Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun suhteesi päättyy, ja olet se joka sen päätti:
06.10.2019 |
Jäätkö suremaan? Kaipaatko? Stalkkaatko jätettyä wapissa / fb:ssä / instassa (eli haluat seurata mitä kuuluu, onko wapissa paikalla kuinka usein, jne.)?
Vai jatkatko heti eteenpäin koska sinä jätit - et välitä / ei kiinnosta enää?
Kommentit (22)
En jäänyt kaipaamaan.
Ex oli totaalisesti äitinsä tossun alla ja anoppi oli alusta saakka päättänyt vihata minua. Annoin miehelle monta mahdollisuutta, että alkaisi laittamaan äidilleen vastaan, tai edes puolustaisi minua tämän alkaessa haukkua ja syytellä turhasta.
Lopulta tunteeni olivat jo täysin kuolleet ja tapasin siinä samassa rytäkässä nykyisen mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa, kaikki tunteet loppui. Yli 20 vuotta ja kolme lasta. Mitään en tuntenut, kun eropäätös oli tehtynä. Kaiken surutyön tein liiton loppuvuosina, kun oli aivan yksin. Exää ei kiinnostanut mikään mikä liittyi parisuhteeseen. Erosta on jo aikaa. Nykyisin on joitain inhon tunteita liittyen siihen miten on hylännyt omat lapsensa. Ei olla missään tekemisissä, ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa, kaikki tunteet loppui. Yli 20 vuotta ja kolme lasta. Mitään en tuntenut, kun eropäätös oli tehtynä. Kaiken surutyön tein liiton loppuvuosina, kun oli aivan yksin. Exää ei kiinnostanut mikään mikä liittyi parisuhteeseen. Erosta on jo aikaa. Nykyisin on joitain inhon tunteita liittyen siihen miten on hylännyt omat lapsensa. Ei olla missään tekemisissä, ei kiinnosta.
Aikalailla sama, yhdessä vähän vähemmän aikaa ja lapsia vähemmän. Mutta en ole kytännyt exää tai ollut kiinnostunut asioistaan, enkä ole kaivannut päivääkään. Sitä inhoan ettei ota vastuuta lapsistaan kunnolla.
Voisi kai sanoa että se liitto todellakin katsottiin loppuun saakka. Ei jäänyt mitään jossiteltavaa.
Joo. Mietin ja vatvon kyllä... joskus käyn tsekkaamassa sos.mediassa miten hänellä menee... harmittaa, mutta meistä ei pidemmän päälle voinut tulla mitään tässä elämäntilanteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen edelleen kaveri facebookissa, whatappissa hänen ja hänen sukulaistensa kanssa.
Ollaan edelleen ihan hyviä kavereita.
En kaipaa ja sure vaan olen neutraali ystävä häntä kohtaan.
Aika pitkalti yhdessa ollaan paatetty suhteen loppumisesta aina...ja kaikkien kanssa olen edelleen valeissa, jotkut FB:ssa ja yksi jopa yksi parhaita kavereitani.
Se yksi, jonka jatin, kun se petti, vinkui puoli vuotta peraan. Mulle oli kerrasta poikki, ja itseasiassa pokasin jo jattopaivana itselleni uuden kumppanin, jonka kanssa suhde kesti n. 16 vuotta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtelee. Yhden kerran asia oli syvä helpotus (jatkoimme kavereina), yhden kerran ikävöin rajusti vuoden (mietin sitä, teinkö oikean päätöksen halutessani erota), yhden kerran itkin kuukauden mutta yht’äkkiä tuntui siltä, kuin valtava kivi olisi vieritetty pois päältäni. Nyt viimeksi tunnen surua jättämäni henkilön pahaa oloa kohtaan. Mies oli hullaantunut minusta ja itse tunsin vähän liian vaimeasti. Tuntui, kuin olisi heittänyt koiranpennun pelto-ojaan.
Eivät erot ainakaan minulla ole olleet helppoja vaikka jättäjä olenkin ollut.
Lasten takia pitää olla asialliset välit. Muuten ei kiinnostaisi enää pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taidan olla ensimmäistä kertaa elämässäni lähtemässä pitkästä/vakavasta suhteesta. En tiedä vielä, lapsia on, mies ei rakasta ja on alistanut minua kotona, tästä on pakko vapautua. Oloni on lähinnä jotenkin tyhjä, kuiviin rutistettu rätti (vai miten se sanonta nyt menee).. Epäuskoinen ja masentunut, herännyt ja järkyttynyt. En halua tätä enää, mutten kyllä luota arviointikykyynikään.. Miten olen antanut kaiken tämän tapahtua? Olen halunnut uskoa valheisiin, meillä ei ole mitään. Halusin vain ajatella, että on toivoa ja voitaisiin antaa lapsille parempaa. Sekava kirjoitus, anteeksi, kai tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jätin miehen sivusuhteen tultua ilmi. Ja todellakin on kaikki mahdolliset tunteeet läpikäyty puhtaasta raivosta sinne surun suurimpiin syövereihin. Se loukkaus oli niin suuri, että tiedän vain ajan auttavan asiaan. En ole yhtään missään tekemisissä.
Kyllä olen seurannut sellaisen miehen elämää jonka olen jättänyt itse. Näin silloin kun jättämisen syy ei ole ollut se etteikö minulla olisi tunteita, vaan esim. se että mies ei sovi minulle jostain muusta syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jäänyt kaipaamaan.
Ex oli totaalisesti äitinsä tossun alla ja anoppi oli alusta saakka päättänyt vihata minua. Annoin miehelle monta mahdollisuutta, että alkaisi laittamaan äidilleen vastaan, tai edes puolustaisi minua tämän alkaessa haukkua ja syytellä turhasta.
Lopulta tunteeni olivat jo täysin kuolleet ja tapasin siinä samassa rytäkässä nykyisen mieheni.
Huh, oletko sinä minä? Nyt oli sanasta sanaan kuin omasta elämästä :o
Kauanko te mietitte sitä jätettyä osapuolta? Viikon? Kk? Vuosia?
Olen jatkanut eteenpäin, koska ei ole kiinnostanut enää. En ole koskaan eronnut hetken mielijohteesta vaan päätökseni on aina ollut tarkkaan harkittu.
Alue: Aihe vapaa
Aluksi vähän kaikkea tuota, mutta jonkun ajan kuluttua en enää seuraa tekemisiä. Johtuen siitä, että jos suhde ei ole toiminut niin en jaksa jäädä märehtimään toisen elämää. Yritän pitää itseni aktiivisena ja miettimällä jotain muuta kuin exääni. Ei helppoa, mutta elämänkokemuksen kasvettua tiedän, että ihmisiä tulee ja menee.