3-vuotias ja hurjat puheet

Ja on oikea sanaseppo hänkin. Rauhallinen, pitkä pinnainen höpöttäjä. Hän pelkää karhuja, joita tulee nykyään joka paikasta. Kaikkialla on karhuja.



Kovistellessaan hän käyttää sellaisia sanoja kuin peppuäiti, kakkaäiti, pissaäiti jne... siis jos olen kieltänyt jostain ja se harmittaa. Minua uhkailee niin, että karhu syö sinut, karhu tappaa sinut... Kun kysyn, mitä tappaminen tarkoittaa, se on sama kuin syödä. Ei ymmärrä sitä sanaa ollenkaan. Eikä selvästikään ymmärrä sitä, että jos karhu minut oikeasti söisi, en tulisi takaisin.



Välillä ärsyttää, kun poika sanoo jollekin kaverilleen tai pikkuveljeen, että pissapää ja uhkailee sillä, että karhu syö. Saattaahan nuo toiset vanhemmat ihmetellä meidän hyvää kotikasvatusta... ;)

että " onpa outoa" , " kuulostaa hurjalta" tai " ei ole normaalia" ja sitten perustella sitä kertomalla, kuinka OMA lapsi ei toimisi vastaavalla tavalla. Mistä te olette saaneet vakuuden siitä, että oma lapsenne on normaali? Oletteko esim. tässä tapauksessa kysyneet psykologilta tai muulta lapsen käyttäytymisen asiantuntijalta, mikä on outoa ja mikä ei?



Entä jos onkin niin, että oma lapsenne on outo tai epänormaali ja te ette vaan tajua sitä?



Voi olla niinkin, että edes tuttavapiirinne ei viitsi kertoa teille omista kokemuksistanne, jos asenteenne on heti kovin tuomitseva ja leimaatte kaiken epänormaaliksi.



Tämä ihan ohiksen havaintona, koskee myös muita keskusteluita kuin tätä. Ja tietysti elämää yleensäkin, useinhan sitä tupataan pitämään itseään ja perhettään normaalina ja vertaamaan kaikkia muita itseensä, omaksi edukseen.

Meidän 6-vuotias järkyttää vanhempiaan sanomalla, että hän pitää verestä ja ihmisen lihasta.



Nykyään taitaa sanoa tahallaan, että saisi huomiota, mutta koko juttu taisi lähteä ihan vaan rupien repimisestä ja maistamisesta.

iitä saa lisävahvistusta. Ja pienille (ja isoille) pojille uhoaminen kuuluu. Niitten kuuluu kukkoilla, kaikkkien sanavarasto ei vaan ole tarpeeksi kehittynyt tai eivät muuten ole keksineet ilmaista itseään hurjilla stooreilla.

sisaruskateuteen. Ehkä pahempi olisi, jos lapsi hautoisi näitä " pahoja" ajatuksia vain omassa mielessään. Ahdistavat varmasti lasta itseäänkin.

isolta sisarukselta. Mustasukkaisuus loppui kun sisarus pääsi päivähoitoon eikä tarvinnut kotona katsella kuinka minua pestiin, vaipatettiin, imetettiin - lapsen näkökulmasta huomioitiin siis enemmän.

Eli siis jos häntä komennetaan, niin uhkailee esim. näin:



" Mä hakkaan äiti sut vasaralla paloiksi!"



Enkä ole huolissani... Hän harrastaa paljon vasarointia, siis hänellä on leikkivasara ja sillä tekee kaiken aikaa remppaa :) Ja olen sanonut, että itseään ei saa lyödä sillä, eikä ketään kaveria. Joten tottahan pieni keksii, että suutuspäissään voi uhata sillä minkä äiti on kieltänyt :)



Viimeksi suuttuessaan totesi: " Äiti, mulla ei oo mitään elämää." Ja meni omaan sänkyynsä suremaan. Siinä tilanteessa ei voinut kyllä enää naurua pidättää. 2,5-vuotiaan elämä loppui, kun ei saanut keksiä :)



On ihan normaalia, että lapsi hermostuu, suuttuu ja myös näyttää sen. Minusta se on itse asiass hyvä juttu, lapsi saa vihan ulos, eikä se jää kaivelemaan. Kaikki tunteet on sallittuja! Ja joillakin lapsilla vain on vähän vilkkaampi mielikuvitus ja he keksivät vähän raisumpia uhkailuja. Eihän esim. 3v. ymmärrä kuoleman pysyvyyttä, joten nuo hurjilta kuulostavat uhkailut on hänelle ns. pikkujuttuja. Jos taas 10-vuotias uhkaisi tappaa pikkusiskon, niin silloin pitäisi jo vähän huolestua...