Lähtisitkö kaivelemaan vanhaa asiaa vai antaisitko olla?

Joitakin vuosia sitten tiivis kaveriporukka (joka oli ollut yhdessä yli 10 vuotta) "hajosi". Hajosi lainausmerkeissä, koska todellisuudessa vain minut potkaistiin varsin kylmästi ulos kahden naisen toimesta. Ei selityksiä, ei hyvästejä, saati että aiheesta olisi aikuismaisesti ja asiallisesti keskusteltu. Kohtelu oli todella tylyä ja kylmää. Myöhemmin kävi ilmi (näin sattumalta erään kirjeenvaihdon, joka ei ollut minulle tarkoitettu), että nämä kaksi naista olivat niin katkeria omasta tilanteestaan, että kun minä menin naimisiin ja perustin perheen, he eivät sitä kestäneet ja välit katkaistiin sen takia.

Porukassa oli siis myös muita meidän lisäksi - kaksi muuta, jotka hekin tavallaan käänsivät tuossa selkänsä minulle. Yrittivät toki "esittää" puolueetonta ja kun ihmettelin kylmää kohtelua heille, he sanoivat, etteivät halua ottaa kantaa. Eli toisin sanoen eivät välittäneet tarpeeksi ystävyydestä tehdäkseen asialle jotain. Hehän olisivat voineet halutessaan toimia "puhemiehinä" ja avata keskustelua, tai sitten ihan vaan kieltäytyä moisesta toiminnasta ja kutsua minua porukan tapaamisiin vanhaan malliin. Mutta he tosiaan valitsivat puolensa ja ystävyys myös heihin hiipui lopulta olemattomiin.

Nyt toinen näistä jälkimmäisistä on yrittänyt lämmitellä ystävyyttä uudelleen. Hän on ilmeisen yksinäinen. Ongelma vaan on se, että minä en voi unohtaa sitä, miten minua (pienen vauvan äitiä) kohdeltiin raskausaikana ja vauvan synnyttyä. Ja toki sitten sen jälkeenkin, kun en kuullut näistä "ystävistäni" mitään. Monen ulkopuolisen mielestä se oli suorastaan törkeää käytöstä.

Lähtisitkö kaivelemaan vanhoja asioita, (koska sitä se edellyttäisi, ei tyhjästä voi jatkaa) vai antaisitko olla?