa keksiä. Avaan ehkä jonkun juoman ja juhlistan syntymäpäivääni.Yksin.
Totta. Olethan nainen.