Lue keskustelun säännöt.
Olen miettinyt, miksi en todellakaan halua toista lasta. Totesin, että kokonaan yksin koettu äitiys oli todella traumaattinen kokemus!
06.10.2019 |
Lapsi on jo melkein aikuinen, joten nyt on helpompaa, mutta hoidin hänet koko tähänastisen elämänsä käytännössä kokonaan yksin. Isänsä tapaa häntä joka toinen viikonloppu ja lomilla, ei ota oikeasti mitään vastuuta lapsesta, elarit tulee Kelalta. Ei ole ystäviä, joilta voisi pyytää apua ja omia vanhempiani ei kiinnosta.
Se musertava vastuu, riittämättömyyden tunne ja valtava yksinäisyys niin ison asian kanssa kuin vanhemmuus, oli vain liikaa. En pysty edes ajattelemaan sitä ilman että tulee kyyneleet silmiin. Lapsi on ihana asia, mutta lapsen äitiys täysin yksin oli ihan hirveä kokemus.
En voi edes kuvitella, että jättäisin oman lapseni samaan tilanteeseen. Etten auttaisi häntä perheensä kanssa. Multa ei riitä mitään ymmärrystä omien vanhempieni valinnalle, hehän hylkäsivät meidät ihan täysin. Kaverit teki samoin, ja vain siksi että oltiin jokunen vuosi "eri elämäntilanteessa".
Hyvin moni muu perhe on samassa tilanteessa, ja sille täytyy tehdä jotain. Miksei keneltäkään saa apua eikä tukea? Tämän asian on pakko muuttua!
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Onko edelleen yhtä vaikeaa? Miksi et ole kyennyt vielä käsittelemään traumaa? Ihan ystävällisesti kysyn, ymmärrän osittain ainakin, olen itsekin yh jolla kuitenkin jonkinlaiset tukiverkostot.
Kaipaisin asiasta yleisempää keskustelua, turha surkutella omaa menneisyyttään. Ja kuten ekassa lauseessa sanoin, nyt asiat on omalla kohdalla paremmin. Monella muulla ei ole. Tämä on koko yhteiskunnan ongelma.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on koko yhteiskunnan ongelma? Sekö, että joissain perheissä, suvuissa ja kaveripiireissä äidit jätetään yksin?
Ilmeisesti lapsi oli terve ja itse pysyit terveenä ja taisi sinulla olla töitäkin. Minä omien kokemusten pohjalta sairaan nuoren äitinä mietin toisinaan niitä totaaliyksinhuoltajia, joiden osaksi lankeaa vielä köyhyyttä ja sairauttakin.
Se, mitä voi tehdä, on ilmoittautua tukiperheeksi/-henkilöksi. Voit ottaa totaali-yh:n lapsen yhdeksi viikonlopuksi kuussa, jotta äiti (lähes aina se on äiti) saa hetken hengähtää ja hoitaa asioitaan.
Muiden toimintaan ei voi vaikuttaa, vain omaansa. Valitus ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti lapsi oli terve ja itse pysyit terveenä ja taisi sinulla olla töitäkin. Minä omien kokemusten pohjalta sairaan nuoren äitinä mietin toisinaan niitä totaaliyksinhuoltajia, joiden osaksi lankeaa vielä köyhyyttä ja sairauttakin.
Se, mitä voi tehdä, on ilmoittautua tukiperheeksi/-henkilöksi. Voit ottaa totaali-yh:n lapsen yhdeksi viikonlopuksi kuussa, jotta äiti (lähes aina se on äiti) saa hetken hengähtää ja hoitaa asioitaan.
Muiden toimintaan ei voi vaikuttaa, vain omaansa. Valitus ei auta.
Kurjuudessa kilpailu ei auta yhtään ketään. Vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin ja koko perhe terveitä, vaikka olisi kaksi vanhempaakin, niin perheet tarvitsee silti tukea ja apua. Nyt sitä ei Suomessa saa. Olisi mukavaa, jos keskusteltaisiin aiheesta eikä aiheen vierestä.
No en tiedä auttaako tää sua nyt, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa näet asian toisin, kun lapsi on omillaan ja pärjää elämässä ilman sinua. Sitten teillä voi olla erilainen ja hyvä suhde toisiinne. Toki on kuviossa aina myös huoli lapsesta tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti lapsi oli terve ja itse pysyit terveenä ja taisi sinulla olla töitäkin. Minä omien kokemusten pohjalta sairaan nuoren äitinä mietin toisinaan niitä totaaliyksinhuoltajia, joiden osaksi lankeaa vielä köyhyyttä ja sairauttakin.
Se, mitä voi tehdä, on ilmoittautua tukiperheeksi/-henkilöksi. Voit ottaa totaali-yh:n lapsen yhdeksi viikonlopuksi kuussa, jotta äiti (lähes aina se on äiti) saa hetken hengähtää ja hoitaa asioitaan.
Muiden toimintaan ei voi vaikuttaa, vain omaansa. Valitus ei auta.
Kurjuudessa kilpailu ei auta yhtään ketään. Vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin ja koko perhe terveitä, vaikka olisi kaksi vanhempaakin, niin perheet tarvitsee silti tukea ja apua. Nyt sitä ei Suomessa saa. Olisi mukavaa, jos keskusteltaisiin aiheesta eikä aiheen vierestä.
Kuka tässä kilpailee kurjuudella ja valittaa? Etkö ymmärrä, että yhteiskunnalla ei ole resursseja edes niiden heikommassa asemassa olevien auttamiseen? Esimerkiksi ne totaali-yh:t jonottavat tukiperheitä vuosikausia turhaan. Eikä mikään määrä keskustelua tai valitusta varsinkaan täällä saa ketään isovanhempaa tms. haluamaan olla avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti lapsi oli terve ja itse pysyit terveenä ja taisi sinulla olla töitäkin. Minä omien kokemusten pohjalta sairaan nuoren äitinä mietin toisinaan niitä totaaliyksinhuoltajia, joiden osaksi lankeaa vielä köyhyyttä ja sairauttakin.
Se, mitä voi tehdä, on ilmoittautua tukiperheeksi/-henkilöksi. Voit ottaa totaali-yh:n lapsen yhdeksi viikonlopuksi kuussa, jotta äiti (lähes aina se on äiti) saa hetken hengähtää ja hoitaa asioitaan.
Muiden toimintaan ei voi vaikuttaa, vain omaansa. Valitus ei auta.
Kurjuudessa kilpailu ei auta yhtään ketään. Vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin ja koko perhe terveitä, vaikka olisi kaksi vanhempaakin, niin perheet tarvitsee silti tukea ja apua. Nyt sitä ei Suomessa saa. Olisi mukavaa, jos keskusteltaisiin aiheesta eikä aiheen vierestä.
Kuka tässä kilpailee kurjuudella ja valittaa? Etkö ymmärrä, että yhteiskunnalla ei ole resursseja edes niiden heikommassa asemassa olevien auttamiseen? Esimerkiksi ne totaali-yh:t jonottavat tukiperheitä vuosikausia turhaan. Eikä mikään määrä keskustelua tai valitusta varsinkaan täällä saa ketään isovanhempaa tms. haluamaan olla avuksi.
Ei tätä asiaa rahalla korjata, vaan asennemuutoksella. Yhteisöllisyydellä. Sillä että välitetään toisista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit varmaan voinut saada lapselle tukihenkilön sillä perusteella että jaksamisesi oli tiukalla!
Lapsen isä olisi pitänyt tuossa laittaa kovemmalle. Ystäviä ei voi mielestäni velvoittaa auttamaan kuin ehkä tosi harvoin hätätilanteessa.
Kodinhoitajat ja puistotädit yms. matalan kynnyksen apu ehdottomasti takaisin!
Minulla on ollut sama kokemus, nyt on yksi lapsi ja yhdessä pysytään. En halua olla yksinhuoltajaäiti toisen kerran. Liian rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko edelleen yhtä vaikeaa? Miksi et ole kyennyt vielä käsittelemään traumaa? Ihan ystävällisesti kysyn, ymmärrän osittain ainakin, olen itsekin yh jolla kuitenkin jonkinlaiset tukiverkostot.
Kaipaisin asiasta yleisempää keskustelua, turha surkutella omaa menneisyyttään. Ja kuten ekassa lauseessa sanoin, nyt asiat on omalla kohdalla paremmin. Monella muulla ei ole. Tämä on koko yhteiskunnan ongelma.
ap
Me saatiin neuvolan kautta lastenhoitoapua kun mies oli työmatkoilla. Olikohan se jotain että neuvola maksoi puolet ja me puolet.
On kyllä isovanhemmatkin mut ei haluttu niitä aina vaivata.
Minulla on vähän sama kuin ap:lla, tosin lapsi on nuorempi. Olen saanut olla ja nauttia lapseni lapsuudesta paljon, koska olen ollut ainut todellinen vanhempi. Jos olisi ollut kaksi jakamassa tätä onnea, olisin ehkä saanut siitä vain puolet. En tiedä, meneekö noin. Mutta tuntuu, että olen saanut kaikkea tuplasti: onnea, vastuuta ja tietysty huoliakin.
Siksi en välttämättä tarvitse toista lasta. Koen, että olen yhden lapsen kasvua seuratessa saanut todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös minun äitini vanhemmat hylkäsivät hänet kun minä synnyin. Luultavasti siksi koska minä en ollut poika, junttikylästä kun ovat kotoisin. Isäni lisäksi isänäiti oli mukana arjessa päivittäin ja tämä mummo on edelleen elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Mulla ei ole juuri minkäänlaisia välejä äitini vanhempiin. Äidinäitini usein haukkuu ammattiani ja sitä että mä itse en halua lapsia. En tajua miten joku voi olla noin kylmä.
Meillä kävi perhetyöntekijä auttamassa (kaupungin) ja lastenhoitaja (MLL..)parikertaa viikossa molemmat. Lisäksi ollaan mukana seurakunnan kerhotoiminnassa, lapset käyvät 2krt viikossa 3 h kerrallaan.
Oliko näitä palveluja olemassa kun ap:n lapsi oli pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko edelleen yhtä vaikeaa? Miksi et ole kyennyt vielä käsittelemään traumaa? Ihan ystävällisesti kysyn, ymmärrän osittain ainakin, olen itsekin yh jolla kuitenkin jonkinlaiset tukiverkostot.
Kaipaisin asiasta yleisempää keskustelua, turha surkutella omaa menneisyyttään. Ja kuten ekassa lauseessa sanoin, nyt asiat on omalla kohdalla paremmin. Monella muulla ei ole. Tämä on koko yhteiskunnan ongelma.
ap
Ei se tuu muuttumaan. Tuo hylkääminen, omaan varaan jättäminen on niin yleistä. Ei kosketa vain vanhemmuutta vaan myös sairastuneita, työttömäksi jääneitä jne.
Onko edelleen yhtä vaikeaa? Miksi et ole kyennyt vielä käsittelemään traumaa? Ihan ystävällisesti kysyn, ymmärrän osittain ainakin, olen itsekin yh jolla kuitenkin jonkinlaiset tukiverkostot.