Onko täällä muita, jotka eivät kuormituksen tai ahdistuksen takia pysty töihin?

Täällä yksi, ollut kuntoutustuella jo viisi vuotta.

Olen jo hyväksynyt tämän, enkä häpeile, koska tiedän itse vointini. Olen ihan hyvä ihminen eikä työ määritä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi, ollut kuntoutustuella jo viisi vuotta.

Olen jo hyväksynyt tämän, enkä häpeile, koska tiedän itse vointini. Olen ihan hyvä ihminen eikä työ määritä sitä.

Jes, sama täällä - paitsi että olen työkyvytt eläkkeellä valmistumisesta lähtien eli parikymmentä vuotta. Alkuvuosien häpeä on karissut ajat sitten, nyt minulla on hyvä itsetunto. :)

Mistä syistä olette eläkkeellä ja miten pärjäätte taloudellisesti? Minua stressaa raha ihan hirveästi.

Minä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja en ole sinut asian kanssa. Tuntuu, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä katkerammaksi ja surkeammaksi oloni muuttuu.

Eläkkeeni on pieni, eikä luonnollisesti tästä mihinkään parane. Loppu elämä luuserina pienellä rahalla tuntuu kamalalta. Minulla OLI unelmia, mutta minusta tuli pelkkä kuluerä ja häpeätahra.

Mikä kuormittaa niin paljon, ettei pysty töihin?

Ilman lääkitystä olisin samassa tilanteessa. Elinikäinen lääkitys mulla. Tai ainakin eläkeikään asti. Eikö teillä lääkkeet auta?

Vierailija kirjoitti:

Ilman lääkitystä olisin samassa tilanteessa. Elinikäinen lääkitys mulla. Tai ainakin eläkeikään asti. Eikö teillä lääkkeet auta?

Olen syönyt 8 vuotta mielialalääkettä aiemmin. En nyt oikein näe järkeä syödä niitä 24/7, koska saattavat jopa huonontaa tilannettani eikä ahdistus ole jatkuvaa. Kuormitukseen saattaisi auttaa adhd-lääkitys, mutta tutkimukset alkavat joskus ensi vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuormittaa niin paljon, ettei pysty töihin?

Luulen perimmäisen syyn olevan adhd.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja en ole sinut asian kanssa. Tuntuu, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä katkerammaksi ja surkeammaksi oloni muuttuu.

Eläkkeeni on pieni, eikä luonnollisesti tästä mihinkään parane. Loppu elämä luuserina pienellä rahalla tuntuu kamalalta. Minulla OLI unelmia, mutta minusta tuli pelkkä kuluerä ja häpeätahra.

Tämäpä. Oon käynyt 6 vuotta terapiassa ja tehnyt ihan valtavan työn, mutta silti tilanne on se, että saikku-työ-saikku-työ ja joka kerta epäonnistumisen tunne on musertavampi. Laitoinkin tuohon, että tämän "jackpotin" kruununa on mitä todennäköisemmin vielä adhd.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuormittaa niin paljon, ettei pysty töihin?

Luulen perimmäisen syyn olevan adhd.

Miksi ihmeessä alapeukkuja?

On. On ahdistusta mennä töihin.

Mielenterveysomaisena en voi käydä töissä. Täytyy hoitaa lapset ja käydä sairaalassa säännöllisesti. Olen käytännön pakosta täysin tuloton. Tuntuisi hassulta hakea työttömyyskorvausta, koska en pysty ottamaan vastaan työtä näin raskaassa elämäntilanteessa.

Up

Tiedättekö kuinka montaa meistä tavallisista tallaajista ahdistaa mennä aamulla töihin? Ja kuinka kuormittavalta se tuntuu? Emme ehdi diagnosoida itseämme koko ajan, vaan elämän pyörityksessä on pakko jaksaa. Pienet ilonpilkahdukset arjessa ja rakas perhe auttaa itseäni paljon. Vaikka välillä tuntuu etten jaksaisi, silti jaksan. En kerää glooriaa ja ylistystä, en ole sankari. Sanoisin, että asenne ratkaisee.

Minusta on jotenkin järkyttävää, kuinka ihmiset saattavat olla työkyvyttömyyseläkkeellä jaksamissyistäheti valmistumisestaan lähtien. Oletko OIKEASTI tehnyt kaikkesi kuntoutuaksesi takaisin työelämään?? Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa ja hel*****n mielekästä koko ajan? Kaikki, ihan kaikki omaavat omat ongelmansa ja haasteensa.

Olen vielä aika nuori 25v ja hakemassa kuntoutustukea. Olen suorittanut yhden tutkinnon, tehnyt vähän oman alan töitä keikkoina, muutamia kertoja siivoustyötä ja yhden kerran ollut puoli vuotta työkokeilussa. Aina kaikki päätyy sairaslomaan vaikka kuinka yrittäisin parhaani ja vaikka kuinka ajattelisin että nyt pärjään. Ahdistus, traumat, paniikkihäiriö ja vakava masennus kuitenkin aina aiheuttavat sen että uuvun, varsinkin jos työyhteisö on huono. En ikinä sopeudu joukkoon, kaikki energia menee siihen että jaksan työtä ja saan pidettyä itseni juuri ja juuri kasassa kun työ aiheuttaa uniongelmia ja lähes 24/7 jatkuvaa paniikkikohtausta. En jaksa olla työkaverien kesken sosiaalinen, enkä varsinkaan osallistua mihinkään juoruiluun ja yleensä minua vastaan sitten hyökätään jatkuvasti ja kysellään miksi en ikinä puhu, luulenko olevani jotenkin parempi kuin muut jne.

Jos käyn työssä energia ei riitä arkena yhtään mihinkään, en jaksa pitää huolta koirasta vaan avopuolison pitää hoitaa se, en jaksa nähdä ketään, en tehdä ruokaa, hyvä kun jaksan edes suihkuun mennä illalla. Kroppa alkaa hajoilla, olen jatkuvasti kipeänä, päätä särkee, oksettaa, syke on jatkuvasti koholla. Puhumattakaan kaikista muista masennuksen oireista. Tunnen edelleen vähän syyllisyyttä siitä etten jaksa kuten muut, varsinkin kun tuntuu että kaikki muut menee elämässä eteenpäin, opiskelee, saa työn jne. Tuntuu että olen yhteiskunnan pohjasakkaa, pummi, hyödytön, merkityksetön. Pakko se on kuitenkin vaan kuunnella sitä omaa vointia ja yrittää pikkuhiljaa kuntoutua jos sitä vielä joskus kykenisi olemaan ns. kunnon kansalainen. Haluan kuitenkin uskoa ettei työ määrittele ihmistä vaan esim se miten kohtelee muita.

Täällä yksi ja ekaa vuotta kuntoutustuella joka tod.näk. jatkuu. En voi palata vaativaan hoitotyöhöni enää. Harmittaa elää köyhänä, varsinkin kun luonteeni on sitä vastaan. Tykkään kaikesta kalliista, muodista ym. Työnantajalla ei ole tarjota muuta työtä. Eikä eläkkeelle pääse helposti. En varmaan saa uudelleenkoulutuksenkaan jälkeen töitä. Koko päivää en jaksa. Ennen viimeistä sairauslomaa oli itsemurhayritys. Minulla kuitenkin perhe.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka montaa meistä tavallisista tallaajista ahdistaa mennä aamulla töihin? Ja kuinka kuormittavalta se tuntuu? Emme ehdi diagnosoida itseämme koko ajan, vaan elämän pyörityksessä on pakko jaksaa. Pienet ilonpilkahdukset arjessa ja rakas perhe auttaa itseäni paljon. Vaikka välillä tuntuu etten jaksaisi, silti jaksan. En kerää glooriaa ja ylistystä, en ole sankari. Sanoisin, että asenne ratkaisee.

Minusta on jotenkin järkyttävää, kuinka ihmiset saattavat olla työkyvyttömyyseläkkeellä jaksamissyistäheti valmistumisestaan lähtien. Oletko OIKEASTI tehnyt kaikkesi kuntoutuaksesi takaisin työelämään?? Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa ja hel*****n mielekästä koko ajan? Kaikki, ihan kaikki omaavat omat ongelmansa ja haasteensa.

Ymmärrätkö yhtään miten mielettömän vaikeata työpaikan saaminen on ollut 1980-luvun jälkeen? Jokaiseen hanttihommaankin satoja hakijoita. Ja vähänkin koulutusta vaativiin töihin pääseminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi heille, joille nykyinen kielipainotteinen koulu on vaikeata. Kieliä pitää opiskella vuosia ja koulukirjoja tenttiä sitäkin pidempään, vaikka työ olisi teräsrakenteiden hitsaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka montaa meistä tavallisista tallaajista ahdistaa mennä aamulla töihin? Ja kuinka kuormittavalta se tuntuu? Emme ehdi diagnosoida itseämme koko ajan, vaan elämän pyörityksessä on pakko jaksaa. Pienet ilonpilkahdukset arjessa ja rakas perhe auttaa itseäni paljon. Vaikka välillä tuntuu etten jaksaisi, silti jaksan. En kerää glooriaa ja ylistystä, en ole sankari. Sanoisin, että asenne ratkaisee.

Minusta on jotenkin järkyttävää, kuinka ihmiset saattavat olla työkyvyttömyyseläkkeellä jaksamissyistäheti valmistumisestaan lähtien. Oletko OIKEASTI tehnyt kaikkesi kuntoutuaksesi takaisin työelämään?? Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa ja hel*****n mielekästä koko ajan? Kaikki, ihan kaikki omaavat omat ongelmansa ja haasteensa.

Toki varmasti kaikkia ahdistaa, mutta tiedätkö mitä? Kun työkyky menee niin sä et yksinkertaisesti _pysty_ menemään töihin. Se ei ole enää oma päätös, vaikka kuinka haluaisi. Ei sillä, en odotakaan että ymmärtäisit. En minäkään aiemmin olisi ymmärtänyt, kun luulin kaiken olevan minun käsissä. Siitä olen samaa mieltä, että nuoria ei pitäisi laittaa työkyvyttömyyseläkkeelle ellei ole joku pysyvä, fyysinen vamma. Eläkkeellä kun ei enää edes yritetä kuntouttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka montaa meistä tavallisista tallaajista ahdistaa mennä aamulla töihin? Ja kuinka kuormittavalta se tuntuu? Emme ehdi diagnosoida itseämme koko ajan, vaan elämän pyörityksessä on pakko jaksaa. Pienet ilonpilkahdukset arjessa ja rakas perhe auttaa itseäni paljon. Vaikka välillä tuntuu etten jaksaisi, silti jaksan. En kerää glooriaa ja ylistystä, en ole sankari. Sanoisin, että asenne ratkaisee.

Minusta on jotenkin järkyttävää, kuinka ihmiset saattavat olla työkyvyttömyyseläkkeellä jaksamissyistäheti valmistumisestaan lähtien. Oletko OIKEASTI tehnyt kaikkesi kuntoutuaksesi takaisin työelämään?? Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa ja hel*****n mielekästä koko ajan? Kaikki, ihan kaikki omaavat omat ongelmansa ja haasteensa.

Ymmärrätkö yhtään miten mielettömän vaikeata työpaikan saaminen on ollut 1980-luvun jälkeen? Jokaiseen hanttihommaankin satoja hakijoita. Ja vähänkin koulutusta vaativiin töihin pääseminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi heille, joille nykyinen kielipainotteinen koulu on vaikeata. Kieliä pitää opiskella vuosia ja koulukirjoja tenttiä sitäkin pidempään, vaikka työ olisi teräsrakenteiden hitsaamista. 

Miten tämä liittyy masennukseen, työssä jaksattamattomuuteen ja työelämästä pois jäämiseen sekäkuntoutustuella elämiseen?

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö kuinka montaa meistä tavallisista tallaajista ahdistaa mennä aamulla töihin? Ja kuinka kuormittavalta se tuntuu? Emme ehdi diagnosoida itseämme koko ajan, vaan elämän pyörityksessä on pakko jaksaa. Pienet ilonpilkahdukset arjessa ja rakas perhe auttaa itseäni paljon. Vaikka välillä tuntuu etten jaksaisi, silti jaksan. En kerää glooriaa ja ylistystä, en ole sankari. Sanoisin, että asenne ratkaisee.

Minusta on jotenkin järkyttävää, kuinka ihmiset saattavat olla työkyvyttömyyseläkkeellä jaksamissyistäheti valmistumisestaan lähtien. Oletko OIKEASTI tehnyt kaikkesi kuntoutuaksesi takaisin työelämään?? Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa ja hel*****n mielekästä koko ajan? Kaikki, ihan kaikki omaavat omat ongelmansa ja haasteensa.

Onko sinullakin usein olo, että mieluummin olisit kuollut kuin eläisit?