Meidän omakotitalomme tontti rajoittuu kävelytiehen. Kävelytien toisella puolella on puistometsä. Millaisen kyltin voin laittaa koiran ulkoiluttajille,
jotta he EIVÄT PISSATTAISI JA KAKATTAISI niitä koiriaan juuri meidän puolelle kävelytietä? Kun ihan oikeasti siinä kolme metriä leveän kävelytien toisella reunalla on se puistometsä, jonka läpi kukaan ei kävele omaan kotiinsa.
Käsittämätöntä. Meillä on kuitenkin nurmikkoa siinä, todella hoidetun näköinen tontti, eikä mikää läpitunkematon risukkopusikko talomme edessä.
En halua kökkiä ikkunassa ja huudella perään keräämään niitä kakkoja. Mikä olisi mahdollisimman ystävällismielinen kyltti näille ihmisille, jotta ne voisi ohjata sen lemmikkinsä tien toiselle puolelle ulostamaan?
Kommentit (29)
Laittaisin siihen kyltin jossa on ruksit koiran kuvan päällä. Sellaisia näkee taloyhtiöiden pihoilla ja nurmialueilla.
Meillä on 2 kylttiä, joissa lukee "VARO LASINSIRPALEITA!"
Jostain syystä pelko oman koiran tassujen vauriotumisesta estää päästämästä koiraa pihaan.
Ja tunnustan: on siinä muutama sirpale oikeastikin.
Tehkää vain suosiolla aita siihen tontin rajalle tai istuttakaa tiheä pensasaita. Ei tarvitse sitten enää nähdä niitä kakkoja ja pissoja siinä toisella puolella.
Meillä on rivarissa ihan sama tilanne eli takapihamme rajoittuu kävelytiehen ja kävelytien toisella puolella on kaupungin niittyalue. Siitä huolimatta todella moni koiranulkoiluttaja katsoo asialliseksi pissattaa ja kakattaa koiransa meidän pensasaitaamme vasten ja sen edessä olevalle kapealle nurmikaistaleelle. Eihän siellä toisella puolella olekaan kuin ensin kaksi metriä leveä nurmi, sitten kunnon pensaikko ja sen takana vielä kymmeniä metrejä leveä ja lähes parisataa metriä pitkä tyhjä niittyalue - ei kenenkäään maata. En jaksa ymmärää koiranomistajien aivoituksia....
Miksi ette ole tehneet siihen mitään aitaa?
'Ulkoiluta koiraasi, mutta älä tässä!'
Tai ihan suoraan sanottuna 'Kerää koirasi paskat'
Osta Motonetistä kyltti 3.99 e. "Koiran ukoiluttaminen kielletty". On niitä varmaan muuallakin myynnissä, mutta tuo nyt osui ensimmäisenä silmään.
https://m.motonet.fi/fi/tuote/466515/Opastekyltti-Koiran-ulkoiluttamine…
Laita siihen kyltti, 0/5 Porvoossa kuseminen kielletty
Laita siihen kyltti, että nurmikkonne saattaa sisältää lasilla ja rotanmyrkyllä terästettyjä makupaloja.
Niitä kylttejähän on valmiita, joissa on koira nostamassa kinttua, tai vääntämässä torttua ja siihen on vedetty raksi päälle. Voithan toki runoilla itsekin jonkin kyltin, että ethän anna koirasi tehdä tarpeita tähän, kiitos. Mulla oli kans harkinnassa ostaa joku kyltti, kun yhtenä talvena joku päästi koiransa pissailemaan aina meidän postilaatikon juurelle!!! Onneksi homma loppui, että kylttiä ei tarvinnut hankkiakaan.
Siitä pissajutusta en jaksaisi keuhkota hetkeäkään, koirat nyt vaan merkkaa eikä pisu haittaa ketään, mutta kakat on ihan ehdoton ei. Laita se ruksikyltti tai vaikka kaksi, kyllä se auttaa huomaamaan. Kuva on parempi kuin teksti, lapset ei jaksa lukea tekstejä.
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin siihen kyltin jossa on ruksit koiran kuvan päällä. Sellaisia näkee taloyhtiöiden pihoilla ja nurmialueilla.
Meillä on nyt siis jo tällainen, jäi aloituksesta pois. Tämä kyltti ei ole auttanut mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Siitä pissajutusta en jaksaisi keuhkota hetkeäkään, koirat nyt vaan merkkaa eikä pisu haittaa ketään, mutta kakat on ihan ehdoton ei. Laita se ruksikyltti tai vaikka kaksi, kyllä se auttaa huomaamaan. Kuva on parempi kuin teksti, lapset ei jaksa lukea tekstejä.
Sori, korjaus, unohdin talven. Onhan ne pissatkin v...mäisiä. Ymmärrän sinua.
Ei ne koirankusettajat mitään kylttejä ymmärrä, ovat ihan lukutaidotonta porukkaa. Kunnon aita vaan, ei taida muu auttaa.
Soitat siinä pihallas tauotta "The Police - Every Breath You Take".
Hullummatkin ymmärtää pysyä poissa.
Hanki jotain koirakarkotetta ja levitä nurmikolle. Eläin, jolla on tarkka hajuaisti uskoo paremmin kuin ihminen, jolla on vikaa päässä.
Kyttäät ikkunasta niinkuin tähänkin asti ja käyt jakamassa vittumaisia heippalappuja kaikille koiranomistajille.
Mä kirjoittaisin varmaan jonkun "hei! toisella puolella tätä kävelytietä on reuna, joka ei ole kenenkään pihaa, joten ohjaisitko ystävällisesti koirasi tekemään jätöksesi sille puolelle, tämä nurmikko kuuluu meidän piha-alueeseen :)"
tuo ktyllä kuulostaa väkisinkin vähän vittuilevalta :D vaikea muotoilla tällasta asiaa ystävällisesit kuulostamatta sarkastiselta..