Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisitko olla parisuhteessa ihmisen kanssa jota et rakasta?
03.10.2019 |
Vai oletko kenties jo sellaisessa suhteessa? Miksi olette yhdessä? Johtuuko taloudellisesta tilanteesta, pienistä lapsista? Onko rakkaus aina parisuhteen perusta?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EN!
Tämän takia olen edelleenkin sinkku 36 vuoden iässä.
Joskus ihmettelen miten muut löytävät kumppanin. Siinä kun täytyy niin monen asia natsata. Pitää olla molemmin puolista fyysistä vetovoimaa, kemiaa persoonien välillä, yhtenevät tulevaisuuden suunnitelmat ja arvot jne.
Miten te muut onnistutte?? Vai ootteko vaan tehneet kompromisseja?
Jos olisin halunnut lapsia ja perheen, olisin varmaan tyytynyt sellaiseen ihan "ok" mieheen. Mutta kun en halunnut, niin näillä mennään.Kuka on sanonut, että puoliso olisi ok-mies? Meillä on ainakin huonoina aikoinakin ollut seksiä ainakin pari kertaa viikossa ja vetovoimaa todellakin riittää. Kemiat luonnollisesti ovat toimineet aina, suunnitelma ja arvot ovat samanlaiset, mutta elämässä tulee yllätyksiä ja kaikki ei mene aina niin kuin halutaan. Elämässä tulee myös aikoja, jolloin tosi hyvä ei välttämättä tunnu riittävän, vaan sitä kaipaa pientä twistiä arkeen ja toiselta sitä ei ehkä tunnu löytyvänkään.
Yhteinen hyvä menneisyys, koko elämä ja lastenkin elämä ovat kuitenkin niin valtavia asioita, että sitä tekee kaikkensa parisuhteen ja rakkauden uudelleen löytämisen suhteen.
Ehkä katkera ja toinen torvensoittajasinkku ei asiaa ymmärrä, mutta sillä ei ole väliä.
Todennäköisesti kumppani lähtee tuollaisesta suhteesta, kunhan vain lopulta kohtaa sen jonka kanssa kunnolla kolahtaa kaikin puolin. Siinä ei silloin yhteinen historia, lapset yms. paina. Ei kuollutta rakkautta pysty palauttamaan henkiin, ja se on vain luonnollista. Saat toki uskotella itsellesi muuta.
Niinhän sä toivot. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm, tuskin.... tai ehkä voisin olla, jos suhteesta saisi jotain kuitenkin takaisin.
Olenhan parisuhteessa nytkin, rakastamani miehen kanssa, koska saan häneltä rakkautta ja huolenpitoa. Jos en saisi häneltä mitään takaisin, niin en olisi tässä.
En, koska sitten se ei tuntuisi yhtään parisuhteelta.
Ehkä nuorempana oli liian kauan suhteessa jossa oli kai joku motiivi kuin rakkaus tuo yksinäisyyden pelko. Pompin suhteesta toiseen sen takia liian lyhyellä toipumisajalla. Nyt en pelkää yksinäisyyttä. Oon ollu sinkku 6 vuotta pian.
Nyt haluan että on rakkautta suhteessa seuraavassa. Enää en tyydy muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin olla vain silloin jos hyötyisin tästä jotenkin, saisin esim. paljon rahaa.
Kun mietin omia sukulaisia tai vaikka naapureita, on monta pariskuntaa, joiden välillä ei varmana ole koskaan ollut mitään rakkautta.
Kunhan on alettu nuorena olemaan yhdessä ja sitten on tullut lapset. Taloudellisista syistä eeossa ei olisi mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteen alussa on pakko olla se huumaava rakastumisen tunne. Siis sellainen, että kaikista maailman miehistä ei voisi kuvitellakaan kelpuuttavansa ketään muuta, ja kun saa juuri sen kenet haluaa, olo tuntuu ihan epätodellisen onnelliselta. Vuosien varrella tämä huumaava rakastuminen tietenkin laimenee, ja alkaa nähdä syvemmälle. Myös ne viat ja huonot puolet siinä kumppanissa alkavat ärsyttää, mutta sekään ei haittaa. Se oikea syvä rakkaus joka muodostuu vuosien ja vuosikymmenten aikana on ihan muuta kuin alkuhuuma. Se on sitä, että hyväksyy ne huonotkin puolet ja epätäydellisyyden toisessa, ja haluaa silti olla juuri hänen kanssaan. Kumppani on edelleen rakas ja tärkeä, mutta ei enää se maailman ainoa asia ja keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyörii. Kun arkea rakennetaan ja eletään yhdessä, alkaa vaarallisen helposti pitämään toista itsestäänselvyytenä. Kun se toinen on niin iso osa omaa elämää, melkein kuin osa itseä, on vaikea enää kuvitellakaan elämää johon hän ei kuuluisi. Hetkittäin se rakkaus toista kohtaan kumpuaa kuitenkin edelleen voimakkaana esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa. Voisin kyllä kuvitella olevani parisuhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan koen "vain" syvää ystävyyttä ja kumppanuutta. Mutta toisaalta tuokin olisi eräänlaista rakkautta, vaikkakaan ei palavaa sellaista. Jos en kokisi minkäänlaista rakkautta, en edes ystävyys-/kumppanuusrakkautta, niin en varmaan voisi olla yhdessä. Voisin kyllä viivytellä eroa jos se olisi esimerkiksi lasten etu, mutta pitkällä tähtäimellä en voisi pysyä yhdessä.
Minulla on tämmöinen suhde. Alussa tietysti toivoin että juttu kehittyisi toisella tapaa mutta suhteen edetessä meille tuli "erimielisyyksiä", jotka viilensi tunteet. Olen yrittänyt käsitellä asiaa mutta mies ei ole innokas keskustelemaan asiasta tai tekemään sille mitään. Pääosin meillä menee ihan hyvin mutta kaikki kuumat tunteet loistaa poissaolollaan.
Meille tulee lapsi, joten eroamassa en ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo voisin ja oonkin. Halusin erota ja lähdin suhteesta. Oltiin about vuosi erossa. Mutta en tullut hyvin toimeen yksin. Ahdisti yksinäisyys kun ei ollut ystäviä ja talous oli kuralla. Palattiin takaisin yhteen. Ollaan todella hyviä ystäviä ja nyt on seuraa toisistamme. Taloudellisia haasteita helpompi kohdata yhdessä kuin yksin.
Vierailija kirjoitti:
EN!
Tämän takia olen edelleenkin sinkku 36 vuoden iässä.
Joskus ihmettelen miten muut löytävät kumppanin. Siinä kun täytyy niin monen asia natsata. Pitää olla molemmin puolista fyysistä vetovoimaa, kemiaa persoonien välillä, yhtenevät tulevaisuuden suunnitelmat ja arvot jne.
Miten te muut onnistutte?? Vai ootteko vaan tehneet kompromisseja?
Jos olisin halunnut lapsia ja perheen, olisin varmaan tyytynyt sellaiseen ihan "ok" mieheen. Mutta kun en halunnut, niin näillä mennään.
Olin sinkku 29 vuotiaaksi asti (ja myös neitsyt) tästä syystä. Halusin perheen, joten jaksoin käydä treffeillä. Löysin hyvän miehen, jonka kanssa uskoin voivani luoda myös rakkautta. Siihen suuntaan se olikin kehittymässä mutta... Nyt elämme kumppanuussuhteessa ja meille on tulossa lapsi. Välillä kipuilen asian kanssa sillä olin tavallaan onnellisempi sinkkuna mutta en kadu sitä, että lähdin kääntämään tämän kortin. En hanki lasta sen takia, että se olisi helppoa vaan siksi, että uskoisin myöhemmin katuvani asiaa mikäli en koe myös tätä puolta elämässä.
Mieheni on hyvä tyyppi ja varmasti hyvä isä. Toivon, että saataisiin tästä kipinä vielä syttymään mutta se jää sitten nähtäväksi. Mies ei tunnu kaipaavan samanlaista tunneyhteyttä kuin minä, hän vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä kädenlämpöiseen. Lopetti seksin heti kun minä olin raskautunut (minulla oli halut siihen aikaan kovat) ja vähän mietin, että jospa jättäisin seksit kokonaan pois jatkossa. Minulla on tavallaan helpompi olla nyt kun seksi ei ole enää vaihtoehto ja meidän isoimmat konfliktin aiheet liittyy nimenomaan intiimipuoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ainakaan siten että lähtötilanteessa jo selvää ettei kemiaa ole. Jos taas on ollut rakkautta ja sitä kaikkea hyvää niin käännän kyllä jokaisen kiven ja katson jokaisen kortin. Ideaalihan olis sellainen ruusutarha jossa on aina vaan auvoa, mutta onko sellaista kenelläkään?
Jos rakkauden puuttuminen johtuu siitä että toinen kohtelee jollain lailla ikävästi, tai ei yritä yhtään tehdä suhteen eteen mitään niin kyllä siinä kohtaa nousee kytkin.
Toki voisin. Onhan minulla huonekasvejakin, en minä niitä kohtaan mitään romanttisia tunteita koe, mutta pidän nistä hyvää huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi. Viihdyn hyvin yksin, en tarvitse parisuhdetta seuran tai seksin vuoksi. Minulla on paljon ystäviä, ja seksuaaliset tarpeeni osaan itse tyydyttää paremmin kuin mitä tunteeton suhde antaisi. Sellaista seksiä en kaipaa yhtään vaan nimenomaan rakkaus tekee seksistä parempaa kuin runkkaus :)
En olisi mennyt naimisiin sellaisen kanssa, mutta kaikenlaisia kausia tulee pitkässä avioliitossa.
Mitä rakkaus on? Minulle eniten hyvää tahtoa ja hyviä tekoja toiselle ja toisinpäin <3 Sen lisäksi se alun rakastumisen tunne voi tulla takaisin välillä, kokemusta on.
mä toivoisin löytäväni miehen, jolle riittäisi se, että kumppani (eli minä) olen ihan kiva ja ettei tarvitse olla mitään syviä romanttisia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa. Voisin kyllä kuvitella olevani parisuhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan koen "vain" syvää ystävyyttä ja kumppanuutta. Mutta toisaalta tuokin olisi eräänlaista rakkautta, vaikkakaan ei palavaa sellaista. Jos en kokisi minkäänlaista rakkautta, en edes ystävyys-/kumppanuusrakkautta, niin en varmaan voisi olla yhdessä. Voisin kyllä viivytellä eroa jos se olisi esimerkiksi lasten etu, mutta pitkällä tähtäimellä en voisi pysyä yhdessä.
Minulla on tämmöinen suhde. Alussa tietysti toivoin että juttu kehittyisi toisella tapaa mutta suhteen edetessä meille tuli "erimielisyyksiä", jotka viilensi tunteet. Olen yrittänyt käsitellä asiaa mutta mies ei ole innokas keskustelemaan asiasta tai tekemään sille mitään. Pääosin meillä menee ihan hyvin mutta kaikki kuumat tunteet loistaa poissaolollaan.
Meille tulee lapsi, joten eroamassa en ole.
Miksi pitäisi olla kuumaa. Sama kuin olisi suhteessa jonkun tulivuoren kanssa. Parempi kun on sopivan lämmin.
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Viihdyn hyvin yksin, en tarvitse parisuhdetta seuran tai seksin vuoksi. Minulla on paljon ystäviä, ja seksuaaliset tarpeeni osaan itse tyydyttää paremmin kuin mitä tunteeton suhde antaisi. Sellaista seksiä en kaipaa yhtään vaan nimenomaan rakkaus tekee seksistä parempaa kuin runkkaus :)
Miksi parisuhteessa pitäisi olla seksiä? Toki jos elämäsi pyörii jonkun runkkauksen (:D) ympärillä niin onhan se sitten tietysti kivempi elää yksin että saa runkata rauhassa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EN!
Tämän takia olen edelleenkin sinkku 36 vuoden iässä.
Joskus ihmettelen miten muut löytävät kumppanin. Siinä kun täytyy niin monen asia natsata. Pitää olla molemmin puolista fyysistä vetovoimaa, kemiaa persoonien välillä, yhtenevät tulevaisuuden suunnitelmat ja arvot jne.
Miten te muut onnistutte?? Vai ootteko vaan tehneet kompromisseja?
Jos olisin halunnut lapsia ja perheen, olisin varmaan tyytynyt sellaiseen ihan "ok" mieheen. Mutta kun en halunnut, niin näillä mennään.Olin sinkku 29 vuotiaaksi asti (ja myös neitsyt) tästä syystä. Halusin perheen, joten jaksoin käydä treffeillä. Löysin hyvän miehen, jonka kanssa uskoin voivani luoda myös rakkautta. Siihen suuntaan se olikin kehittymässä mutta... Nyt elämme kumppanuussuhteessa ja meille on tulossa lapsi. Välillä kipuilen asian kanssa sillä olin tavallaan onnellisempi sinkkuna mutta en kadu
Sitä luulee että on tehnyt hyviä suunnitelmia, mutta tuo teidän juttu kosahtaa viimeistään vauvavuoden jälkeen. Sori vaan.
Alue: Aihe vapaa
Todennäköisesti kumppani lähtee tuollaisesta suhteesta, kunhan vain lopulta kohtaa sen jonka kanssa kunnolla kolahtaa kaikin puolin. Siinä ei silloin yhteinen historia, lapset yms. paina. Ei kuollutta rakkautta pysty palauttamaan henkiin, ja se on vain luonnollista. Saat toki uskotella itsellesi muuta.