YLE: Väärä lääke vei pojan vuosiksi psykiatriseen hoitoon – 16-vuotiaana hän onnistui paljastamaan, kuinka lapsia alistetaan ja nöyryytetään laitoksissa ympäri maata
"Jere ja hänen vanhempansa kutsuttiin palaveriin kasvatusperheneuvolan sosiaalityöntekijän ja psykiatrin kanssa. He halusivat, että poika aloittaisi ADHD-lääkityksen. Diagnoosia Jerellä ei ollut.
– Emme olisi millään halunneet antaa lääkettä, sillä sairaudesta oli vain epäilys. Meitä kiristettiin lastensuojelutoimilla ja pelkäsimme huostaanottoa, kertoo Jeren äiti Katja.
Lääkäri kirjasi asian papereihin näin:
Vakavan neuvottelun ja lastensuojelulla uhkaamisen jälkeen vanhemmat suostuivat lääkekokeiluun."
"Jeren papereissa tilanteen kirjaus päättyy siihen, että hoitaja talutti hänet huoneeseen. Myöhemmin päivätyistä teksteistä löytyy silti kirjauksia, joiden mukaan poika on näyttänyt hoitajille ruhjeita sekä puhunut kovakouraisesta käsittelystä.
Potilas näyttänyt kyynärpään rupea, joka hänen harhamaailmansa mukaan syntynyt hoitajan syynä.
Potilas kertoo, kuinka on kokenut joutuneensa mieshoitajan pahoinpitelemäksi jokin aika sitten. Kyseenalaistettu potilaan kokemusta tapahtuneesta. Potilas kuitenkin jatkaa ”jankkaamista” ja väittää uhmakkaasti puhuvansa totta.
Katja oli useita kertoja yhteydessä Niuvanniemen hoitajiin. Raporteista käy ilmi, että myös Katjan kertomus on kyseenalaistettu ja puheluita on kirjattu muun muassa "saman asian jauhamisena", jonka seurauksena hänelle on ainakin kerran lyöty luuri korvaan."
https://yle.fi/uutiset/3-10400366?fbclid=IwAR3fv0jv-oopcXXdAKMjrz1M08QY…
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Itkin kun luin tuon jutun kun se julkaistiin eka kerran, muistaakseni viime keväänä. Ihmettelin silloin että miten siitä ei puhuta enempi. Järkyttävää.
Tätä se on myös aikuispuolella. Jos kertoo jostakin ikävästä tapahtumasta, jonka on tehnyt auktoriteettiasemassa oleva henkilö, niin silloin se on harhaluulo tai epäluulo. Potilaan sairas tulkinta.
Mitä vittua? Siis tuolle pojalle ei tehty kunnollisia tutkimuksia ollenkaan?! Eikä yleensä alle 16-vuotiaille määrätä mitään psyykelääkkeitä!
jeren lääkkeet on selvästi jotain ihan muuta kuin adhd-lääkkeitä. Psykoosinestäjiä/neuroleptejä todennäköisesti. Ja kyllä niitä määrätään alaikäisille, jos alaiköinen on vaarassa joutua psykoosiin. Mutta ne on hirveätä kamaa,
Vierailija kirjoitti:
jeren lääkkeet on selvästi jotain ihan muuta kuin adhd-lääkkeitä. Psykoosinestäjiä/neuroleptejä todennäköisesti. Ja kyllä niitä määrätään alaikäisille, jos alaiköinen on vaarassa joutua psykoosiin. Mutta ne on hirveätä kamaa,
Tätä minäkin mietin. JA aivan stnan koukuttavia.
Hirveää, että laitoksen seinien sisällä voi tapahtua tuollaista. Väkivaltaa, potilaan lausumien vääristelyä yms. Hirveää että hoito voi olla trauman aiheuttaja. Onneksi tapauksia alettu tutkia.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jotenkin aivan käsittämätöntä että lapselle on aloitettu lääkitys ilman kunnon tutkimuksia. Sydän särkyy kun lukee tuota juttua.
Uskomatonta touhua. Kukaan ei varmaan ota tapahtuneesta vastuuta.
Faith kirjoitti:
Hirveää, että laitoksen seinien sisällä voi tapahtua tuollaista. Väkivaltaa, potilaan lausumien vääristelyä yms. Hirveää että hoito voi olla trauman aiheuttaja. Onneksi tapauksia alettu tutkia.
Niin, ja tässä tapauksessa "hoito" on vielä itse sairaudenkin aiheuttaja.
Tulen todella, todella vihaiseksi jutusta. Kunpa tästä käytäisiin suurempaa julkista keskustelua.
Tuollaiset hakkaajahoitajat pitäisi toimittaa lasten vanhemmille sidottuina ja vanhemmille syytesuoja asioille, mitä ikinä heille tekevätkään. Ja hoitajien nimet ja kasvot reilusti julkisuuteen.
Ihanaa kapitalistista rikkautta kun kaikessa pitää tehdä voittoa <3
Itkin kun luin tuon jutun kun se julkaistiin eka kerran, muistaakseni viime keväänä. Ihmettelin silloin että miten siitä ei puhuta enempi. Järkyttävää.