Miksi päädyitte vain yhteen lapseen?

^

isäni jäi ainoaksi lapseksi ilmeisesti äitinsä erittäin pahan raskaudenjälkeisen masennuksen takia. en kuitenkaan epäile hetkeäkään että isovanhemmat rakastivat lastaan ja lellivät hänet piloille :D

äidillä sen sijaan kymmenisen sisarusta. minulla yksi veli ja tunnen että näin on hyvä. itse en osaa vielä yhtään sanoa että monta lasta haluan, mutta tuskin enempää kuin kaksi.

En koskaan halunnut enempää kuin yhden. Hän syntyi toivottuna ja alusta alkaen ajattelin niin, että otan "kaiken irti" siitä ajasta, kun hän on lapsi, koska enempää lapsia ei tule.

Nyt hänkin on jo aikuinen eikä itse aio hankkia yhtään lasta, mikä on minusta täysin ok ratkaisu sekin.

Raskausmyrkytys, keskosvauva ja ahdistavaa oleilua sairaalassa viikkotolkulla ennen sektiota. Ei ikinä enää. 

Alunperin oli mielessä 2 tai 3 muksua.

Me kuviteltiin etukäteen, että haluttaisiin neljä lasta. Nyt jälkeenpäin en pysty ymmärtämään mistä tämä ajatus tuli, mutta sellaiset fiilikset meillä silloin oli. Sitten saimme yhden lapsen ja ajan kanssa alkoi tuntua siltä, ettemme kaipaa enempää. Olemme molemmat introverttejä ja lapsi myös. Lapsi on todella rakas ja meillä on häneen läheiset välit. Mutta koskaan ei tuntunut että pitäisi olla vielä toinenkin. Ikinä ei ole tarvinnut arpoa kumman lapsen kevätjuhlaan menisi eikä muutenkaan ole ollut mitään päällekkäisiä menoja. Aina on voitu osallistua ja olla läsnä lapsen tärkeissä hetkissä.

Meillä oli kyllä myös niin, että kovin aktiivisia emme olleet tämän asian suhteen puoleen eikä toiseen. Emme käytännössä ole käyttänyt ehkäisyä ollenkaan ja yksi lapsi meille tuli. Meillä nyt vain sattui käymään tuuri siinä, että omat toiveet ja luonnollinen toteutuma osuivat yksiin. 

Koen että omat resurssini riittävät parhaiten yhteen lapseen. Jaksan siis antaa hänelle riittävästi aikaa ja huomiota, taloudellisestikin yhden kanssa on helpompaa. Oma energia ei välttämättä riittäisi useampaan lapseen (olen introvertti ja kaikenlainen hälinä ja mölinä uuvuttaa). Myös esim lomareissut, sukuloinnit, ravintolassa käymiset ja muut on aika kivutonta järjestää yhden rauhallisen lapsen kanssa. Eli mukavuudenhalu.

Minulla itselläni on kaksi nuorempaa veljeä, mutta meistä ei ikinä tullut kovin läheisiä. Nyt aikuisiällä näemme muutaman kerran vuodessa, mutta esim ystäväni ovat elämässäni paljon enemmän mukana. Muistan jo lapsena että veljien kinastelu ja älämölö häiritsi ja toivoin että saisin olla ainoa lapsi:D Tästä johtuen en siis ajatellut että lapseni jäisi mistään oleellisesta paitsi kun sisaruksia ei ole. Hän saa sitten isältään ja minulta huomiota ja läsnäoloa sisarustenkin edestä.

Raskausaika oli ihan kamala, koska lapseni isä kuoli. Siitä jäi kyllä jonkinnäköinen trauma.

Koska nykyinen mieheni ei kaivannut omaa biologista lasta, jäi lapseni ainokaiseksi. Jos mieheni olisi kovasti biologisen lapsen halunnut, olisi se kyllä varmasti mahdollistakin ollut ja olisin voinut pyytää ammattiapua tuohon raskausaikapelkoon.

Olin jo 35-vuotias, kun pitkäaikaisesta suhteesta syntyi tytär. 

Ero tuli kuitenkin kahden vuoden päästä ja siihen se jäi. En ottanut riskiä, että olen kahden lapsen yh, joilla vielä eri isät. 

Jotenkin koen sen paarialuokkaisena menona, vaikka missään tapauksessa en tuomitse ketään. Voisin periaatteessa olla yksi heistä. 

Tytär on ihana koululainen ja kaduta ei yhtään. Sisaruksia ei tule olemaan ja muutenkin pieni suku. Isänsä on ainoa lapsi ja minulla yksi lapseton sisko (tulee varmasti aina olemaankin, ikä jo 42v.) eli se tietysti vähän painaa. Mutta on sitä huonompiinkin olosuhteisiin synnytty. En murehdi näitä. 

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut oma valinta, vaan kumppanin sairaus johti siihen.

Nyt ollaan jo ihan sinut sen asian kanssa, yksi oma terve lapsi on kuitenkin enemmän ja parempi vaihtoehto kuin 0 lasta tai 2 omaa sairasta lasta.

Elämä nyt vaan on sellaista että aina ei saa niitä asioita joita haluaa.

Hyvin luettu. Tässä nimenomaan kyseltiin JOS oli oma valinta. Teillä ei ollut.

Haluaisin kaksoset - yksi raskaus, sisarus samalla lapselle eikä tarvitsisi aloittaa sitä vauvarumbaa samalla. Samat neuvolakäynnit jne.

Nautin kun saan antaa huomion ja ajan vain yhdelle. Hänen ei tarvi tapella sisarusten kanssa. Hänellä on tosin isänsä puolelta veli, että sisarus on kuitenkin olemassa. Eivät vaan asu samassa kodissa.

Haluan antaa kaiken huomioni yhdelle, ja rahallisesti olisi tiukkaa jos lapsia olisi useampi. Meillä on lapsen kanssa erittäin hyvät, läheiset välit. Asumme kahdestaan. Joskus kun olen ääneen miettinyt pitäskö koittaa hommata toinen lapsi, lapseni on ollut kauhuissaan että se olisi hänen pahin painajainen.

Mies muuttui lapseksi jälleen, puheet meni ihan eri suuntaan kuin teot. Kun olin kolme vuotta valvonut ja kuunnellut vielä aikuisen miehen kiukuttelua, oli selvää ettei lapsia tule enempää. 

Jaksamisen rajat: lapsen isä taantui henkisesti teini-iän tasolle - sekä taloudellinen tilanne, oltiin pienituloisia ja toinen lapsi olisi aiheuttanut sen että oltaisiin oltu köyhiä. Jos mies olisi ollut osallistuvampi ja kantanut oman vastuunsa yhteisestä lapsesta ja kodista (lue: en olisi uupunut) sekä molemmilla olisi ollut korkeampi palkka niin olisin halunnut kyllä 1-2 lasta lisää. Mutta näillä mennään..

No kun en meinnut ekaakaan saada. Hoitojen avulla tuli tämä ainoakin. Sitten oli jo ikääkin ihan tarpeeksi, kun sitä lasta oli tehty kauan. Rahatkin loppui, kun hoidot olivat kalliitta.  Lisäksi hoidot olivat aika raskaita.  Eikä olisi ollut ketään hoitamassa ekaa lasta, jos käyn hoidoissa yms. Isoäiti ei pystynyt osallistumaan mihinkään.

Niin huono parisuhde etten halua toista lasta tähän sirkukseen enää.