Miten auttaa lasta erosurussa?

Lapsi potee valtavasti surua meidän avioeromme vuoksi. Suru on noussut nyt vuosi erosta erityisen kovasti pintaan. Lapsi on toisaalta kiukkuinen, toisaalta surullinen. Hän saattaa kesken ruokailun sanoa, että koti ei tunnu kodilta koska ei ole äiti ja isä yhdessä. Että on ikävä, ja muistelee koko ajan vanhoja aikoja kun asiat oli vielä hyvin. Hän haluaisi että perhe olisi koossa ja olisimme niin kuin ennen. Otan syliin ja lohdutan, mutta tunnen surua ja epätietoisuutta miten voin auttaa.

Lapsen oireilun vuoksi tunnen syyllisyyttä ja mietin olisiko vaan pitänyt jaksaa niin kauan että ovat aikuisia. Mutta paha oloni parisuhteessa heijastui mielestäni perheeseen ja ämmittelyssä meni raja etten pystynyt. Olimme liian erilaisia, keskusteluyhteys ei löytynyt millään. Voin nyt paljon paremmin ja jaksan yksin lasten kanssa paljon paremmin kuin aikanaan miehen kanssa. Koen, että olen tasapainoinen ja panostava äiti lasten kanssa. Vaan tuo lapsen suru. Miten siitä pääsee yli ja hän saa turvallisen olon? Käymme juttelemassa jo eli tukea on haettu lapselle. Pelkään, että hän masentuu kun kokee noin. Vietämme tavallista elämää ja arki on muuten hyvää. Muut lapset voivat hyvin ja ovat tasapainoisia.