Pettämisen jälkeinen syyllisyydentunne.

Vierailija kirjoitti:

Kun oot noin törkeästi pettänyt kumppaniasi, niin on aivan oikein, että kärsit syyllisyyttä.

Toivottavasti kärsit siitä lopun elämääsi. Pettäminen on oma valinta ja siitä valinnasta on vastuussa vain pettäjä.

Monille on ero tullut tuosta ja se ainoa oikea ratkaisu.

Ei tuosta parisuhde voi entiselleen enää koskaan korjaantuakaan.

Mulla on kans tunne, että et ap rakasta miestäsi. Haluat rakastaa, siitä ei ole epäilystäkään, mutta et ehkä oikeasti rakasta. Ylipäätään se, että kerroit... haluat, että kaikki on puhdasta, mutta ei se sillä peseydy jos ei ole rakkautta. 

EIpä silti, voin olla täysin väärässäkin. Itse olin vain nuorena opiskelijana avoliitossa miehen kanssa, jota en rakastanut. Petin. Tunnustin. Petin uudelleen... Tein aina katumusharjoituksia ja vaikka mitä, mutta lopulta onneksi tajusin, että kumppanini oli yksinkertaisesti väärä ja siksi toimin niin kuin toimin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N.28 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehesi on antanut sinulle anteeksi, voisit antaa itsellesikin, ajan kanssa.

Kiitos. Näin yritän tehdä. Vaikka juuri nyt tuntuu hankalalta. En todellakaan ole ylpeä siitä mitä tein, sen voin sanoa. Ihmiset tekevät virheitä joskus, ja minä tein virheen.

Joo virheeltähän toi kuulostaaki. Muutaman kerran tuuppailtu, niin eipä siinä sen kummempaa.

Oho vahingossa panin 10. kerran.

Ei kai siinä auta kuin aika. Tai siis et sisäinen minäsi siellä huutaa, ettet sittenkään halua olla miehesi kanssa. Pelkäät vain lähteä erilleen.

jos ois aito halu ja rakkaus niin tuskinpa paneskelua olisit lomallasi harrastanut.

Tais viestis mennä väärään paikkaan. Luehan uudelleen mihin kommentoit.

Itsellä sama käry johti avioeroon - itsellä taas tapahtui työmatkalla. Minulla ei vain ollut rohkeutta kertoa miehelle, tuli siis ilmi niin että tämä mies jonka kanssa olin rakastellut laittoi viestiä miehelleni sosiaalisessa mediassa, omantunnontuskissaan. 

Nyt olen uudessa suhteessa ja pyyhkii paremmin kuin koskaan ja nykyinen mies on, no aikalailla niin ihana kuin vain mies voi olla. Joskus vaan kannattaa laittaa tuollaisen jälkeen heti peli poikki. Se pettäminen on merkki siitä, että et ole tyytyväinen nykytilaan. Siitä ei tunneta syyllisyydentuskaa, vaan silloin toimitaan. Itse jäin tuskailemaan samalla tavalla ja kiitän luojaa pettämiskumppanini vainusta, että tajusi viheltää itse pelin poikki. Muuten en olisi nykytilanteessa.

Petin vaimoani aikoinaan, niin kyllä se tuntu väärältä. En olis ikinä uskonut, että minusta löytyy sellaista tunnetilaa. Fyysinen kipu. Kun se asia vielä pitä saada suusta ulos.

Syyllisyys on rangaistuksesi.

Ja miksi ihmeessä tuo piti miehelle kertoa? Olisit ottanut opiksesi ihan itseksesi.

Vierailija kirjoitti:

Ja miksi ihmeessä tuo piti miehelle kertoa? Olisit ottanut opiksesi ihan itseksesi.

Olen siinä käsityksessä, että suhteen kuuluu perustua rehellisyyteen. Olisiko ollut parempi jos olisin jättänyt vain itselleni pohdittavaksi tämän jutun ja sitten käyttäytynyt oudosti kun mieheni joutuisi arvuutella mistä outo käytökseni johtuu? Koin ainoaksi vaihtoehdoksi sen, että kerroin. 

Kuulostaa kyllä siltä, että ei tuosta tule yhtään mitään. Turha pitkittää, jätä se ukkos ja hanki joku komeampi tilalle. Niin ei tartte pettää. Näin itse tekisin, mutta kukin tyylillään.

MIten miehesi kohteli sinua ennen matkaa?  tuo määrittää kaiken.

Jos kohteli hyvin  niin se on pettämistä...

Vierailija kirjoitti:

MIten miehesi kohteli sinua ennen matkaa?  tuo määrittää kaiken.

Jos kohteli hyvin  niin se on pettämistä...

On se pettämistä, vaikka mies on kohdellut miten. Jos olisi reissuun lähtiessään todennut:"Ai niin, aion muuten etsiä vähän lomaromanssia, ettäs tiedät," ei olisi ollut pettämistä.

N.28 kirjoitti:

Miten itse olette toimineet suhteen jatkon kanssa, kun pettäminen on annettu anteeksi?

No ei sitä anteeksi voi antaa. Sen kanssa voi elää, jos on jokin syy jäädä suhteeseen. Mun mieheni tekin sun temput ja jäin avioliittoon koska vaihtoehtona oli muuttaa kahden alle kouluikäisen kanssa kaupungin vuokrataloon työttömänä yh-äitinä. 

Kun jäin miehen luo saimme jäädä uudehkoon suureen omakotitaloon eikä työttömyyteni ole ongelma koska mies on hyvätuloinen, hänen nimensä on Suomen suurituloisten julkisella listalla ja hänen tulonsa ovat vapaassa käytössäni. Turvasin siis oman ja lasten taloudellisen elämän.

Vielä neljän vuodenkin jälkeen miehen pettäminen käy mielessäni joka päivä, mutta en puhu siitä miehelle. En tiedä mitä mies ajattelee, eikä kiinnosta. Omassa mielessäni ajattelen, että olen ikuinen kakkonen, kun perhe, lapset ja aviovaimo menivät lomapa*on edelle. En oikein tunne miestä kohtaan mitään, hän on minulle kuin etäinen työkaveri työpaikalta, jonka kanssa minulla on asiallisen hyvät ja muodolliset välit. Emme riitele, mutta olen aivan tunnoton ja turta.

Kun oli kyseessä satunnainen lomaromanssi joka loppui siihen ja ei mies ja lomamies tunne toisiaan eikä ole pelkoa törmäyksestä tai vastaavasta niin miksi edes kerroit?

Jos ei tautien vaaraa ole olemassa?

Oma syyllisyys pitää vain kantaa eikä loukata toista. Jos selkäranka petti reissulla pitää se selkäranka olla kotona ja olla näyttämättä naamalla mitä tapahtui ja pitää suu supussa.

Yltiörehellisyys ei aina ole paras keino, armollisuus ja toisen säästäminen on joskus parempi vaihtoehto.

Mitä nyt sitten voitit tuolla, että kerroit?

Mies vain loukkaantui.

Kyllä oma naama pitää olla kurissa aikuisella ihmisellä, kun ei ole edes lomasuhdetta tarkoitus jatkaa.

Ja avioliittoa kuitenkin on.

ap katosi?

Syyllisyyden tunne on yleensä kutsu muutokseen. Muutos ei ole sitä, että yrität posket kipeänä mielistellä. Muutos alkaa siitä, että oikeasti mietit miksi niin saattoi käydä. Se olisi voinut alkaa vauhtiin siitä, kun olit rohkea kertoessasi että petit.

Mutta tiedät, että olit epärehellinen kun et kertonut koko totuutta: että sinulla oli täysi rinnakkaissuhde. Se asia sinulla on ehkä pureksimatta vielä.

On yleistä että ihmisille käy niin vieraassa ympäristössä jossa ei omaa kumppania ei ole. Se ei tee sinusta mätäpaisetta joka ei kykenisi rakastamaan. Se tekee sinusta erehtyväisen. Mutta se tekee sinusta myös vastuullisen pohtimaan miksi niin pääsi sinulle/teille käymään.

Olisi hyvä jos kävisit juttelemassa asiasta jollekin. Olet opiskelija, joten ehkä oppilaitoksessasi on psykologi tai oppilaitospastori? He eivät tuomitse vaan voivat antaa uutta näkökulmaa niihin pohdintoihin että miksi niin tapahtui.

Perheasiain neuvottelukseskus on myös ilmainen palvelu, jossa voi käydä yksin tai yhdessä pohtimassa parisuhdeasioita.

En ole ikinä katunut pettämistä joten ei osaa auttaa. Sun pitää tietty kärsiä niin kuin asiaan kuuluu.

Kannattaa tosiaan erota, sinun luonteella ei kannata olla parisuhteessa. Ja toisekseen ei kannata edes olla tuommoisen luuseri miehen kanssa joka hyväksyy pettämisen Itse olisin kyselemättä lopettanut, molemmat.

Älä kuuntele moraalimussuttajia, ap. Noin puolet ihmisistä pettää jossain vaiheessa elämäänsä. Av:lla tosin ei kukaan koskaan ikinä, ja pettäminen on täällä lähestulkoon rikos ihmisyyttä vastaan. Paljon pahempi kuin murha.

Sinä olet kämmännyt kunnolla, ja tiedät sen itsekin. Olet kuitenkin ottanut vastuun teostasi selkä suorassa ja kertonut miehellesi. Olet antanut hänelle mahdollisuuden arvioida tilanteen ja halutessaan päättää suhteen. Hän on valinnut antaa anteeksi ja pysyä rinnallasi. Se vaatii kanttia, ja sitä häneltä ilmeisesti löytyy.

Nyt tärkeintä on se, että annat itsellesi anteeksi. Siinä auttaa nimenomaan aika. Tapahuma on vielä liian lähellä, mutta ajan myötä siitä tulee hiukan kivulias muisto josta opit uutta itsestäsi. Muista, että kaikki mokaavat joskus, eikä sinun mokasi ollut edes pahin mahdollinen. Kukaan ei esim. kuollut tai joutunut linnaan. Yksi parisuhde vaurioitui, mutta te selviätte kyllä mikäli tahtoa riittää.

Tsemppiä molemmille, keskittykää hyvään.

Vierailija kirjoitti:

Älä kuuntele moraalimussuttajia, ap. Noin puolet ihmisistä pettää jossain vaiheessa elämäänsä. Av:lla tosin ei kukaan koskaan ikinä, ja pettäminen on täällä lähestulkoon rikos ihmisyyttä vastaan. Paljon pahempi kuin murha.

Sinä olet kämmännyt kunnolla, ja tiedät sen itsekin. Olet kuitenkin ottanut vastuun teostasi selkä suorassa ja kertonut miehellesi. Olet antanut hänelle mahdollisuuden arvioida tilanteen ja halutessaan päättää suhteen. Hän on valinnut antaa anteeksi ja pysyä rinnallasi. Se vaatii kanttia, ja sitä häneltä ilmeisesti löytyy.

Nyt tärkeintä on se, että annat itsellesi anteeksi. Siinä auttaa nimenomaan aika. Tapahuma on vielä liian lähellä, mutta ajan myötä siitä tulee hiukan kivulias muisto josta opit uutta itsestäsi. Muista, että kaikki mokaavat joskus, eikä sinun mokasi ollut edes pahin mahdollinen. Kukaan ei esim. kuollut tai joutunut linnaan. Yksi parisuhde vaurioitui, mutta te selviätte kyllä mikäli tahtoa riittää.

Tsemppiä molemmille, keskittykää hyvään.

Tämän paremmin ei asiaa voi sanoa. Tämä on ainoa mielipide jota sinun, ap, tulee kuunnella. Virhe on tehty, mutta asiat unohtuu ajan kanssa. Ja pointsit sulle rehellisyydestä/suoraselkäisyydestä, harva pystyy samaan.