Kuntouttava työtoiminta kokemuksia
Itse olin nuorten alle 30 vuotiaille tarkoitetulla pajalla kuntouttavassa työtoiminnassa. Siellä ei tehty käytännössä mitään vaan päivät kuluivat kahvia juodessa ja seiniä tuijoitellessa. Neljä tuntiakin tuntui pitkältä ajalta päivässä kun mitään tekemistä ei ollut. Odottelin vaan milloin pääsee himaan. En ymmärrä miten tuo mukamas kuntouttaa ja parantaa työllistymistä että menen istumaan pajalle 4 tuntia päivässä. No kävin siellä reilu kuukauden kunnes turhauduin täysin ja lopetin. Työmarkkinatuki tietty katkesi mutta onneksi toimeentulotuen perusosaa ei leikattu vaikka niinkin voidaan tehdä. Jatkossa en aio enää suostua kuntouttavaan työtoimintaan. Onko täällä muita jotka ollut kuntouttavassa työtoiminnassa ja onko se teitä "kuntouttanut" tai hyödyttänyt mitenkään?
Kommentit (67)
Eipä ole kuntouttava muuttunut. Nykyään ihan samaa.
Nähtävästi on vain kyykyttää työttömiä vielä enemmän kuin kuntouttaa.
Ja myös ohjaajat vaikuttavat olevan avun tarpeessa.
Ohjaajat ilman minkäänlaista alan koulutusta kyselemässä yksityisasioita. Pelleilyä kaikkinensa.
Luulin ennen kuin menin kuntouttavaan että siellä paranee työkyky mutta asia onkin päinvastoin jos et ennen ollut työkykyinen niin kuntouttavasta päästyäsi et sitä todellakaan ole,täydellistä ihmisen aliarvottamista ja alaspainamista että huhhuh.
Pitkäaikais alkoholisoitunut ja kovasti ongelmainen tuttuni päätyi ohjaajaksi tällaiseen. Kertoo työntekijöiden silmästä ongelmaisiin ja kyseisten palveluiden laadusta hyvin paljon.
Tampereella pahin on Sopimusvuori, välttäkää jos mitenkään voitte.
Siellä on asennevamma, ei edes haluta keksiä mukavaa puuhaa, koska sen pitää olla velvollisuus, joka suoritetaan yhteiskunnassa.