Kun aina puhutaan, että on "käsitellyt" jonkin ikävän asian. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa

Valitettavasti on asioita, joita ei saa käsiteltyä siihen pisteeseen, että ne eivät enää vaivaa, tai prosessi voi viedä jopa kymmeniä vuosia.

Minulle se, että asia on käsitelty, merkitsee, että olen antanut anteeksi itselle ja muille, saanut mielenrauhan, en enää aktiivisesti mieti aihetta, olen hyväksynyt, että näin on käynyt jne.

Hyväksyminen on tietynlaista nöyrtymistä elämän edessä, sitä aikansa tapeltuaan vaan tyytyy jollain tavalla. Vaikeaa se on ja vie aikaa.

Olen todella pahoillani ♡

Samaa mieltä kuin eka vastaaja. Käsitelty = ei aktiivisesti mielessä, ei herätä voimakkaita tunteita.

Sinulla on surua ja surusta ei pääse jatkamaan tasapainoisesti elämäänsä ennen kuin sen on työstänyt sellaiseen muotoon ettei se haittaa toimintakykyä.

Itse tarkoitan "käsitellyllä" sitä, että olen selvittänyt itselleni mitä se asia minulle merkitsee ja pystyn jotenkin jatkamaan elämää siitä asiasta huolimatta, eikä asia kaiken aikaa vaivaa minua ja tunge mieleeni silloin kun yritän ajatella jotain muuta. Tämä ei sulje pois sitä että asia voi kuitenkin vielä aiheuttaa pahaa mieltä. Jotkut asiathan ovat sellaisia, että niiden kanssa pystyy elämään mutta silti niitä jollain tavalla suree koko loppuelämänsä.

Yleensä ihminen ei hyväksy negatiivisia tunteita.  Myönnän itselleni kirjoitan paperille miten inhosinkaan yhtä ihmistä joka aina tuntui pohtivan jotain mutta ei kertonut mitä.  Tunne lievittyi heti, olihan hänessä hyviäkin puolia, ehkä on mahdotonta olla tekemisissä ikinä mutta silti.

Lapsieni kuolema ja exän vakava sairastuminen tuo yhä tunteet pintaan vaikka siitä on 10 vuotta ja minulla uusi puoliso. Jotkut asiat seuraavat elämän loppuun. Ei niitä voi käsittelemällä unohtaa.

Täällä tulikin jo hyviä määritelmiä.

Itse käsittelen asioita antamalla itselleni aikaa, millä tarkoitan että en tunge kaikkia päiviä täyteen ohjelmaa vaan jätän tilaa yksinololle. Silloin nämä käsiteltävät asiat pulpahtavat yleensä mieleen. Kiinnitän huomiota siihen, miltä ne minussa tuntuvat. En yritä kieltää noita tunteita enkä poistaa niitä itsestäni, vaan annan niiden tulla. Itken aina kun itkettää, jos suinkin mahdollista. Menen vaikka työpaikalla vessaan itkemään, jos käsiteltävä asia sattuu tulemaan juuri silloin jostain mieleen.

Kirjoitan päiväkirjaan tunteistani ja ajatuksistani asiaan liittyen. Luen aiemmin kirjoittamiani tekstejä, ja siitä huomaan miten ajatukset muuttuvat ajan myötä. Kun riittävästi aikaa on kulunut, asia saa lopulta sellaisen muodon mielessäni, että voin mm. puhua siitä muille ihmisille joutumatta tunnekuohun valtaan.

Voimia surussasi.