Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huijarisyndrooma ja työpaikka"kiusaus" pomojen taholta.
Impostor kompostor
07.10.2019 |
Kärsin huijarisyndroomasta minkä vuoksi pidän yllä rautaista itsekuria töissä ja salaan kaikki negatiiviset fiilikseni. Nyt olen siinä kohtaa elämässäni, jossa olen perustamassa omaa toimintaa ja kaikki syndroomaan liittyvät fiilikset iskevät päälle. Aiempi työkokemukseni joka on koko osaamiseni vahvin perusta, on murskannut luottamukseni ammattitaitoni. En tiedä onko sattuman summaa vai kenties itsessäni oleva piirre, mutta poikkeuksetta kaikki työnantajani ovat alkaneet käyttäytyä arveluttavasti minua kohtaan. Ensimmäinen antoi liian tiukkoja deadlineja tahallaan (hän itse myönsi) ja kun en selviytynyt niistä, moitti minua hitaaksi. Kun lopulta itkin toimistossa stressiäni ulos hän vain totesi yrittäneensä nopeuttaa prosessejani - että ei kukaan niistä olisi selvinnyt hänen antamassa ajassa. Toinen pomo taas mahtavan alun jälkeen alkoi jättämään törky deadlinella projekteja viikonlopuksi pöydälle ilman viikonloppukorvauksia. Toisinsanoen työ saapui pöydälleni perjantaina kello 15 ja sen tuli olla valmis maananai aamuna klo 10. Projekteihin menee noin 2-3 työpäivään, joten jouduin työskentemään viikonloppuisin extraa. Kun aloin kieltäytyä näistä viikonlopun extratöistä ilmaiseksi, hän alkoi suorastaan vihata minua. Saattoi laukoa sellaisia kommentteja ihan suoraan kaikkien kuullen, että tekemäni kuvat on aina niin tylsiä ja merkityksettömiä. Olen siis taidealalla, jossa työni jälki on kokoajan toisten arvosteltavissa. Kolmas työnantaja vasta lottovoitto olikin, yritti alentaa palkkaani vedoten siihen että minulla on heidän toimistoonsa nähden liian vähän insinööriyttä vaikka työni tärkein peruspilari oikeasti on taiteellinen näkemys ja kompositointi. Yhteistyömme päätyi eroon, koska en nähnyt mitään syytä jatkaa firmassa jonka pomon mielestä työnohjaus on vain työntekijän kritisointia siitä mitä ominaisuuksia hänestä puuttuu luomatta mitään suunnitelmia siitä miten tukea työntekijää.
Työni on saanut paljon positiivista palautetta asiakkailta ja kollegoilta, mutta pomojen uskomaton käytös on mitätöinyt kaiken. Minun on vaikea uskoa itseeni ja mitä syvemmällä oman firman perustamisprosessia olen, sitä huijarimmaksi itseni tunnen. Mietin myös jatkuvasti sitä, että miksi ihmiset joilla on ollut valtaa minuun, ovat poikkeuksetta halunneet käyttää sitä alistaakseen minua. Jo lapsena äiti joutui siirtämäân minut pois perhepäivähoitajalta tarhaan, koska paljastui että perhepvhoitaja ei antanut minun päivän aikana juoda tai käydä vessassa. Tarhassakin minut eristettiin muistaruoka-aikaan koska olin niin sosiaalinen, ettæ vedin muiden lasten huomion pois ruokailusta. Myös ala-asteen opettaja otti minut silmätikuksi. Kaveritkin aina ihmettelivät mikä energia saa jotkut ihmiset minua vastaan. He näkivät kaiken omin silmin. Olin iloinen ja sosiaalinen lapsi ja minulla oli todella paljon kavereita. Muut tulivat luokseni leikkimään ja teininä kokoonnuimme monesti isolla porukalla meille ennenkuin lähdimme kaupungille poikia katselemaan. Jos joku osaisi kertoa minulle miten vallankäytön uhri valitaan, voisin ehkä pystyä tarkastelemaan näitä huijarifiiliksiä ulkoapäin. En sovi mielestäni tavallisimmin kiusatun ihmisen profiiliin, en ole ujo, kiusattu kavereiden toimesta, hiljainen tai kykenemätön puolustamaan itseäni. Siitä huolimatta muutamassa vuodessa huomaan olevani napit vastakkain lähiesimiehen vaatimusten kanssa. Heitä tuntuu suututtavan se, että en anna hyväksikäyttää itseäni. Muiden ihmisten oikeus olla tulematta hväksikäytetyksi työympyröissä on itsestäänselvää, mutta en ymmärrä miksi minä joudun aina puolustamaan omaa oikeuttani tulla kohdelluksi tasavertaisesti heidän kanssaan.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli alainen joka teki kaiken ihan liioitellun perusteellisesti ja juurta jaksain. Hän ei yhtään kuunnellut ja ymmärtänyt, kun sanoin aina ettei noin perusteellisesti ja laajasti tarvitse sitä työtä tehdä.
Yritin sitten sitä kautta, että annoin tiukemman deadlinen, jotta hän tehostaisi ja jättäisi ylimääräisen viilailun ja hifistelyn pois. Kauhukseni hän oli sitten alkanut tehdä iltoja ja viikonloppuja normityön lisäksi. Tietenkään sellaisesta ei voi palkita, kun käyttää tehtävään liikaa aikaa. Sitten hän vielä ilmoitti että ei ehdi deaslineen. Se oli tärkeä deadline, silloin pitäisi ymmärtää karsia epäolennainen ja pitää kiinni deadlinesta.Kun ei pysty priorisoimaan, ja kuvittelee että enemmän on parempi. Tämäkin työntekijä on tosi taitava, mutta kun ei kuuntele vaan on mielestään oikeassa, ei sosiaalista lukutaitoa eikä suhteellisuudentajua.
Miksi et sanonut, että karsii epäolennaisen vaan sen sijaan siirsit määräaikaa?
En siirtäny määräaikaa, vaan pidin sen siinä mitä hän piti liian tiukkana. Katottiin projektin dokumentteja yhdessä, ja sanoin että kokonaisuus oli aivan turhan laaja siihen tarkoitukseen mihin se oli tarkoitettu. Hän oli tehnyt paljon ylimääräistä työtä, eikä pystynyt kylmästi vetämään niitä roskiin. En varhentanut määräaikaa, vaan en joustanut sitä myöhemmäksi.
Pointti oli ehkä kuitenkin siinä, että ei välttämättä esimiehet tahallaan kiusaa, vaan ehkä molemmilla on kommunikoinnissa ja työn sisällön ymmärtämisessä ja työn fokusoinnissa töitä, mutta jos on sitä mieltä että toinen vain kiusallaan niitä tavoitteita asettaa, niin eihän siitä voi tulla mitään hedelmällistä keskustelua. Minä en ehkä osannut riittävästi kommunikoida, että niitä ylimääräisiä dokumentteja ei vaan nyt haluta. Ilkeänähän hän olisi minua silloinkin pitänyt, hänen kova työnsä vaan roskiin. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että työhön käytettävissä ollut tuntimäärä oli käytetty ja ylikin, ja että työ olisi nyt vain raavittava pakettiin, kaunistelut veks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli alainen joka teki kaiken ihan liioitellun perusteellisesti ja juurta jaksain. Hän ei yhtään kuunnellut ja ymmärtänyt, kun sanoin aina ettei noin perusteellisesti ja laajasti tarvitse sitä työtä tehdä.
Yritin sitten sitä kautta, että annoin tiukemman deadlinen, jotta hän tehostaisi ja jättäisi ylimääräisen viilailun ja hifistelyn pois. Kauhukseni hän oli sitten alkanut tehdä iltoja ja viikonloppuja normityön lisäksi. Tietenkään sellaisesta ei voi palkita, kun käyttää tehtävään liikaa aikaa. Sitten hän vielä ilmoitti että ei ehdi deaslineen. Se oli tärkeä deadline, silloin pitäisi ymmärtää karsia epäolennainen ja pitää kiinni deadlinesta.Kun ei pysty priorisoimaan, ja kuvittelee että enemmän on parempi. Tämäkin työntekijä on tosi taitava, mutta kun ei kuuntele vaan on mielestään oikeassa, ei sosiaalista lukutaitoa eikä suhteellisuudentajua.
Miksi et sanonut, että karsii epäolennaisen vaan sen sijaan siirsit määräaikaa?
En siirtäny määräaikaa, vaan pidin sen siinä mitä hän piti liian tiukkana. Katottiin projektin dokumentteja yhdessä, ja sanoin että kokonaisuus oli aivan turhan laaja siihen tarkoitukseen mihin se oli tarkoitettu. Hän oli tehnyt paljon ylimääräistä työtä, eikä pystynyt kylmästi vetämään niitä roskiin. En varhentanut määräaikaa, vaan en joustanut sitä myöhemmäksi.
Pointti oli ehkä kuitenkin siinä, että ei välttämättä esimiehet tahallaan kiusaa, vaan ehkä molemmilla on kommunikoinnissa ja työn sisällön ymmärtämisessä ja työn fokusoinnissa töitä, mutta jos on sitä mieltä että toinen vain kiusallaan niitä tavoitteita asettaa, niin eihän siitä voi tulla mitään hedelmällistä keskustelua. Minä en ehkä osannut riittävästi kommunikoida, että niitä ylimääräisiä dokumentteja ei vaan nyt haluta. Ilkeänähän hän olisi minua silloinkin pitänyt, hänen kova työnsä vaan roskiin. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että työhön käytettävissä ollut tuntimäärä oli käytetty ja ylikin, ja että työ olisi nyt vain raavittava pakettiin, kaunistelut veks.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Tuollaisessa tilanteessa esimiehen tehtävä on kertoa mitä tehdään ja mitä ei ja selkeyttää sitä, mikä on riittävää ja mikä ei. Perfektionisti ei välttämättä myöskään usko kerrasta, vaan se voi vaatia työtä.
Itselläni on taipumus yrittää ehtiä liikaakin kaikkeen, ja mun esimieheni on joskus tiukasti todennut, että et tee noita paria asiaa vaan keskityt näihin. Se on juuri sitä, mitä esimiehen pitäisi tehdä.