Miten huippulukiossa jaksaa?

Olen töissä ns. huippulukiossa. Opiskelijat ovat motivoituneita ja pääsääntöisesti heillä on hyvät opiskelutaidot. Peruskoulun jälkeen osalle muutos on todella positiivinen, sillä he pääsevät ensimmäistä kertaa opiskelemaan motivoituneiden kurssikavereiden kanssa. Opettajalle työ on myös mielekästä kun opiskelijat todella haluavat oppia, ja se varmaan näkyy myös luokkahuonetyöskentelyssä. Toisaalta, tämä tuskin on paras ympäristö opiskelijalle, joka on herkkä stressaantumaan omista korkeista odotuksistaan, koetilanteista, ja vaatimustasosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin noista huippulukioista sitten mennään?

Sieltä mennän yliopistoon siinä missä muistakin lukioista. Yliopistossa voi sitten kertoa käyneensä huippulukiossa kaikille ja puhua vain siitä kuinka huippua huippulikiossa oli.

Eli niistä ei siis hyödy todellisuudessa yhtään mitään. Onneksi ei ollut tuollaisia valintaongelmia omien muksujen kanssa. Pikkukaupungin pieni lukio ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Lukio oli lapsille hyvää ja mukavaa aikaa ilman mitään jaksamisongelmia.

Se hyöty tulee kympin oppilaalle nimenomaan siitä, että saa viettää aikaa samanhenkisten nuorten parissa opiskelumyönteisessä ilmapiirissä. Kyllä minäkin pääsin yliopistoon pikkukaupungin lukiosta, mutta onnellisempi olisin varmasti ollut lukiossa, jossa en olisi ollut muiden mielestä täysin outo tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin noista huippulukioista sitten mennään?

Sieltä mennän yliopistoon siinä missä muistakin lukioista. Yliopistossa voi sitten kertoa käyneensä huippulukiossa kaikille ja puhua vain siitä kuinka huippua huippulikiossa oli.

Eli niistä ei siis hyödy todellisuudessa yhtään mitään. Onneksi ei ollut tuollaisia valintaongelmia omien muksujen kanssa. Pikkukaupungin pieni lukio ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Lukio oli lapsille hyvää ja mukavaa aikaa ilman mitään jaksamisongelmia.

Se hyöty tulee kympin oppilaalle nimenomaan siitä, että saa viettää aikaa samanhenkisten nuorten parissa opiskelumyönteisessä ilmapiirissä. Kyllä minäkin pääsin yliopistoon pikkukaupungin lukiosta, mutta onnellisempi olisin varmasti ollut lukiossa, jossa en olisi ollut muiden mielestä täysin outo tyyppi.

Eli sosiaaliset taidot eivät kehity. Ei lukiossa kukaan tule kiusatuksi numeroiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole oikeasti vaikeampaa kuin muut lukiot, mutta statusta saa enemmän. Vaikeaa voi olla jos korkea keskiarvo on saatu aikaan ulkoaopettelemalla eikä kokonaisuuksia sisäistämällä.

Status on vain väliaikaista. En tiedä yhdenkään työkaverini lukiota enkä edes lukioarvosanoja. Eikä niitä työhaastattelussa edes kysytä.

Unohtui mainita tuossa edellisessä kirjoituksessa, että hyvät taidot oman opiskelun organisoinnissa ja ajanhallinnassa ovat avainasemassa, jotta opiskelija selviytyy korkeiden arvosanojen vaatimasta työmäärästä ilman että polttaa itseään loppuun. Levolle ja muullekin elämälle täytyy jäädä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin noista huippulukioista sitten mennään?

Sieltä mennän yliopistoon siinä missä muistakin lukioista. Yliopistossa voi sitten kertoa käyneensä huippulukiossa kaikille ja puhua vain siitä kuinka huippua huippulikiossa oli.

Eli niistä ei siis hyödy todellisuudessa yhtään mitään. Onneksi ei ollut tuollaisia valintaongelmia omien muksujen kanssa. Pikkukaupungin pieni lukio ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Lukio oli lapsille hyvää ja mukavaa aikaa ilman mitään jaksamisongelmia.

Se hyöty tulee kympin oppilaalle nimenomaan siitä, että saa viettää aikaa samanhenkisten nuorten parissa opiskelumyönteisessä ilmapiirissä. Kyllä minäkin pääsin yliopistoon pikkukaupungin lukiosta, mutta onnellisempi olisin varmasti ollut lukiossa, jossa en olisi ollut muiden mielestä täysin outo tyyppi.

Meidän poika on sellainen, jonka helsinkiläiset vanhemmat olisivat laittaneet huippulukioon. Kaikki numerot aina ysejä ja kymppejä ja oppiminen helppoa. Kyllä meidän pikkulukiossa pojalla oli sellainen neljän tai viiden pojan joukko, jotka huvikseen kilpailivat numeroista ja olivat hyviä kavereita. Kaikki valitsivat sittemmin teknisen alan ja ovat Aallosta valmistuneita dippainsejä. Oma poikani päätti jatkaa vielä ja haluaa joskus tohtorinlakin. Minun puolestani saa lukea niin kauan kuin tykkää, jos sydämensä sitä halajaa. Hiukan vierastan tuollaista koulujen muuttumista hyviksi ja huonoiksi. Ensin koulut ja sittenkö kenties ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Matikka muuttuu kummalliseksi yhtälöiksi  mitä ei tavallisessa elämässä tarvita.Kun lähdet johonkin jossa sitä tarvitaan se on joku  sairaanhoitoala.Tavallisessa työssä sitä ei tarvita.Graan-Laasonen Sanniko tämän  taas sai aikaan?

Kaikki pedagogiset mittarit osoittavat, että menestyminen pitkässä matematiikassa ja äidinkielessä korreloivat opiontomenetyksen kanssa yliopistossa  ja korkeakouluissa.

Siis korreloivat mutta onko kausaalista selitystä onkin jo toinen juttu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin noista huippulukioista sitten mennään?

Sieltä mennän yliopistoon siinä missä muistakin lukioista. Yliopistossa voi sitten kertoa käyneensä huippulukiossa kaikille ja puhua vain siitä kuinka huippua huippulikiossa oli.

Eli niistä ei siis hyödy todellisuudessa yhtään mitään. Onneksi ei ollut tuollaisia valintaongelmia omien muksujen kanssa. Pikkukaupungin pieni lukio ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Lukio oli lapsille hyvää ja mukavaa aikaa ilman mitään jaksamisongelmia.

Se hyöty tulee kympin oppilaalle nimenomaan siitä, että saa viettää aikaa samanhenkisten nuorten parissa opiskelumyönteisessä ilmapiirissä. Kyllä minäkin pääsin yliopistoon pikkukaupungin lukiosta, mutta onnellisempi olisin varmasti ollut lukiossa, jossa en olisi ollut muiden mielestä täysin outo tyyppi.

Eli sosiaaliset taidot eivät kehity. Ei lukiossa kukaan tule kiusatuksi numeroiden takia.

Paremmin sosiaaliset taidot kehittyvät lukiossa, jossa pääsee mukaan kaveriporukkaan kuin lukiossa, jossa jää aina yksin, koska on muiden mielestä outo hikari.

Jos on tasapainoinen normaali nuori, niin eiköhän pärjää. Itse en ole ollut ns. huippulukiossa, mutta piirissäni monella on kokemuksia.

- Kilpailu on kovaa. Sitä oppii, että M ja E ja 8 eivät ole arvosanoina mitään.

- Täytyy ymmärtää pitää oma pää kasassa, eikä luulla, että kaikki maailman ihmiset ovat yhtä hyviä kuin se koulukupla. Kaikki ovat niin hyviä, että itsensä tuntee helposti alisuoriutujaksi.

- Tosiaan positiivinen puoli on se, että kaikkia kiinnostaa opiskella.

- Läksyjä voi olla paljon enemmän, varsinkin jos on jollain erikoislinjalla. Moni siirtyy eri lukioon tai samaan lukioon tavalliselle linjalle, koska ei vaan jaksa sitä ettei ole muuta elämää kuin ne läksyt.

Vierailija kirjoitti:

Matikka muuttuu kummalliseksi yhtälöiksi  mitä ei tavallisessa elämässä tarvita.Kun lähdet johonkin jossa sitä tarvitaan se on joku  sairaanhoitoala.Tavallisessa työssä sitä ei tarvita.Graan-Laasonen Sanniko tämän  taas sai aikaan?

Matikka on valitettavasti aika turha aine nykyään. Tykkäsin matikasta yläasteella ja lukion pitkässä matematiikassa sain ysejä ja kymppejä. Mutta enpä sitten työelämässä ole tarvinnut kuin perusgeometriaa tyyliin ympyrän pinta-ala ym. ja muu on ihan perusmatematiikkaa.

Enemmän olen hyötynyt matematiikan työtavoista eli tulos täytyy todistaa. Ei vain riitä että sai ”vahingossa” oikean luvun.

Opetus hyvää ja motivaatio hyvä opiskelijoilla on oma kokemukseni. Hankalinta monelle taitaa olla se psyykkinen puoli alkuun, kun yläasteella on tottunut olemaan luokan ykkönen, niin "huippulukiossa" olet samaa sarjaa muiden kanssa kun kaikki muutkin on niitä kympin tyttöjä ja poikia. En kuitenkaan muista, että olisi ollut erityistä kilpailua tai kateutta opiskelijoiden välillä, enemmänkin siinä autettiin kaveria puolin ja toisin.

Jatkoin yliopistoon luonnontieteiden puolelle, tein väikkärin ja nyt hyvinpalkatussa työssä. Ei siis tullut loppuunpalamista ja totaalistoppia suorituspaineiden vuoksi, vaan tuo lukiovalinta on ollut jälkeenpäin ajatellen yksi ehdottomasti parhaita tekemiäni päätöksiä.

Suosittelen, voihan lukiotakin vaihtaa jos tuntuu, ettei ole se omin paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matikka muuttuu kummalliseksi yhtälöiksi  mitä ei tavallisessa elämässä tarvita.Kun lähdet johonkin jossa sitä tarvitaan se on joku  sairaanhoitoala.Tavallisessa työssä sitä ei tarvita.Graan-Laasonen Sanniko tämän  taas sai aikaan?

Kaikki pedagogiset mittarit osoittavat, että menestyminen pitkässä matematiikassa ja äidinkielessä korreloivat opiontomenetyksen kanssa yliopistossa  ja korkeakouluissa.

Siis korreloivat mutta onko kausaalista selitystä onkin jo toinen juttu

Pärjääminen pitkässä matematiikassa ja äidinkielessä (kieliopissa) vaatii hyvää muistia, loogista päättelykykyä, johdonmukaisuutta, hahmottamista ym. muita pohtivan mielen ominaisuuksia. Ne harjaantuvat vielä paremmiksi opiskelemalla, muuta jos on huono matikkapää ei pääse läpi edes ensimmäistä pitkän matematiikan kurssia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin noista huippulukioista sitten mennään?

Sieltä mennän yliopistoon siinä missä muistakin lukioista. Yliopistossa voi sitten kertoa käyneensä huippulukiossa kaikille ja puhua vain siitä kuinka huippua huippulikiossa oli.

Eli niistä ei siis hyödy todellisuudessa yhtään mitään. Onneksi ei ollut tuollaisia valintaongelmia omien muksujen kanssa. Pikkukaupungin pieni lukio ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Lukio oli lapsille hyvää ja mukavaa aikaa ilman mitään jaksamisongelmia.

Se hyöty tulee kympin oppilaalle nimenomaan siitä, että saa viettää aikaa samanhenkisten nuorten parissa opiskelumyönteisessä ilmapiirissä. Kyllä minäkin pääsin yliopistoon pikkukaupungin lukiosta, mutta onnellisempi olisin varmasti ollut lukiossa, jossa en olisi ollut muiden mielestä täysin outo tyyppi.

Eli sosiaaliset taidot eivät kehity. Ei lukiossa kukaan tule kiusatuksi numeroiden takia.

Paremmin sosiaaliset taidot kehittyvät lukiossa, jossa pääsee mukaan kaveriporukkaan kuin lukiossa, jossa jää aina yksin, koska on muiden mielestä outo hikari.

Mutta pitäisikö hikaria pikemminkin kannustaa ottaa rennommin kuin opiskelemaan oikeasti tarpeettomalla intensiteetillä. Joutaa sitä sitten myöhemmin pinnistelemään, kun opinnot ovat aiheellisesta syystä vaativampia, eivät pelkästään yleissivistäviä. Mietin vain, kun tabujen napsimiset ja burnoutit ovat nykyisin niin yleisiä jo pari-kolmekymppisillä. 

Lähilukioissa on hyvänä puolena lyhyt koulumatka. Meidän lapsen tapauksessa hän säästää koulumatkoissa 9-10 tuntia per viikko verrattuna siihen, että kävisi "huippulukiota". Uskon myös, että koulusta kuin koulusta on mahdollista kirjoittaa hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Lähilukioissa on hyvänä puolena lyhyt koulumatka. Meidän lapsen tapauksessa hän säästää koulumatkoissa 9-10 tuntia per viikko verrattuna siihen, että kävisi "huippulukiota". Uskon myös, että koulusta kuin koulusta on mahdollista kirjoittaa hyvin.

Olet ihan oikeassa. Jopa ilman lukiota on mahdollista kirjoittaa hyvin. Riippuu pitkälti itseohjautuvuudesta ja siitä kuinka altis on erilaisille houkutuksille

Suosittelen varsinaisen "huippulukion" (ka 9.4 tai enemmän) sijaan jotain koulua hyvien lukioiden alemmasta päästä, tyyliin keskiarvo 8.8-9.2. Tunnelma on parempi, kun mukana on myös ihmisiä jotka eivät opiskele täysin maanisella otteella, mutta yleisilmapiiri on kuitenkin opiskelumyönteinen ja hyvä. Olen kuullut kavereiltani, että Helsingin merkittävimmissä "eliittilukioissa" on omia ongelmiaan esim. yhteishengen kanssa - päällepäin saattaa vaikuttaa kivalta, mutta oikeasti hommaa ja sosiaalista meininkiä pyörittävät tietyt klikit, joita hallitsevat alemmilta luokka-asteilta tutut koulukiusaajat. En siis voi sanoa, että suosittelisin.

Loppujen lopuksi koulun nimellä ei ole niinkään väliä, toisin kuin opetuksen laadulla ja esim. ilmapiirillä. Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat kuitenkin se juttu, mikä myöhemmässä elämässä vaikuttaa, ja olisi hyvä ajatus pyrkiä ensisijaisesti hakemaan sellaiseen kouluun, jonne meneminen ei ahdista, ja josta voi saada kavereita helpottamaan kolmen vuoden kirjoissakahlaamisurakkaa.

t. abi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähilukioissa on hyvänä puolena lyhyt koulumatka. Meidän lapsen tapauksessa hän säästää koulumatkoissa 9-10 tuntia per viikko verrattuna siihen, että kävisi "huippulukiota". Uskon myös, että koulusta kuin koulusta on mahdollista kirjoittaa hyvin.

Olet ihan oikeassa. Jopa ilman lukiota on mahdollista kirjoittaa hyvin. Riippuu pitkälti itseohjautuvuudesta ja siitä kuinka altis on erilaisille houkutuksille

Voiko ilman lukiota kirjoittaa?

Vaikea uskoa, että hyvää opiskelijaa enää lukiossa vieroksuttaisiin. Muistan kuinka oma kuopukseni huokasi tyytyväisenä, kun lukio alkoi ja luokan pahimmat räyhääjät olivat lähteneet ammattikouluun. Vaikka lapseni oli itsekin patalaiska, hän ei kuitenkaan jaksanut kuunnella sitä hälinää. Lukiossa kaikki saivat opiskelurauhan ja saivat opiskella niin intensiivisesti kuin halusivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun poika valitsi huippulukion sijasta lähilukion. Nyt tuskailee kun esimerkiksi matematiikan ja fysiikan opettajat innottomasti vetävät rutiinilla ja opettavat huonosti. Vähän pelkään, miten pojalla motivaatio riittää seuraavat pari vuotta.

Luultavasti poikasi on vain laiska lukemaan ja syyttää opettajia.

Alapeukuttajille voin sanoa, että arvosanat laskevat lukiossa ja siitä iso osa syyttää opettajia.

Oma poikani on omalaatuinen rento-Reiska ja hänelle ensimmäinen vuosi oli vaikea peruskoulun jälkeen. Sitten hän sai todellisen opiskelukipinän ja juuri päivällä harmitteli kun yhdestä kielestä tuli vain arvosana 8,5 koska hän oli ryssinyt kieliopissa. Kuuntelu ja kielioppi menivät hyvin.

Matematiikka jne ovat sujuneet häneltä aina. Kielissä tekee huolimattomuusvirheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa, että hyvää opiskelijaa enää lukiossa vieroksuttaisiin. Muistan kuinka oma kuopukseni huokasi tyytyväisenä, kun lukio alkoi ja luokan pahimmat räyhääjät olivat lähteneet ammattikouluun. Vaikka lapseni oli itsekin patalaiska, hän ei kuitenkaan jaksanut kuunnella sitä hälinää. Lukiossa kaikki saivat opiskelurauhan ja saivat opiskella niin intensiivisesti kuin halusivat.

Riippuu ihan lukiosta. Huonoimpiin lukioihin iso osa menee vaan hengaamaan kavereiden perässä, kun eivät keksi mitään kiinnostavaa amisalaa