Tarpeeksi kotonaan rakkautta saaneet aloittavat seurustelun myöhemmin?

Isäni oli 60-luvun isäksi harvinaisen osallistuva, rakastava ja huolehtiva, ei auttanut, 13v aloin kiinnostumaan pojista.

No, mua kaltoinkohdeltiin kotona ja aloitin seuristelun vanhana. Isä olisi varmaan nyl-kenyt paljain käsin hen-giltä jos olisi poikakaveri ollut. Sain selkääni koko lapsiuden/nuoruuden ilman syytä. Mt-ongelmainen luonnevikainen hullu isä purki stressiään perhettään mu-kiloimalla.

Mutta sinällään ymmärrän tuon, kun kotoa ei saa huomiota/välittämistä niin sotä haluaisi jostain muuaöta, tunnistan kyllä tuon piirteen itsessäni silloin nuorena.

Itsellä taas on ollut aivan päinvastaiset mietteet! Mä en ollut yläasteella mitenkään ”cool”: köydän yhäidin kakara, jolla ei ollut varaa hienoihin vaatteisiin, mopokorttiin, saatika leffalippuihin. Sellaisiin mihin teinit nyt käyttää rahaa. En saanut siis poikaystävää, vaikka palavasti olisin halunnutkin!

Tosiaan eroperheen lapsi olen. Vanhemmillani ero meni niin tunteisiin, että jälkikäteen olen hoksannut molempien nähneen minussa expuolison piirteitä tms ja kohtelu oli sen mukaista. En koe saaneeni rakkautta lapsuudessa yllin kyllin ja tämän takia suhdeasiat ja ihmissuhteet yleensäkin on minulle vieläkin vähän haastavia vielä kolmekymppisenäkin.

Ne kaverit, jotka yläasteella seurusteli jatkuvasti, oli mielestäni kaikki ydinperheistä. Niissä molemmat vanhemmat asui kotona ja osallistuivat lapsensa elämään. Tämä ei toki kaikkien kohdalla varmastikaan kerro siitä mitään, onko rakkautta saatu tarpeeksi, mutta osan kohdalla kyllä tiedän? Että varmasti oli huolehtivat ja rakastavat vanhemmat. Ainakin omiini verrattuna.

Vaikka nuori kasvaisi ydinperheessä, ei se välttämättä tarkoita että saisi rakkautta ja läsnäoloa. Voi olla että vanhemmat ovat esim uraohjuksia ja tekevät pitkää päivää. Kotona voivat olla muissa ajatuksissa jne

Päinvastoin.

Ihan samat mietteet kuin aloittajalla. Perustuen omiin nuoruusvuosiin ja nyt omien, lähes aikuisten tyttäreni käyttäytymiseen.

Itse olen lesken, yksinhuoltajan lapsi ollut. Itse aloitin seurustelun vasta päälle 30 mutta mun sisko jo monta vuotta aikaisemmin peräti jo lukio iässä tai liekö jo aikaisemmin. Hänellä ollut isän puutetta ja hakenut näin isä hahmoa pojista ja miehiltä joiden kanssa seurustelun aloittanut . Että näin ja niin .

Itse olen rakastavasta ja hyvästä kodista ja aloitin 3v seurustelun 14-vuotiaana (kundi 3v vanhempi). Parikymppisenä löysin tulevan mieheni. Hyvä ja rakastettu lapsuus antoi kuitenkin itsetuntoa ja omanarvontuntoa ja varmaan siksi osasin asettaa puolisolle tiettyjä vaatimuksia ja vaalia itsekin hyvää suhdetta mieheen ja lapsiimme.

Minulla oli paljon rakkautta kotona, ehkä liiankin tiivis perhe. Vielä keskikäisenäkään en koe pakottavaa tarvetta parisuhteelle, kun on tiiviit välit lapsuuden perheeseen.

Kyllähän ne kylän jakorasiat oli just yh-äippien tyttöjä.

Anteeksi, ei ole tarkoitus loukata mutta näin se vaan meni meillä päin ainakin.

Itse olen AP:n kanssa erimieltä. En usko että rakkaudella kotona on mitään merkitystä seurusteluihin.

Itse miettisin että seurustelu alkaa helpommin nuorena kun on vanhempia sisaruksia jotka antavat esimerkkiä nuorelle. Ja taas sitten he jotka ovat saaneet sisaruksilta esimerkin antaa esimerkin koulussa toisille. Joten voisi sanoa että "sosiaaliset paineet" lisäävät seurustelu herkkyyttä. Plus jos mietin omaa nuoruuttani, niin harvemmin kiltit tytöt/pojat seurustelivat. Ja ainakin minun nuoruudessa kiltit nuoret pysyivät kaukana isoista porukoista joissa he olisivat päässeet näkemään seurusteluja.

Sitten tietenkin onhan noissa "pahojen" porukoissa, osa nuorista haluaa päästä tekemään aikuisten juttuja. Ja onneksi kaikki pahat tytöt eivät anna ”ilmaiseksi” joten seurusteluja syntyy sen takia että olisi parempi mahdollisuus päästä tekemään aikuisten juttuja.

M38, jolla on useampi sisarus ja vanhimmainen 10v vanhempi. Seurustelut aloitettu jo ala-asteella.

Mun lähipiirissä asia menee juuri päinvastoin.

Ainakin sen suuntauksen olen huomannut, että kun lapsia on perheessä paljon (5+), vanhimmat muuttaa kotoa heti kun pystyvät eli peruskoulun jälkeen. Usein kuvioihin kuuluu myös seurustelukumppani, jonka kanssa muutetaan yhteen. 

Olen myös huomannut, että koulutetumpien perheiden lapset aloittavat seurustelun myöhemmin. Ehkä tämä korreloi tuohon rakastaviin ja välittäviin vanhempiin.

Juttelin erään erittäin koulutettujen ja rakastavien vanhempien pojan kanssa. Poika on tosi söpö ja olen nähnyt hänen kulkevan ja tapailevan monen tytön kanssa. Kysymykseen siitä, onko hänellä tyttökaveria hän vastasi, että se ei vielä tässä vaiheessa ole hänelle ajankohtaista ja tykkää tutustua monenlaisiin tyttöihin. Eri lähtökohdista tuleva olisi varmasti jo tarttunut tilaisuuteen rakkauden menettämisen pelossa.

Varmaan naisilla noin. Miehillä tuo taas aiheuttaa sen, että jäävät kokemattomiksi. Ainakin näin minulla ja veljelläni ja parilla kaverilla.

M39

Käsittääkseni on ihan tutkittua tietoa siitä, että teinivanhemmuuden takana on usein rikkonainen lapsuus ja perheen kaipuu.

Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että se mitä ei kotoa saa, sitä hakee muualta. On se sitten rakkautta, hyväksyntää, läheisyyttä tai jotain muuta, mutta ihmisen jano saada esim.kyseisiä asioita on ns normaalia ja perusviettiä-ja tarvetta.

Itse kärsin isäni alkoholismista ja väkivaltaisuudesta eikä äitinikään mikään pullantuoksuinen rakkaudestaan kertova essuhahmo ollut, päinvastoin oikeastaan ja koin väheksyntää ja monenlaista kipua myös hänen puoleltaan. Teininä olin aika pihalla siitä mikä on ns ok ja normaalia, sekoilin 13-16v i'issä kundien kanssa yms ja ensimmäinen "vakavampi" seurusteluni alkoi jo ollessani 13-14v, sänkyyn asti emme menneet, vaikka kys kundi kyllä yritti ja fritsut kaulassa kotiin tullessani sainkin sitten äitini kimppuuni, potki ja löi mm hengarilla.

Nykyiseen mieheeni tutustuin juuri 17v täytettyäni ja olemme yhä yhdessä, hyvä ja huono asia, koska jotakin jäi elämättä, mutta se turvallisuuden tunne ja sen hakeminen ja saaminen oli prioriteetti nro1.

Omat lapseni ovat 16 v ja juuri 18v ja saaneet äärettömästi rakkautta ja hyväksyntää, kannustusta, turvaa, kehumista yms. Ei ole vielä näkynyt kumppaneita, kaikki ajallaan. Olen onnellinen, että antavat aivoillensa ja mielellensä aikaa kypsyä ennen seksiä yms, ehtivät kyllä.

Eiköhän se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen ole se asia, joka seurustelemaan ajaa, eikä kodin ilmapiiri. Toki jos on huono ilmapiiri, voi ajaa kapinoimaan silläkin tavalla. Onko niin, että rumat ja lihavat teinit saa niin paljon rakkautta kotoa, ettei niiden "tarvitse" alkaa seurusteleen? Vai olisko se vaan kiinni siitä, etteivät vain saa tyttö/poikakaveria?

Onneksi oli koti jossa sai olla viikonloppuisinkin, toisin kuin monella kaverilla jotka pakotettiin ulos. Surullisen moni vanhempi osti myös lapsilleen alkoholia. Meillä alaikäisten juopuminen oli ehdottomasti kielletty. Viiniä sai maistaa ruuan yhteydessä, ja pahaahan se aina oli, vaikka sitä yrittikin tietysti naama peruslukemilla siemailla (sillä halusinhan olla sivistynyt aikuinen).

Toki koin kärsiväni poikaystävän puutteesta, mutta se taisi johtua siitä, että tykkäsin nuorena(kin) lukea todella paljon, ja kaikki nuorten kirjat tuntuvat kertovat sellaisesta tavallisesta, vähän pyöreästä, pikkuisen syrjitystä (aivan kuin minä!) tytöstä jolla sitten kuitenkin oli aina se paras ystävä sekä koulun komein poika aina ihastui juuri tähän tyttöön. Minun koulussa ne komeat ihastuivat niihin tyttöihin joilla oli niukat topit päällä, josta näkyi niin napa kuin rintavakokin. Oma äitini ei olisi ikinä sallinut minun lähteä kouluun moisessa asussa.