Lue keskustelun säännöt.
Mies saa järjettömiä raivareita aivoleikkauksen jälkeen
väsähtävä vaimo
27.09.2019 |
Mieheltä leikattiin pari kuukautta sitten iso mutta hyvänlaatuinen aivokasvain. Leikkaus meni hyvin ja fyysinen toipuminen on mennyt hyvin myös.
Mutta nyt on alkanut tulla ihan käsittämättömiä raivareita. Siis ei mistään. Lapset ja koira saa raivon aikaan pelkällä olemisellaan. Mies on omasta mielestään "vakavasti sairas" (öö.. ei ole.. toipilas kyllä joo) ja odottaa täyshoitoa ja kodin kunnossapitoa (minulta). Käyn töissä ja hoidan lapset ja kodin nyt kun hän oli huonommassa kunnossa mutta nyt noi raivarit ovat alkaneet syödä meikäläisen jaksamista.
Lääkäri sanoi ennen leikkausta että mielialanmuutoksia voi tulla ja että ne voivat olla JOPA PYSYVIÄ.
Mutta jos tätä jatkuu vaan ja jatkuu.. mitä ihmettä teen? En jaksa näitä raivareita (pelkkää huutoa vielä, ei väkivaltaa) pitkään. Entäs jos tämä on hänen pysyvä olotilansa? Tai mielialat heittelehtii vuoden, vuosia??
Miten jaksan, ja mitä minun pitää jaksaa?
Onko kohtalotovereita?
Kommentit (47)
Ota/ottakaa yhteyttä miestä hoitaneeseen lääkäriin. Jospa mies (tai te yhdessä) saisi pikaisen lähetteen psykologille/terapeutille tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ei tarvitsisi jaksaa, ei lasten tai lemmikkien tarvitse kärsiä tuollaisista raivareista. Jotain hoitoa on saatava mutta jos jää pysyväksi niin minä lähtisin.
Vissiin aika tyypillinen asia päävammapotilailla, samanlaisia oireita on aivoinfarktin saaneilla.
Kyllä teille on aivan varmasti ohjeistettu miten toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuokratkaa miehelle yksiö niin saa siellä rauhassa potea.
Kysyisin neurofeedbackin mahdollisuuksista auttaa. Siitä saattaisi olla apua. Aivot ovat voineet jäädä stressi/traumatilaan kokemusten ja fyysisen käpälöinnin jälkeen. Äläkä sinä vähättele miestäsi vaan mene mukaan empaattisesti. Onhan se iso juttu, että avataan pääkallo ja kosketaan aivoihin! Sinun asenteesi pahentaa traumatisoitunutta ihmistä.
https://www.ombrelo.fi/terapia/palvelut/neurofeedback
Myös binaural beatseista tai meditaatiosta voi olla apua. Itse traumatisoituneena kuuntelin tällaisia, jotta sain aivoni rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä teille on aivan varmasti ohjeistettu miten toimia.
Mielenkiintoista kyllä, ei pahemmin ole. Jos soitan terveyskeskukseen, käsketään soittaa leikkausosastolle josta taas sanotaan että ei he enää jälkiasioissa voi auttaa. Ei oikein ole tahoa joka nappaisi pallon.
Pitää yrittää jostain arvauskeskuksesta saada joku kiinni joka voisi auttaa.
Jälkihoito ei oikein pelitä. Siis psyykkinen puoli.
Plus lääkärihän sanoi että tämä voi olla pysyvää. Luonteen muutokset, mielialavaihtelut. Ja sitä tässä eniten mietin ja pelkään. Entäs jos tämä on tulevaisuuttamme?
Mietipä nyt miehesi kannalta. Ensin tuli järkyttävä sairaus, jonka hoito oli sellainen, mihin kukaan ei halua ja uhataan loppuelämän vaikutuksilla. Sitten sen sivutuotteena alkaa perhe hajota ja vaimo miettiä jättämistä. Ei kai mikään ihme, että perusturvallisuus on järkkynyt ja pinna katkeilee. Toinen vaihtoehto olisi vaikkapa paniikkihäiriö tai yleinen ahdistushäiriö, mikä on naismaisempi tapa reagoida vastaaviin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin neurofeedbackin mahdollisuuksista auttaa. Siitä saattaisi olla apua. Aivot ovat voineet jäädä stressi/traumatilaan kokemusten ja fyysisen käpälöinnin jälkeen. Äläkä sinä vähättele miestäsi vaan mene mukaan empaattisesti. Onhan se iso juttu, että avataan pääkallo ja kosketaan aivoihin! Sinun asenteesi pahentaa traumatisoitunutta ihmistä.
https://www.ombrelo.fi/terapia/palvelut/neurofeedback
Myös binaural beatseista tai meditaatiosta voi olla apua. Itse traumatisoituneena kuuntelin tällaisia, jotta sain aivoni rauhoittumaan.
Tästä saakin mielenkiintoisen keskustelun aikaan: mitä kaikkea toipilaalta pitää sietää? Siis puhun yleisesti, en tästä keissistä. Ja siis mistä vaan sairaudesta. Eli pitääkö kaikkien muiden perheessä vaan jaksaa ja jaksaa vaikka yksi jäsen olisi ihan all over the place?
Pitääkö kumppania jaksaa loppumattomiin, omien voimien ehtyessä?
kenen jaksaminen pitää priorisoida?
Plus ei ehkä kannata alkaa arvostella ap:n asennetta, eihän hän ole miehelleen kai mitään tehnyt/sanonut, vaan yrittää täällä etsiä itselleen apua. Vähän empatiaa läheisillekin hei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin neurofeedbackin mahdollisuuksista auttaa. Siitä saattaisi olla apua. Aivot ovat voineet jäädä stressi/traumatilaan kokemusten ja fyysisen käpälöinnin jälkeen. Äläkä sinä vähättele miestäsi vaan mene mukaan empaattisesti. Onhan se iso juttu, että avataan pääkallo ja kosketaan aivoihin! Sinun asenteesi pahentaa traumatisoitunutta ihmistä.
https://www.ombrelo.fi/terapia/palvelut/neurofeedback
Myös binaural beatseista tai meditaatiosta voi olla apua. Itse traumatisoituneena kuuntelin tällaisia, jotta sain aivoni rauhoittumaan.
Tästä saakin mielenkiintoisen keskustelun aikaan: mitä kaikkea toipilaalta pitää sietää? Siis puhun yleisesti, en tästä keissistä. Ja siis mistä vaan sairaudesta. Eli pitääkö kaikkien muiden perheessä vaan jaksaa ja jaksaa vaikka yksi jäsen olisi ihan all over the place?
Pitääkö kumppania jaksaa loppumattomiin, omien voimien ehtyessä?
kenen jaksaminen pitää priorisoida?Plus ei ehkä kannata alkaa arvostella ap:n asennetta, eihän hän ole miehelleen kai mitään tehnyt/sanonut, vaan yrittää täällä etsiä itselleen apua. Vähän empatiaa läheisillekin hei!
Ei tarvitse loputtomiin sietää, mutta kannattaa tehdä valinta: yrittääkö itse täysillä ja kaivaa tietoa ja suhtautuu tukien ja empaattisesti ja jos se ei auta niin sitten ei tai sitten lähtee heti niin molemmat pääsevät toipumaan nopeammin eikä miehen tila pahene ja pitkity turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko googlaillut löytyykö jotain aivovammapotilaiden läheisten tukiryhmää? Saattaapi sieltä löytyä konkreettisempaa apua kun tältä palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Mietipä nyt miehesi kannalta. Ensin tuli järkyttävä sairaus, jonka hoito oli sellainen, mihin kukaan ei halua ja uhataan loppuelämän vaikutuksilla. Sitten sen sivutuotteena alkaa perhe hajota ja vaimo miettiä jättämistä. Ei kai mikään ihme, että perusturvallisuus on järkkynyt ja pinna katkeilee. Toinen vaihtoehto olisi vaikkapa paniikkihäiriö tai yleinen ahdistushäiriö, mikä on naismaisempi tapa reagoida vastaaviin asioihin.
Öö... en ole miehelle kyllä mitään jättämisestä puhunut. Ei hän tiedä näitä aatoksiani. Olen häntä tukenut ja yrittänyt olla puskurina hänen ja lasten välissä hänen raivotessaan. Miehen raivarit eivät siis liity mihinkään meidän perhesiteisiin tai meidän välisiin suhteisiin. Kummia analyyseja tietämättä taustoja :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa yhteyttä kuntanne/kaupunkinne psykiatriseen hoitoon. Joskus aivoleikkaukset aiheuttavat jopa elimellisperäistä psykoottista oireilua. Jos oireet menevät pahaksi, voi mies päästä psykiatriseen sairaalaan hoitoon.
Minulla oli raivokohtauksia ennen leikkausta, mutta pystyin jossain määrin hillitsemään niitä (kasvain oli pahanlaatuinen). Ero normaaliin entiseen minään oli kuitenkin iso. Asun yksin, joten ei ollut perhettä kärsimässä.
Leikkauksen jälkeen olo oli vähän aikaa positiivisempi, ehkä kortisonikuurin takia, joka kuulemma joskus piristää, vaikka jotkut reagoivat aivan toisin. Raivon tunteet eivät nyt ole yhtä pahoja, mutta mieliala ei ole hyvä. Varmaan mielialaan vaikuttaa sekin, että kasvain varmistui pahanlaatuiseksi. Sen saattoi päätellä jo radiologin lausunnosta, mutta tästä ei välitetty, vaan se diagnosoitiin hyvänlaatuiseksi. Homma oli oikeasti aivan käsittämätöntä.
Tilanteesi on varmaan hankala enkä halua vähätellä sitä. Kun näitä juttuja on oman kasvaimen takia seurannut, on kyllä usein törmännyt siihen tietoon, ettei leikkauksen jälkeen ole läheskään aina entisensä, eikä siihen ole helppo vaikuttaa.
väsähtävä vaimo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä nyt miehesi kannalta. Ensin tuli järkyttävä sairaus, jonka hoito oli sellainen, mihin kukaan ei halua ja uhataan loppuelämän vaikutuksilla. Sitten sen sivutuotteena alkaa perhe hajota ja vaimo miettiä jättämistä. Ei kai mikään ihme, että perusturvallisuus on järkkynyt ja pinna katkeilee. Toinen vaihtoehto olisi vaikkapa paniikkihäiriö tai yleinen ahdistushäiriö, mikä on naismaisempi tapa reagoida vastaaviin asioihin.
Öö... en ole miehelle kyllä mitään jättämisestä puhunut. Ei hän tiedä näitä aatoksiani. Olen häntä tukenut ja yrittänyt olla puskurina hänen ja lasten välissä hänen raivotessaan. Miehen raivarit eivät siis liity mihinkään meidän perhesiteisiin tai meidän välisiin suhteisiin. Kummia analyyseja tietämättä taustoja :O
Kyllä ajatukset heijastuvat käytökseen. Siksi kuvittelisin miehen tajuavan, että on riski tulla jätetyksi.
Vierailija kirjoitti:
väsähtävä vaimo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä nyt miehesi kannalta. Ensin tuli järkyttävä sairaus, jonka hoito oli sellainen, mihin kukaan ei halua ja uhataan loppuelämän vaikutuksilla. Sitten sen sivutuotteena alkaa perhe hajota ja vaimo miettiä jättämistä. Ei kai mikään ihme, että perusturvallisuus on järkkynyt ja pinna katkeilee. Toinen vaihtoehto olisi vaikkapa paniikkihäiriö tai yleinen ahdistushäiriö, mikä on naismaisempi tapa reagoida vastaaviin asioihin.
Öö... en ole miehelle kyllä mitään jättämisestä puhunut. Ei hän tiedä näitä aatoksiani. Olen häntä tukenut ja yrittänyt olla puskurina hänen ja lasten välissä hänen raivotessaan. Miehen raivarit eivät siis liity mihinkään meidän perhesiteisiin tai meidän välisiin suhteisiin. Kummia analyyseja tietämättä taustoja :O
Kyllä ajatukset heijastuvat käytökseen. Siksi kuvittelisin miehen tajuavan, että on riski tulla jätetyksi.
Ihanaa kun vauvapalstalaisella on selvännäkijän kyky :D
Ihan parhautta!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä teille on aivan varmasti ohjeistettu miten toimia.
En ole ap, mutta ihmettelen tällaisia vastauksia. Itse en saanut mitään ohjeistusta jälkiseurausten varalle, ja tiedonsaanti ennen leikkaustakin (kasvaimen ja hoitoon liittyen) oli olematonta.
Vierailija kirjoitti:
Ootko googlaillut löytyykö jotain aivovammapotilaiden läheisten tukiryhmää? Saattaapi sieltä löytyä konkreettisempaa apua kun tältä palstalta.
Joo olen etsinyt ja löytänytkin tukiryhmiä ja aion niihin liittyä ja olla yhteyksissä.
Kunhan tulin tänne purkamaan pahimpia angsteja.
Sinun ei tarvitse jaksaa. Mies sen sijaan on, kuten sanoo, vakavasti henkisellä tasolla sairas ja tarvitsee hoitoa. Jos ei suostu niin lähde.