Ihmiset jotka "joutuvat esittämään tyhmempää kuin ovat", missä piireissä te liikutte kun teillä on noin?
Eikö ole raskasta esittää muuta kuin on? Miksi ette vaihda maisemaa parempaan?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä tyhmyyskeskustelut ovat rasittavia. Järjestäen muita tyhmäksi haukkuvat luulevat itsestään liikoja tavalla tai toisella. Eivät ymmärrä elämän monimuotoisuutta. Pyörivät oman navan ympärillä. Oikeasti älykäs keskustelee tilanteen mukaisesti. Jos keskustelee Downin syndroomaisen kansaa, keskustelee niitä asioita mistä löytyy se yhteinen punainen lanka jne. Emme ole kaikkien alojen asiantuntijoita, emmekä näin ollen tyhmiä, vaikka emme kaikkea tietäisikään.
Esitän tolloa mieluusti muita tyhmäksi haukkuvien kanssa. Heitä ärsyttää kun hymyilee kuin Naantalin aurinko, vaikka koittaisivat kovasti piikitellä. Heidän mielestään tyhmä kun ei tajua piilovittuilua.
Juurikin näin. Olen yrittänyt koko elämäni opetella tätä taitoa, että osaisin seurustella kaikenlaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa. Minusta se on jopa älykkäämpää kuin olla itse se kaikkein älykkäin.
Sitähän tähän ketjuun osallistuvat nimenomaan tekevät. Me yritämme tulla toimeen ja keskustella sellaistenkin ihmisten kanssa, joita liika tietäväisyys ärsyttää.
Töissä ihmiset puhuu aivan tosissaan horoskoopeista ja rokotevastaisuudesta ja viikonloppuryyppäjäisistään.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Eihän tämä ole se pointti. Vaan se, että lukeneisuutta ja teoreettista taitoa vähätellään. Tämä on ihan oikeasti laaja ilmiö, jolla on myös vakavia yhteiskunnallisia seurauksia: väitän, että tämän takia pojat menestyvät huonosti koulussa ja syrjäytyvät.

Ja tähän vielä lisäten se ei ole älykästä tehdä niinkuin on "järkevintä yleisesti"

Tarkoitukseni oli kirjoittaa "teoreettista tietoa".
Minua ihmetyttää tuo "oltuaan" sanan käytöstä alkanut pilkka. Kyseessä ihan normaali sana, mutta ei ehkä oikein istu puhuttuun kieleen, vaan on enemmänkin kirjakieltä. En muista koskaan kuulleeni, että joku sitä puhekielessä olisi käyttänyt. T. 44-v valkoinen heteromies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Eihän tämä ole se pointti. Vaan se, että lukeneisuutta ja teoreettista taitoa vähätellään. Tämä on ihan oikeasti laaja ilmiö, jolla on myös vakavia yhteiskunnallisia seurauksia: väitän, että tämän takia pojat menestyvät huonosti koulussa ja syrjäytyvät.
Vastasin vain mielestäni eistettyyn kysymykseen eikä kysymys itsessään anna ymmärtää sitä mitä sinä nyt haet takaa.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Sä puhut nyt ihan eri asiasta! Mä oon todella mielelläni tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, mutta siitä huolimatta joudun monessa seurassa kiinnittämään huomiota siihen, mitä puhun ja miten puhun, sekä jättämään oikaisematta asioita, jotka tiedän virheellisiksi. Tämä siksi, että kommunikoiminen olisi sujuvaa ja siksi, että monet mielenkiinnonkohteeni eivät kiinnosta useimpia.
Aika harva on loppupeleissä "tyhmä" sanan varsinaisessa merkityksessä. Siis aika harva tavallinen suomalainen on ainakaan kovin usein arjessaan tai vapaa-ajallaan tekemisissä kognitiivisesti heikkojen ihmisten kanssa. Sen sijaan todella monilla on huono yleissivistys tai koulutustaso. Jotkut ihmiset elävät oikeasti vain iltapäivälehtien, facebookpäivitysten ja viihdeuutisten varassa. Jopa korkeakoulutettu voi olla sivistymätön. Kaikilla ihmisillä ei vain ole sellaista luontaista uteliaisuutta ja kiinnostusta maailman asioista ja ilmiöistä. Siinä missä joku googlaa saman tien jonkun itseään mietityttävän asian tai perehtyy edes pintapuolisesti johonkin itselleen uuteen asiaan, niin toinen jättää asian sikseen eikä koe mitään tarvetta valistaa itseään sen enempää. Ja sitten on vielä niitä ihmisiä, joiden verbaalinen anti ei ole niin vahvaa, että rohkenisivat ottaa osaa esimerkiksi keskusteluun kaveriporukassa. Näillä ihmisillä voi olla laaja sivistys- ja tietopohja, mutta ovat vain sen verran introverttejä, etteivät saa suutaan auki ja ilmaistua omia ajatuksiaan. Tämä voi ehkä näyttäytyä ekstrovertimpien ihmisten silmissä jotenkin tyhmältä tai siltä, ettei ihmisellä ole mitään sanottavaa ja jaettavaa. Minä ainakin huomaan selvän eron kanssakäymisessä tiettyjen kavereideni välillä. On kavereita, joiden kanssa nautin käydä keskustelua aiheesta kuin aiheesta - ihan sama onko aihe pinnallinen vai syvällinen. Suurin osa näistä kavereista on korkeammin koulutettuja tai muuten vain aktiivisia, uteliaita ja valveutuneita ihmisiä. Ja sitten on kavereita, joiden kanssa jaksaa viettää aikaa vain etkoillessa/viihteellä, illanistujaisissa isommalla porukalla tai muuten vain jossain luontevassa tilanteessa vaikkapa harrastuksen äärellä, kun on jotain muutakin tekemistä kuin keskittyä itse keskusteluun. Näiden kavereiden kanssa minulla ei kertakaikkiaan ole mitään järkevää keskusteltavaa, esim. ei koskaan olla kahvilla kaksin eikä soitella kuulumisia. Kavereita on siis ikäryhmästä n.24-35v. eli kukaan kavereiksi tai ystäviksi luokittelemistani henkilöistä ei ole mitään pikkuteinejä tai huomattavasti vanhempaa sukupolvea.
Olen yksityisessä firmassa duunarina hommissa, palveluiden ostaja on pääasiassa julkinen sektori. Kouluja on käyty ja rahaakin on, mutta jotain hyödyllistä pitää elämässä tehdä. Julkkarin esimiehiä pyrin välttämään viimeiseen asti, koska en jaksa seurata sitä tietämättömyyden vahvistamaa itsevarmaa kuvitelmaa omasta huikeasta ammattitaidosta. Parempi olla hiljaa ja tehdä sitä mistä saa fyrkkaa, koska älyllä siellä ei todellakaan "omia reviirejä" aina puolusteta. Vähemmän ärsyyntymistä matalammalla profiililla ja tietyllä välinpitämättömyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Sä puhut nyt ihan eri asiasta! Mä oon todella mielelläni tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, mutta siitä huolimatta joudun monessa seurassa kiinnittämään huomiota siihen, mitä puhun ja miten puhun, sekä jättämään oikaisematta asioita, jotka tiedän virheellisiksi. Tämä siksi, että kommunikoiminen olisi sujuvaa ja siksi, että monet mielenkiinnonkohteeni eivät kiinnosta useimpia.
Ehkä ulosantisi on huonoa eli sinun pitää kehittää sitä puolta itsessäsi. Miksi virheitä ei pitäisi oikaista? nimenomaan ne pitää oikoa muutoin annat väärää informaatiota. Yritä saada ihmiset innostumaan, tässäkin ulosanti on valttia. opettele.
Vierailija kirjoitti:
Minä osaan nykyisin valita seurani, mutta nuorena olin nössömpi. Vietin parikymppisenä paljon aikaa urheiluseurassa ja kilpailumatkoilla. En osannut ajatella, että opiskeluni olisivat herättäneet pahaa verta muissa ihmisissä, mutta opin sen kantapään kautta. Seurani ei ollut tyhmää, mutta piti arvossa eri asioita kuin minä. Kamelin selän katkaisi pikkuinen lauseenvastike.
Oltiin kilpailumatkalla, autossa viisi henkeä. Olin juuri kertonut jotakin, kun ensimmäinen matkaseuralaiseni alkoi toistella ivallisesti sanaa "oltuaan". Toinen seurasi perässä, sitten kolmas. Kolmikko toisteli sanaa kuin hanhiparvi, ja kuskina ollut poikaystäväni näytti raivostuneelta. Jälkeenpäin hän haukkui minut hienohelmaksi, joka yritti olla jotakin hienompaa kuin oli. Käyttämäni rakenne "oltuaan hetken hiljaa hän sanoi, että" oli ollut liikaa. Tuolla tavalla ei kerta kaikkiaan puhuta. Eivät edes v***n kieltenopiskelijat.
Vastaus kysymykseesi: kyllä, oli raskasta. Yritin olla varovainen puhuessani, mutta varominen kävi stressaavaksi, enkä enää viihtynyt kovin hyvin. Poikaystävä jäi, ja opin taas yhden asian siitä, mitä muilta ihmisiltä saa ja voi odottaa.
Apua, ihme kavereita sulla. Itse olen korkeakoulutettu, mutta tavis. Ystävinä mulla on amiksen ja yliopiston käyneitä. Itse voisin käyttää samanlaista lausetta kuin sinä. Ei siinä minusta ole mitään ihmeellistä. Itse pidän itseäni siis taviksena, mutta tykkään hakeutua itseäni fiksumpien seuraan. Ei tarvitse olla akateeminen, mutta muuten fiksu.
Töissä joka työpäivä. Meille nyt vain on valikoitunut avustaviin tehtäviin henkilöt, jotka eivät puhu mistään muusta kuin itsestään. Yleisimmät puheenaiheet ovat mitä syötiin eilen, mitä otin evääksi, mitä syödään tänään, mitä ostin kaupasta, mitä tavaroita aion ostaa tai olen ostanut, loputtomien tv-sarjojen vitsit ja tapahtumat, juomiset ja naimiset.
Kukaan ei lue tai seuraa uutisia tai ajankohtaisia tapahtumia poislukien jotkut julkkisten kuulumiset.
Jostain työkavereita ei myöskään kiinnosta kuunnella yhtään mitään kenenkään muiden juttuja. Kyselen joskus sitten lisätietoja heidän syömisistään tai shoppailuistaan. Kertovat mielellään lisätarinoita vaikkapa omasta suhteestaan persiljaan tai makkaraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Sä puhut nyt ihan eri asiasta! Mä oon todella mielelläni tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, mutta siitä huolimatta joudun monessa seurassa kiinnittämään huomiota siihen, mitä puhun ja miten puhun, sekä jättämään oikaisematta asioita, jotka tiedän virheellisiksi. Tämä siksi, että kommunikoiminen olisi sujuvaa ja siksi, että monet mielenkiinnonkohteeni eivät kiinnosta useimpia.
Ehkä ulosantisi on huonoa eli sinun pitää kehittää sitä puolta itsessäsi. Miksi virheitä ei pitäisi oikaista? nimenomaan ne pitää oikoa muutoin annat väärää informaatiota. Yritä saada ihmiset innostumaan, tässäkin ulosanti on valttia. opettele.
Tuo itsesensuuri, jota me tähän ketjuun kirjoittaneet harrastamme, on ihan kokemuksen kautta opittua. Muiden virheellistä tietoa ei ole pakko oikaista, jos kyseessä on vain kahvipöytäkeskustelu.
Juuri kukaan ei halua vaikuttaa ärsyttävältä tai ylimieliseltä eikä varsinkaan halua aggressiivista ihmistä kimppuunsa. Itsesensuuri on joissain tilanteissa osoitus sosiaalisesta älykkyydestä ja hyvistä sosiaalisista taidoista.

Mä vastasin tähän ketjuun keskustellakseni asiasta, en siksi, että sä voisit muodostaa musta mielessäsi jonkin vääristyneen kuvan ja sitten suuttua sille mielikuvallesi. Jos haluat keskustella varsinaisesta aiheesta, niin se sopii kyllä, mutta mielikuvitusasioihisi en voi ottaa kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan kaikki "älyköt" mutta tämä "tyhmän esittäminen" on ns. kliseisiä asioita jotka paljastavat kyseisten ihmisten oman "tyhmyyden". Älykäs ymmärtää että voi oppia kaikilta jotain ja nähdä asiat/maailman monelta kantilta. Tieto ei lopu koskaan ja loppujen lopuksi aika vähän sitä oikeasti mistään mitään tietää. En ole elämässäni tavannut tyhmää ihmistä. Pikemminkin vain ihmisiä jotka ajattelevat niinkuin he ovat opetettu ajattelemaan. Ihmiset eivät monestikaan ajattele itse mutta se ei tarkoita että ihminen olisi "tyhmä". No okei, ylimieliset huutelijat antavat kyllä itsestään "tyhmän kuvan" mutta se menköön heikkouden ja epävarmuuden piikkiin.
Sä puhut nyt ihan eri asiasta! Mä oon todella mielelläni tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, mutta siitä huolimatta joudun monessa seurassa kiinnittämään huomiota siihen, mitä puhun ja miten puhun, sekä jättämään oikaisematta asioita, jotka tiedän virheellisiksi. Tämä siksi, että kommunikoiminen olisi sujuvaa ja siksi, että monet mielenkiinnonkohteeni eivät kiinnosta useimpia.
Ehkä ulosantisi on huonoa eli sinun pitää kehittää sitä puolta itsessäsi. Miksi virheitä ei pitäisi oikaista? nimenomaan ne pitää oikoa muutoin annat väärää informaatiota. Yritä saada ihmiset innostumaan, tässäkin ulosanti on valttia. opettele.
Tuo itsesensuuri, jota me tähän ketjuun kirjoittaneet harrastamme, on ihan kokemuksen kautta opittua. Muiden virheellistä tietoa ei ole pakko oikaista, jos kyseessä on vain kahvipöytäkeskustelu.
Juuri kukaan ei halua vaikuttaa ärsyttävältä tai ylimieliseltä eikä varsinkaan halua aggressiivista ihmistä kimppuunsa. Itsesensuuri on joissain tilanteissa osoitus sosiaalisesta älykkyydestä ja hyvistä sosiaalisista taidoista.
Mä en myöskään koskaan oikaise muiden virheitä koska mulla nimenomaan on sitä sosiaalista silmää valita taisteluni. Pikkuasiat eivät ole niitä joista jaksaisin käydä vänkäämään. Kyllä se ennemmin tai myöhemmin asianosaiselle selviää että on väärässä. Ja jos ei selviä, niin mitä sitten? Menkööt mun puolesta hautaan asti harhauskonsa kanssa.
Tämän opin jo 10-vuotiaana kun väittelin kaverin isän kanssa onko irokeesi vai irtokeesi oikein.
Kuljetusalalla. Rekkamiehet ei juuri muusta puhu kuin tappele siitä, onko paras Scania vai Volvo. Mitään järkevää vuoropuhelua ei voi koskaan töissä käydä. Opiskelen uutta ammattia, josko sitten pääsisin parempaan seuraan.
Kaikille muille miehille, paitsi työkavereille. T. Naisinsinööri
Vierailija kirjoitti:
No, omassa kaveripiirissäni on näin. En varsinaisesti kärsi siitä, sillä ystäväni ovat kivoja ja sydämellisiä ihmisiä, vaikkeivät lentelekään samoissa sfääreissä. On ihan ok heittää aivot narikkaan.
On minulla yksi ystävä, jonka suhteen olen taas päässyt itseäni selvästi fiksumpaan seuraan. Nautin hänen seurastaan suunnattomasti, sillä hänen kanssaan voin olla täysin oma itseni.
Tuo yksi ystävä ei taida nauttia sun seurastasi, kun "joutuu esittämään tyhmää"...
On hienoa, kun keskustelee ihmisen kanssa, josta on etukäteen kuvitellut kaikkea negatiivista ja typerää, ja kun tältä kuuleekin hienoja ajatuksia, olkoonkin vaikka kuinka yksinkertaisia. Tai juttelee ihmisen kanssa, jonka kanssa ei osaa kuvitella mitään yhteistä, ja tämä kertookin jonkun yllättävän mielenkiintoisen jutun. Ja tämän saa vain kun malttaa heittäytyä juttusille. Kaikki ei näy päällepäin. Eikä aina kuulu, jos et pysähdy kuuntelemaan.