Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa lakkasit etsimästä kumppania? Miksi?
05.10.2019 |
Näitä kysymyksiä mietin. Lopetin raskaaksi osoitteutuneen suhteen siksi, että koin pystyväni elämään omani näköistä elämää paremmin ilman tätä suhdetta. Ikää 40 vuotta, ei lapsia.
En oikein tiedä enää, mitä kumppanilta olisi kohtuullista odottaa. Toivoisin, että suhde tuottaisi molemmille osapuolille iloa mutta tuntuu siltä, että toive on mahdoton. Haluaisin samanhenkistä seuraa ja tuntea "olevani kotona". Käsittämättömän vaikealta tuntuu.
Kommentit (27)
Suhteet sen verran vaikeita ja monimutkaisia nykyään ettei niitä jaksa. Ei kiinnosta nämä modernit kevyet suhteet ja se ikuinen pelleily ja "säätäminen". Lähes kolmikymppiset ihmiset käyttäytyy kuin esiteinit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin aktiivisen etsinnän yhden liian satuttavan kokemuksen jälkeen. Meni täydellisesti fiilikset.
En ole varsinaisesti koskaan etsinyt kumppania. Olen ajatellut, että sen voi löytää etsimättäkin.
29-vuotias olin. En kelvannut naisille. Perheestä haaveilin ja lapsista, mutta ymmärsin, että aloin olla liian vanha.
Mikäs tässä kun koko elämänsä sinkkuna ollut eikä tiedä "paremmasta". Ei sitä varmaan edes osaisi ja turha opetella enää tässä iässä. Nuorempana toki kävin läpi ne tyypilliset "yhyy yhyy en halua kuolla yksin pakko löytää joku" mutta se vaihe meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun erosin.
En halunnut tuoda lapsille mitään uusia isukkeja näytille eikä mahdollisuuksia salatreffailuunkaan ollut.
Nyt lapset alkavat lentää pesästä ja yksi onkin jo katsottuna josko hänestä saisi seuraa tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä noin parisen vuotta sitten lopetin sellaisen aktiivisemman etsinnän. Miksi? Koska tajusin, että ei minun kanssani kukaan nainen halua olla vaikka kuinka kovasti yrittäisin. Yllättävän kauan jaksoin päätäni hakata seinään ennen kuin ymmärsin sen, että minussa ei vain ole sellaisia ominaisuuksia joilla hurmataan nainen romanttisessa mielessä. Osittain osaan elää asian kanssa, mutta välillä tulee se todella paska fiilis siitä miten huono ihminen oikein onkaan kun ei ole koskaan kelvannut vaikka niin monet muut kelpaa.
Terveisin Naispelko26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioeron jälkeen kun tajusin, etten omana itsenäni kiinnosta ketään. Hyvin olen kuitenkin viihtynyt itseksenikin.
Erosin kolme vuotta sitten lapseni isästä. Petyin siinä suhteessa aikas pahasti ja tämän jälkeen ihastun kahdesti melko vahvastikkin kahteen mieheen. Toisella oli seurustelusuhde selkäni takana tapailumme aikana ja toinen no ei halunnut mitään sen vakavampaa..
Nyt 1,5 vuotta ilman etsimisiä ja hyvä näin.
En jaksa mitään viritelmiä, pelejä jne.
Nainen 33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan etsinyt aktiivisesti tai tietoisesti kumppania. Tiesin jo ennen murkkuikää, että en kelpaa kenellekään ja että elän siksi yksin koko elämäni. Ja niinhän siinä kävi. Nyt olen jo niin vanha, että varsinaista parisuhdetta en edes haluaisi, mutta etäsuhde saattaisi olla ihan kiva. Mutta en ole haku päällä, joten yksinelo jatkuu.
20v. Kun olin silloin jo muutaman vuoden ajan teini-iästäni asti huomannut, etten kelpaa tytöille tai naisille, niin päätin lopettaa etsinnän kokonaan ja ajattelin, että nainen saa tulla joko itsestään tai sitten ei tule, mutta itse en enää laita tikkua ristiin asian osalta, kun siinä menisi vain aikaa ja vuosia hukkaan, kun voin keskittyä muihin minua kiinnostaviin asioihin, sellaisiin, joihin voin itse vaikuttaa ja jotka ovat vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. Kumppanin löytäminen ei sellainen asia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niiden jatkuvien pettymysten jälkeen, kun ei vaan kelpaa kenellekään.
Nyt en vaan enää jaksaa mitään tyhjää "höttöä" eli esim. jatkuvia vaatimuksia ( esim. "normaaliudesta" , perheen perustamista ym.).Olisin halunnut fiksun kumppanin, jonka
kanssa voisi keskustella ja hassutella. Ja jonkun, joka vihdoinkin laittaa minut arvojärjestyksessä tärkeämmäksi kuin esim. kaverinsa.
Liikaahan se...
25 v.-33 v. huonon itsetunnon takia. Nyt saanut elämälle uuden suunnan ja voin jo paremmin, niin nyt etsin taas. Muutaman vuoden ollut jo haku päällä, mutta ei vielä ole sopivaa löytynyt.
En vielä, mutta kohta lopetan. Ikää siis 37v, eikä ole ikinä ollut ketään. Niin typerä olen että en ole vielä tähään ikään mennessä uskonut että ei minulle ole olemassa ketään.... Jos ensi vuoden vielä yrittäisi, sitten yritän unohtaa koko asian. Ja mies siis etsii naista. Eli 38v loppuu.....
39-vuotiaana. Perustin perheen yksin.
Jo 25-vuotiaana "ihanan" juristimiehen läimäytettyä minua poskelle.
Vuosia myöhemmin ihastuin toiseen juristiin ja hän näki aiheelliseksi läpsäistä kättäni.
Oli mennyt kasvatus pahasti pieleen molemmilla.
Olen 32v nainen, sinkkuna nyt yli neljä vuotta. Olen lopettanut deittailut ja etsimisen, koska se ei toimi. Miehet ovat halunneet vain seksiä, valehdelleet ja satuttaneet sen jälkeen kun jäin sinkuksi, toivo on pikku hiljaa karissut ja mennyt kokonaan, samoin itsetunto. Joka päivä tunnen olevani epärakastettava, vain pilluksi kelpaava roska ja turhake ja tuntuu erittäin pahalta. En jaksa enää.
Alue: Aihe vapaa
ajattelin tässä alkaa pikkuhiljaa, ikää nyt 31, viihtyy itekseen ehkä liikaa, kivahan se toki olisi jos jonkun kanssa vielä natsaisi.