Olenko maailman ainoa nainen, jolla ei ole ulkonäkötraumoja?

Et ole maailman ainoa nainen tuossa asiassa.

Lähes kenellekään ikääntysellä naiselle ei ole mitään ulkonäkötraumaa.

Miksi olisi?

Vierailija kirjoitti:

Et ole maailman ainoa nainen tuossa asiassa.

Lähes kenellekään ikääntysellä naiselle ei ole mitään ulkonäkötraumaa.

Miksi olisi?

Mulla ei ollut nuorenakaan. 

Täh? Mitä ovat edes ulkonäkötraumat?

Vierailija kirjoitti:

Täh? Mitä ovat edes ulkonäkötraumat?

No esmes tuo rumat tissit -ketju, joka on tällä sivulla ja joku vastaava aina, kun olen käynyt täällä. Ja myös irl keskustellessa käy aina ilmi, että lähes jokaisella naisella on jokin asia ulkonäössään, mihin eivät ole tyytyväisiä. 

Paineita tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Paineita tarkoitat?

Sitä että on tyytymätön johonkin kohtaan itsessään. Vasta hiljattain olen tajunnut, miten paljolta olen säästynyt, kun ei ole sellaista itsellä ollut. Tästäkin kehosta voisi löytyä vaikka mitä vikoja, mutta en ajattele itseäni sillä tavalla. En kai katso itseäni ulkopuolisen silmin niin, että se katse olisi arvosteleva.

Et. Olen itse asiassa 14-vuotias ja tyytyväinen ulkonäkööni. En ole kaunis, mutta näytän melko omalaatuiselta ja ulkonäköni sopii hyvin luonteeseeni. Se on minulle rakas ja en malta odottaa, että pääsen vanhenemaan sen kanssa. En meikkaan, en vrjää mitään, en aio ottaa tatuointeja, lävistyksiä tai kauneusleikkauksia enkä täyteaineita. Haluan näyttää samalta kuin esiäitini ennen minua.

Ei ne narsistit nyt niin kovin harvinaisia ole.

Vierailija kirjoitti:

Et. Olen itse asiassa 14-vuotias ja tyytyväinen ulkonäkööni. En ole kaunis, mutta näytän melko omalaatuiselta ja ulkonäköni sopii hyvin luonteeseeni. Se on minulle rakas ja en malta odottaa, että pääsen vanhenemaan sen kanssa. En meikkaan, en vrjää mitään, en aio ottaa tatuointeja, lävistyksiä tai kauneusleikkauksia enkä täyteaineita. Haluan näyttää samalta kuin esiäitini ennen minua.

Hienoa. Tuo on just hyvin tutun kuuloista, että ulkonäkö sopii luonteeseen. Myöskään en ole koskaan pelännyt vanhenemista ja rypistymistä tai rupsahtamista. Vain se on ikävää, että tulee vaivoja kuten nivelrikko.

Mimä olen ihan tyytyväinen itseeni. Olen todella kaukana täydellisestä ihanteesta, mutta kelpaan itselleni. Nuorena minulla oli traumoja ja paineita ulkonäöstä, mutta kun niiden kanssa aikansa märehti niin niistä pääsi eroon ja yli. Nyt en jaksa enää miettiä. Minkäpä minä voin ominaisuuksille joiden kanssa olen syntynyt. Tai no aina voisi fiksailla, ottaa silikonirinnat ja leikata nenää pienemmäksi, mutta miksi ihmeessä? Jotta kelpaisin jollekkin? Jotta olisin jotenkin parempi kuin nyt? Kuka ne rajat määrittelee millainen ihmisen pitäisi olla? Me ja jokainen omassa mielessään.

Nuorena olin hyvinkin tyytyväinen ulkonäkööni, nyt keski-iässä en enää niinkään. Rinnat on vielä ok, eikä ryppyjä, mutta lihominen tekee rumemmaksi, monta leukaa ei kaunista kasvoja, eikä iso maha kehoa. Mutta lohduttaudun sillä, että parinkymmenen vuoden päästä tilanne on vielä pahempi. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorena olin hyvinkin tyytyväinen ulkonäkööni, nyt keski-iässä en enää niinkään. Rinnat on vielä ok, eikä ryppyjä, mutta lihominen tekee rumemmaksi, monta leukaa ei kaunista kasvoja, eikä iso maha kehoa. Mutta lohduttaudun sillä, että parinkymmenen vuoden päästä tilanne on vielä pahempi. 

:D On mullakin vähän kiloja kertynyt, mutta en ehkä ajattelekaan sillä tavalla, että pitäisi olla kaunis, vaan että olen omannäköinen. Jos muuttuisi jotenkin erinäköiseksi vaikka onnettomuudessa, olisi se varmaan vaikeaa. Kauneusleikkaus olisi ihan kauhistus tuosta samasta syystä.

Vierailija kirjoitti:

Mimä olen ihan tyytyväinen itseeni. Olen todella kaukana täydellisestä ihanteesta, mutta kelpaan itselleni. Nuorena minulla oli traumoja ja paineita ulkonäöstä, mutta kun niiden kanssa aikansa märehti niin niistä pääsi eroon ja yli. Nyt en jaksa enää miettiä. Minkäpä minä voin ominaisuuksille joiden kanssa olen syntynyt. Tai no aina voisi fiksailla, ottaa silikonirinnat ja leikata nenää pienemmäksi, mutta miksi ihmeessä? Jotta kelpaisin jollekkin? Jotta olisin jotenkin parempi kuin nyt? Kuka ne rajat määrittelee millainen ihmisen pitäisi olla? Me ja jokainen omassa mielessään.

Ihan tyytyväinen on varmaan sellainen hyvä kuvaus tästä olosta, ettei mikään häiritse. Onhan meitä paljonkin tyytyväisiä naisia, mutta ei vaan pidetä siitä meteliä. Me "narsistit" :D

Kiva aloitus. Itsekin olen säästynyt ulkonäköpaineilta. Nuorempana tosin pukeuduin usein hyvin peittävästi, koska huomiota tuli muutenkin joskus ihan liikaa. Nykyisin minulla on todella pahat raskausarvet vatsassa, mutta kun niistä joku huomautti, huomasin ettei se haitannut minua yhtään. Huomasin vain, että daah, joku voi tuollaisiakin ajatella.

Toisaalta minulla on mies, joka ei ikinä ole sanallakaan arvostellut ulkonäköäni ja kehuu vielä 25 vuoden jälkeenkin melkein päivittäin kauniiksi. Ehkä tuollainen aivopesu on toiminut. Vaikka pidin kyllä itsekin ulkonäöstäni jo lapsena ja nuorenakin.

En tajua ihmisiä, jotka obsessoi ulkonäöstään ja jaksavat värkätä jatkuvan salitreenin ja tekoripsien, -tissien, -kynsien, -huulien yms. kanssa. Hirveä vaiva, ja mitä siitä saa palkinnoksi?

Olkaa onnellisia, näytätte varmasti oikeastikin hyvältä. Minä valitettavasti en näytä hyvältä, ja olenkin joutunut kärsimään siitä. En vaan mitenkään osaa muuttaa sitä ajattelutapaa, enkä pysty olemaan tyytyväinen itseeni, vaikka olenkin yrittänyt. Peilistä katsoo rumilus elämän loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Olkaa onnellisia, näytätte varmasti oikeastikin hyvältä. Minä valitettavasti en näytä hyvältä, ja olenkin joutunut kärsimään siitä. En vaan mitenkään osaa muuttaa sitä ajattelutapaa, enkä pysty olemaan tyytyväinen itseeni, vaikka olenkin yrittänyt. Peilistä katsoo rumilus elämän loppuun asti.

En usko, että asia on näin yksinkertainen. Esim. minä en varmasti ole mitenkään poikkeuksellisen kaunis, mutta en vaan ikinä älynnyt stressata ulkonäöstäni. En ole stressannut oikein mistään muustakaan, esim. vaikka olen ollut pitkään pienituloinen, en tajunnut koko asiaa ennen kuin joku muu ehdotti minulle, että sellaisestakin voi kokea stressiä. Siis vaikka minulla on aina ollut rahaa enemmän kuin tarpeeksi.

Luulen, että kyseessä on mieluummin luonteenpiirre tai ehkä kasvatuksen tulos. Jos oppii näkemään itsensä hyvässä valossa, siinä on ihan turha kenenkään tulla haukkumaan, koska haukuille ei ole hedelmällistä maaperää. Vrt. jos itse tiedät ettet ole kommunisti, vaikka 100 ihmistä voi sanoa sinua sellaiseksi, mutta et rekisteröi näitä kommentteja mitenkään, koska tiedät ne jo lähtökohtaisesti epätosiksi. Samoin jos et koe itseäsi rumaksi tai köyhäksi, ei sinun mielialaasi vaikuta yhtään jos sinua sanotaan rumaksi tai köyhäksi.

Mä luulen että pidetään yllä mielikuvaa ulkonäköpaineista niin johan meikit yms urhat härpäkkeet myyvät.

Vierailija kirjoitti:

Kiva aloitus. Itsekin olen säästynyt ulkonäköpaineilta. Nuorempana tosin pukeuduin usein hyvin peittävästi, koska huomiota tuli muutenkin joskus ihan liikaa. Nykyisin minulla on todella pahat raskausarvet vatsassa, mutta kun niistä joku huomautti, huomasin ettei se haitannut minua yhtään. Huomasin vain, että daah, joku voi tuollaisiakin ajatella.

Toisaalta minulla on mies, joka ei ikinä ole sanallakaan arvostellut ulkonäköäni ja kehuu vielä 25 vuoden jälkeenkin melkein päivittäin kauniiksi. Ehkä tuollainen aivopesu on toiminut. Vaikka pidin kyllä itsekin ulkonäöstäni jo lapsena ja nuorenakin.

En tajua ihmisiä, jotka obsessoi ulkonäöstään ja jaksavat värkätä jatkuvan salitreenin ja tekoripsien, -tissien, -kynsien, -huulien yms. kanssa. Hirveä vaiva, ja mitä siitä saa palkinnoksi?

Myös mulla on ihan samanlainen kokemus, että kaveri sanoi joskus nuorena jotain negatiivista ulkonäöstäni ja olin ihan ihmeissäni, siis hämmästynyt. Itselleni ei tulisi mieleenkään arvostella kenenkään ulkonäköä, koska en ajattele muistakaan sillä tavalla.

Yhteistä on sekin, että kotoa löytyy aivopesijä, joka muistaa kehua lähes päivittäin. On silläkin varmaan iso merkitys, vaikka en oikein uskokaan, että olisin valinnut sellaista poikaystävää, joka olisi ulkonäkökeskeinen alun perinkään sillä tavalla, että jotenkin arvostelisi minua tai muitakaan ihmisiä. Hirveä klisee, mutta oikeasti ajattelen, että jokainen on kauniin näköinen kun oikealla tavalla katsoo. 

Vierailija kirjoitti:

Olkaa onnellisia, näytätte varmasti oikeastikin hyvältä. Minä valitettavasti en näytä hyvältä, ja olenkin joutunut kärsimään siitä. En vaan mitenkään osaa muuttaa sitä ajattelutapaa, enkä pysty olemaan tyytyväinen itseeni, vaikka olenkin yrittänyt. Peilistä katsoo rumilus elämän loppuun asti.

Uskon, että se on vaikeaa. Ei varmasti ole helppoa muuttaa ajattelutapaa, joka on ollut hyvin pitkään. En osaa siihen antaa neuvoakaan, koska on varmaan hyvin syviä asioita, jotka tuon ovat aiheuttaneet. Ehkä kuitenkin on hyvä tietää, että on ihmisiä, ehkä jopa paljonkin, jotka näkevät kaikki omalla tavallaan kauniina. Sinutkin.

Mua jotenkin ärsyttää tuollainen: "En ole koskaan kokenut ulkonäköpaineita, vaikka en olekaan poikkeuksellisen kaunis."

Argh. Kuka on väittänyt, että pitäisi olla täydellinen, jotta ei olisi ulkonäköpaineita? En mäkään välittäisi ulkonäöstäni, jos se olisi vaan ihan normaali, olisin onnellinen jos näyttäisin jopa melkeinpä nätiltä. Ei tulisi mieleenkään haaveilla jostain superkauneudesta.