Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pettämisen jälkeinen syyllisyydentunne.

N.28
12.09.2019 |

Nyt on kulunut 2 kuukautta jo siitä, kun petin miestäni ulkomaanmatkalla toisen miehen kanssa. Kyseessä oli silloisen lomareissun pituinen romanssi paikallisen miehen kanssa, joka lyöttäytyi ensimmäiseni iltana ystäväni ja minun seuraan paikallisessa baariravintolassa. Seksikertoja oli useita, hotellilla. Siitä ei sen enempää, mutta vähän astetta pahempi luottamuksen pettäminen, kuin joku humalainen hairahdus.

Kerroin miehelleni palattuani, en heti, mutta muutaman päivän jälkeen että oli käynyt ikävä vahinko reissulla. Keskustelimme muutaman päivän ja mieheni lähti hetkeksi yhteisestä asunnostamme ystävänsä luokse asumaan ja puimaan jatkoa ja tunteitaan tapahtunutta kohtaan. Hän päätyi lopulta siihen, että haluaa silti yrittää ja antaa anteeksi minulle. Olemme sen koomin jatkaneet normaalia parisuhde-elämää ja yhdessä oloa, mutta en pääse syyllisyydentunteesta eroon. Seksi tuntuu oudolta, ja yritän miellyttää ja kunnioittaa miestäni kaikin tavoin. Se tuntuu keinotekoiselta, jotenkin pahalta. Tuntuu että vaikka rakastan häntä, kaikki tunteenosoitukseni näyttävät bluffilta ja lopulta päädyn itsekin uskomaan tuon käsityksen. Miten päästä eteenpäin, onko aika vain se parantaja tässä? Parisuhdeterapiaan ei ole oikein aikaa (tai omalla opiskelijabudjetilla rahaa) ja en tiedä mitä mieheni edes ajattelisi siitä.

Kommentit (44)

Vierailija
1/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten itse olette toimineet suhteen jatkon kanssa, kun pettäminen on annettu anteeksi?

Vierailija
2/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bluffiahan sun tunteet onkin. Et sä ole valmis parisuhteeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Bluffiahan sun tunteet onkin. Et sä ole valmis parisuhteeseen.

Onpa rakentavaa palautetta. Onnea vaan sullekkin sinne. Kiinnostaa aika paljon kaltaisesi negatiivisen panettelijan mielipide.

Vierailija
4/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytitkö kumia? Tunteeko miehet toisensa? Olitko edes sheivannut?

Vierailija
5/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

N.28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bluffiahan sun tunteet onkin. Et sä ole valmis parisuhteeseen.

Onpa rakentavaa palautetta. Onnea vaan sullekkin sinne. Kiinnostaa aika paljon kaltaisesi negatiivisen panettelijan mielipide.

No toi oli suoraa puhetta. Jos ap olisi oikeasti rakastanut tai edes kunnioittanut kumppaniaan, hän ei olisi tuota tehnyt. Pisteet siitä että kertoi, se oli rohkeaa. Nyt vaan on ensin oltava rehellinen itselleen, että mitä hän todella haluaa. Ehkä ei vaan ole kypsä suhteeseen, tai ei ole rakastunut. 

Vierailija
6/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

no sun miehes ei ole sua huomioinut ja kehunut tarpeeksi,joten sait sitä toiselta, eli miehes syy, ei sinun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Annoitko myös b-rappua? Kumpi hommasi kumit?

Vierailija
8/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

N.28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bluffiahan sun tunteet onkin. Et sä ole valmis parisuhteeseen.

Onpa rakentavaa palautetta. Onnea vaan sullekkin sinne. Kiinnostaa aika paljon kaltaisesi negatiivisen panettelijan mielipide.

Kiitos onnitteluista. Näin vanhana osaa jo olla rehellinen. Samat sanat olisin sanonut jo aikuisille lapsilleni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos miehesi on antanut sinulle anteeksi, voisit antaa itsellesikin, ajan kanssa.

Vierailija
10/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko mies "varustettu" ja laukesitko hänen kanssaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuppikokosi?

Vierailija
12/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siksi tuntuu bluffilta, kun kuvittelet ja toivot olevasi sama ihminen kuin ennen pettämistä, mutta kun et ole. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos miehesi on antanut sinulle anteeksi, voisit antaa itsellesikin, ajan kanssa.

Kiitos. Näin yritän tehdä. Vaikka juuri nyt tuntuu hankalalta. En todellakaan ole ylpeä siitä mitä tein, sen voin sanoa. Ihmiset tekevät virheitä joskus, ja minä tein virheen.

Vierailija
14/44 |

Joo virheeltähän toi kuulostaaki. Muutaman kerran tuuppailtu, niin eipä siinä sen kummempaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/44 |

Oho vahingossa panin 10. kerran.

Ei kai siinä auta kuin aika. Tai siis et sisäinen minäsi siellä huutaa, ettet sittenkään halua olla miehesi kanssa. Pelkäät vain lähteä erilleen.

jos ois aito halu ja rakkaus niin tuskinpa paneskelua olisit lomallasi harrastanut.

Vierailija
16/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisit kärsinyt syyllisyytesi ihan yksin kaatamatta sitä puolisosi niskaan.

Vierailija
17/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

no sun miehes ei ole sua huomioinut ja kehunut tarpeeksi,joten sait sitä toiselta, eli miehes syy, ei sinun.

Nii ja aika monellehan tollanen lipsahdus tapahtuu, varsinkin kun lähtee ystävän kanssa reissuun :)

Vierailija
18/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun oot noin törkeästi pettänyt kumppaniasi, niin on aivan oikein, että kärsit syyllisyyttä.

Toivottavasti kärsit siitä lopun elämääsi. Pettäminen on oma valinta ja siitä valinnasta on vastuussa vain pettäjä.

Monille on ero tullut tuosta ja se ainoa oikea ratkaisu.

Vierailija
19/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa, että meidänkö pitäisi täällä alkaa lohdutella pettäjää?

Älä unta näe nainen.

Olet ansainnut kaikki syyllisyystunteet, mitkä ikinä voit kokea.

Vierailija
20/44 |
12.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti miehesi ottaa sinusta eron ja löytää hyvän ja uskollisen naisen kumppanikseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kaksi