Onko jatkuva iloisuus samanlainen häiriö kuin masennus?

Niin, että iloinen ihminen ei pysty tukemaan muita ja suhtautumaan empaattisesti surevaan kanssaihmiseen? Mitä ihmettä? Iloisuus ja positiivisuus ei sulje pois muita tunteita, vaan nekin saattavat jopa voimistua. Ymmärrän hyvin, että masentunut ihminen ei kestä nähdä iloa ja positiivisuutta muissa ihmisissä. Usein ihmisellä saattaa olla masennuksessaan tunne, että vain minun tunteilla on väliä, ja kaikkien muiden ihmisten pitäisi ymmärtää tunteaja myötäelää minun masennustani, ja iloisuus ja positiivisuus koetaan loukkauksena ja välinpitämttömyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei haittaa vaikka jotkut ärsyyntyisivätkin siitä, kun minä olen iloinen ja tyytyväinen. En osaa mököttää enkä näytellä masentunutta, koska en oikeasti näin tunne. Suru on eri asia, sillä se on surua kuolemasta ja muista asioista, jotka ovat aina olemassa. Ne ovat muistoja, jotka hetkittäin tulevat mieleen, ja kyyneleetkin saattavat tulla, mutta ne tunteet eivät ole aina pinnassa, eivätkä ne aiheuta masennusta tai iloisuuden ja positiivisuuden menetystä. Miksi iloisuus ja nauraminen on paha asia?

Miksi ajattelet, että se on paha asia?

Ap

Voi olla pollyannaismia. Ei ole yhtään normaalimpaa kokea jatkuvaa euforiaa kuin dysforiaa.

Itseasiassa se voi olla maanisdepressiivisyyden toinen puoli. Mulla on yksi ihminen tiedossa joka on nimenomaan maanisdepressiivinen ja jatkuva iloisuus on jopa rasite. Ei edes kuuntele kun koetan kertoa omista asioistani

Olen aina iloinen ja positiivinen, ja ajatukseni askartelevat usein positiivisten ja iloa tuottavien asioiden ympärillä. En suinkaan kulje jatkuvasti naama virneessä, enkä hekottele tai muutenkaan ilmennä jatkuvasti iloani ja hyvää mieltäni. Ollessani vieraiden ihmisten kanssa kosketuksissa, niin olen aina asiallinen, mutta positiivisuuteni ehkä kuitenkin näkyy, koska saan aina hyvää palvelua, ja minuun suhtaudutaan hyvin. Tuttavien seurassa käyttädyn vapaammin, nauran avoimemmin ja näytän iloni ja tyytyväisyyteni avoimemmin. Minulla ei ole koskaan todettu mitään psyykkistä sairautta tai mielenhäiriötä iloisuuteeni liittyen. Vastoinkäymiset omassa elämässä ovat auttaneet ymmärtämään oman asemani tänä päivänä, ja se tuo ilon vielä koskettavammin jokaiseen päivään.

Ei positiivisuus, ei ulospäinsuuntautuneisuus vaan ilo, iloisuus.

Ap

Perusiloinen ja tyytyväinen olo, on normaali olo, terveellä ihmisellä.

Kaikilla on pahaa oloa ja surua toisinaan, jotkut eivät vaan näytä sitä koskaan kenellekään.

Heillä on taito hillitä itsensä ja kätkeä huonot tunteet muilta.

Lähimmät ihmiset tietävät kuitenkin, millainen tuo muille aina niin iloisena esiintyvä ihminen, on kotioloissa todellisuussa, myös hänellä on surunsa ja apeat olotilansa joskus, niistä ei vaan muut tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina iloinen ja positiivinen, ja ajatukseni askartelevat usein positiivisten ja iloa tuottavien asioiden ympärillä. En suinkaan kulje jatkuvasti naama virneessä, enkä hekottele tai muutenkaan ilmennä jatkuvasti iloani ja hyvää mieltäni. Ollessani vieraiden ihmisten kanssa kosketuksissa, niin olen aina asiallinen, mutta positiivisuuteni ehkä kuitenkin näkyy, koska saan aina hyvää palvelua, ja minuun suhtaudutaan hyvin. Tuttavien seurassa käyttädyn vapaammin, nauran avoimemmin ja näytän iloni ja tyytyväisyyteni avoimemmin. Minulla ei ole koskaan todettu mitään psyykkistä sairautta tai mielenhäiriötä iloisuuteeni liittyen. Vastoinkäymiset omassa elämässä ovat auttaneet ymmärtämään oman asemani tänä päivänä, ja se tuo ilon vielä koskettavammin jokaiseen päivään.

Iloisen ihmisen elämään kuuluu myös alakuloisuus, joka saattaa tulla joskus kuvaan mukaan. Se on hieman kuin haikeus, se on osa ihmisen elämää, ja tuo tavallaan iloisuuden vielä lähemmäs. Alakuloisuutta ei pidä sekoittaa masennukseen, sillä se ei ole masennusta. Se on enemmänkin ymmärrystä, että ihmiselämä on haavoittuvainen ja lyhyt. Se auttaa ymmärtämään, että ilo elämästä ja elämässä on yksi tärkeimmistä asioista. Siksi iloitsen ja nauran ihmisten kanssa. Se luo läheisyyttä ja välittämistä, ja saa toisetkin iloiseksi.

Minulla oli työkaverina tällänen aina iloisen pirteä naishenkilö. Hän oli aika suosittu työkaveri aluksi, koska hän aina nauroi ja hassutteli. Osasi puhua kaikki pauloihinsa.

Kuitenkaan työpariksi häntä ei vähän ajan kuluttua enää haluttu, koska aina ei vain voi olla hauskaa. Elämässä on normaalia kokea kaikkia erilaisia tunnetiloja, ei vain iloa. Minä "tosikkona" tai siis työhöni vakavuudella suhtautuvana ahdistuin valtavasti tästä henkilöstä ja vaikutin hänen vierellään luultavasti masentuneelta. En vain voi ymmärtää miksi 7.45 pitää nauraa kitarisat vilkkuen jonkun asiakkaan kaksimielisesti otettavalle lausahdukselle kahvipöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaverina tällänen aina iloisen pirteä naishenkilö. Hän oli aika suosittu työkaveri aluksi, koska hän aina nauroi ja hassutteli. Osasi puhua kaikki pauloihinsa.

Kuitenkaan työpariksi häntä ei vähän ajan kuluttua enää haluttu, koska aina ei vain voi olla hauskaa. Elämässä on normaalia kokea kaikkia erilaisia tunnetiloja, ei vain iloa. Minä "tosikkona" tai siis työhöni vakavuudella suhtautuvana ahdistuin valtavasti tästä henkilöstä ja vaikutin hänen vierellään luultavasti masentuneelta. En vain voi ymmärtää miksi 7.45 pitää nauraa kitarisat vilkkuen jonkun asiakkaan kaksimielisesti otettavalle lausahdukselle kahvipöydässä.

Iloisuuteen ei välttämättä kuulu jatkuva ääneen nauraminen ja kaksimielisille vitseille hekottaminen. Iloinen ihminen voi työssään olla hyvinkin keskittynyt ja vakava, niin itse ainakin olen. Omaan todella hyvän keskittymiskyvyn, ja vastuullisessa työssä se on ollut ehdoton edellytys. Se ei ole kuitenkaan ilon tappaja, vaan työlle ja tekemiselle on oma aikansa, joka vaatii täydellistä keskittymistä.

Iloinen ihminen ei myöskään ole yhtä kuin työpaikan pelle tai valtakunnan hauskuuttaja. Iloinen ihminen osaa myös käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla.

Niin eli tässä ei nyt puhuta aina iloisilta vaikuttavista ihmisistä, vaan ihmisistä jotka kokevat iloa lähes koko ajan. Eihän sitä välttämättä tarvitse näyttää ulospäin jatkuvasti, ja toisaalta moni ulospäin iloiselta vaikuttava saattaa olla syvästi masentunut.

En tiedä, onko se normaalia olla aina hyvällä tuulella. Ainakin näin masentuneen pessimistin näkökulmasta kuulostaa aika häiriintyneeltä, tiedä mitä mömmöjä pitäisi vetää kun ei nämä nykyisetkään riitä :)

Vierailija kirjoitti:

Mulla on toi, semmonen jatkuvasti tyytyväinen ja onnellinen, jopa surullisena kauhean kiitollinen ja onnellinen. Ja jos jotain ikävää tapahtuu niin olen todella onnellinen kun saan sellaisen oppimiskokemuksen.  Olin monta vuosikymmentä masentunut ja sitten vaan päässä kai vinksahti joku ja tässä sitä on oltu nyt muutama vuosi onnellisena. En halua tähän hoitoa.

Mitä lääkkeitä söit? Terapialla vaikutusta? Elämäntilanne muuttui ratkaisevasti?Mielenkiintoista.

Juu, mulla tulee mania jaksoja, jolloin touhuan hirveästi, olen äärettömän iloinen ja optimistinen. En halua hoitoa todellakaan!

Faith kirjoitti:

Jos tila aiheuttaa toimintakyvyn heikkenemistä, se voi olla häiriö, johon tarvitsee hoitoa. Muuten en pitäisi sitä ongelmana.

Omaan sairauteeni MS-tautiin voi kuulemma joskus harvoin kuulua oire nimeltä MS euphoria. Joten kyllä sellaistakin sairauksien maailmassa esiintyy. Tuo on kuitenkin ihan siedettävältä kuulostava oire neurologisten oireiden listassa! 

Työkaverilla todettiin reuma, ja hänestä tuli hyvin iloinen. Jossain vaiheessa sattui silmiini jokin teksti, jossa todettiin reuman yhtenä oireena iloisuus. Sillä oli jokin lääketieteellisempikin nimi, en muista nyt, asiasta on jo vuosia.

Itse pyrin olemaan töissä iloinen, se on kuin rooli tai työvaate jonka puen aamuisin päälleni. Viihdyn myös itse työkaverin seurassa jotka ovat iloisia. Huom! Asia erikseen on ääneen nauravat/hirnuvat naisporukat! Mutta itselleni iloisuus on vähän sama kuin kohteliaisuus. Kotioloissa en sitten aina olekkaan niin iloinen..