Mies saa järjettömiä raivareita aivoleikkauksen jälkeen

Ap. Käännä tilanne toisin. Entä jos sinulla olis ollut se kasvain ja olisi leikattu ja käyttäytyisit samoin, kuin nyt miehesi? Mitä toivoisit puolisoltasi ja läheisiltäsi? Miten pitäisi lähteä selvittämään ongelmia?

Kaikenlaisia hoitovirheitä sattuu koko ajan. Leikkauksessa tai sen jälkeen on voinut käydä vaikka mitä. Ihan joku pieni juttu voi painaa väärää kohtaa tms. ja nämä luonnemuutokset voi olla seurausta siitä. Kyllähän tilanne kannattaa ja täytyy tutkia ihan kunnolla ennenkun tehdään loppuelämään vaikuttavia päätöksiä. Miehellä voi olla myös sairastamisen ja leikkauksen jälkeen puhjennut PTSD. Hän on saattanut kokea koko ajanjakson hyvin kuorimittavana, stressaavana ja pelottavana ja sullonut kaikki tunteet sisälleen ja nyt kun leikkaus on ohi, ne purkautuu.

Toinen asia mikä särähti pahasti korvaan ap:n kirjoituksissa on miehen kokemuksen vähättely. Vaikka kasvain oli hyvänlaatuinen, mies on voinut ottaa asian raskaasti. Hänelle itselleen ei ehkä ollut kyse "pikku jutusta". Jos miestä haluaa tukea, voisi kokeilla antaa hänelle aikaa ja tilaa toipua ilman vähättelyä, koska jokainen ihminen on erilainen ja kokee asiat eri tavalla. Ei ap itsekään varmasti tykkäisi jos sanotaan vaikka että ap:n rakas lemmikkikissa olisi kuollut ja joku tokaisi seuraavana päivänä, että "se oli pelkkä kissa, ehkä sun pitäisi päästä jo asiasta yli."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin neurofeedbackin mahdollisuuksista auttaa. Siitä saattaisi olla apua. Aivot ovat voineet jäädä stressi/traumatilaan kokemusten ja fyysisen käpälöinnin jälkeen. Äläkä sinä vähättele miestäsi vaan mene mukaan empaattisesti. Onhan se iso juttu, että avataan pääkallo ja kosketaan aivoihin! Sinun asenteesi pahentaa traumatisoitunutta ihmistä. 

https://www.ombrelo.fi/terapia/palvelut/neurofeedback

https://nemoy.fi/

Myös binaural beatseista tai meditaatiosta voi olla apua. Itse traumatisoituneena kuuntelin tällaisia, jotta sain aivoni rauhoittumaan. 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tästä saakin mielenkiintoisen keskustelun aikaan: mitä kaikkea toipilaalta pitää sietää? Siis puhun yleisesti, en tästä keissistä. Ja siis mistä vaan sairaudesta. Eli pitääkö kaikkien muiden perheessä vaan jaksaa ja jaksaa vaikka yksi jäsen olisi ihan all over the place?

Pitääkö kumppania jaksaa loppumattomiin, omien voimien ehtyessä?

kenen jaksaminen pitää priorisoida?

Plus ei ehkä kannata alkaa arvostella ap:n asennetta, eihän hän ole miehelleen kai mitään tehnyt/sanonut, vaan yrittää täällä etsiä itselleen apua. Vähän empatiaa läheisillekin hei!

 

Okei. Leikkauksesta on kaksi kuukautta ap:n mukaan ja täällä puhutaan jo loputtomasta jaksamisesta, lopunelämästä ja avioliiton päättämisestä. Tilannetta ei ole edes tutkittu eikä arvioitu ammattilaisen toimesta ja ollaan jo sitä mieltä, että kannattaa luovuttaa. Mitä jos miehen pää kuvataan ja käy ilmi, että leikkauksessa kävi sittenkin virhe, tilanne korjataan ja mies palautuu ennalleen? Ehkä kannattaisi kuitenkin antaa toiselle vähän aikaa ja armoa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä lupasit vihkivalassasi: Myötä ja vastamäessä???

Sinä syyllistävä pikku paskiainen. Mielellään olet laittamassa kuormia muiden kannettavaksi, etkä nosta sormeasikaan auttaaksesi.

Viesti 42 on hyvä muistutus ja pitää miettiä mitä itse toivoisi vastaavassa tilanteessa.

Minulla on kokemusta toisesta vnkkelistä. Lapseni sai aivovamman, josta toipui, mutta jäljelle jäi raivokohtaukset, aggressio ja vihamielisyys. Hän on tosin muilta osin kuntoutunut, mutta mielialan vaihtelut ovat rajuja. Onneksi tilanne on vähän helpottunut ja kuntoutumista tapahtuu nykytietämyksen mukaan useamman vuoden.  Kyllä tällainen tilanne suistaa koko perheen uupumuksen äärelle. Minulla on huoli sisarusten puolesta, jotka joutuvat kohtaamaan väkivaltaa.

Jos aivoleikkauksesta ei ole kovin pitkä aika, niin kuntoutumista varmasti tapahtuu vielä (jopa vuosia) Vaikka ymmärrystä miehen sairastumiselle riittää, on pakko ajatella tilannetta myös oman itsensä ja ennen kaikkea lasten kannalta. Yrittäisin sinuna AP hakea neuropsykologista kuntoutusta miehellesi. Harmi, että sellaisene ei ole ohjattu sinua ja perhettäsi. Jos vain talous sallii, niin konsultoisin yksityistä neuropsykologia.

Meillä myös kurja tilanne miehen jo hoidetun sairauden ja mielialojen takia. En osannut odottaa tällaista. En tiedä, miten se tapahtuu, mutta voit laittaa halutessasi viestiä minulle:) Tämä keskustelu sulkeutuu kohta, joten nyt ei enempää tässä.