Oletko joskus saanut potkut?
Onko sinut irtisanottu kertaakaan elämäsi aikana? Mikä oli syy? Kuinka nopeasti löysit uuden työn?
Kommentit (16)
Olen saanut potkut. En viihtynyt paikassa. Sisäinpäinkääntynyt politiikka.
Varmaan tunne oli molemminpuolinen. Viikossa löysin paremman paikan.
Sinccis
Oikeastaan itse käyttäydyin niin, että _halusin_ potkut.
Kai se on sisäänkirjoitettua, kun ei viihdy jossakin.
Sinccis
Kahdesti - juopottelun takia toisesta paikasta ja periaatteessa samasta syystä toisestakin paikasta....
M 42
Sain potkut työpaikasta, joka meni nurin 3 vuoden päästä. Ikävää ja lainvastaista oli, että lafka palkkasi muita samoihin töihin, mitä tein, ja piti töissä minua myöhemmin tulleen, ja irtisanomisaika oli myös laiton. Myöhemmin palkatut muuten itse erosivat. Lopulta firmaan jääneet 2 henkilöä siirtyi ostajafirmalle töihin, jossa toinen irtisanoutui heti, ja toinen oli töissä 8 vuotta (minua myöhemmin tullut muuten).
Fuusion yhteydessä 1980-luvulla sain kuulla, että fuusion jälkeen minulle ei ole paikkaa. Oli kolmen kuukauden irtisanomisaika, ja kävin 1-2 kertaa viikossa työpaikalla katsomassa postit. Pomoni (TJ) joutui myös lähtemään. Sain uuden työpaikan heti irtisanomisajan päättyessä. Oli ihana, kaunis kesä.
Yrittäjävaihdoksen yhteydessä tulin uusimpana työntekijänä irtisanotuksi. En viihtynyt työssäni, joten se oli helpotus, ja uusi työ löytyi kahden kuukauden kuluttua.
Painostettiin ottamaan 'paketti'. Eikä se ehkä ollut kovin huono vaihtoehto, vaikka sillä hetkellä vituttikin rankasti, koska olin suoriutunut työstäni hyvin.
Olen, 2 kertaa. Toisella kertaa en saanut kyytiä töihin enää (joku 50 km), enkä vaivautunut soittamaan sinne tms.
Toisella kertaa liike myytiin, eikä ulkopuolisia työntekijöitä enää tarvittu tai ollut varaa pitää kun omistajapariskunta tuli töihin, kun itse olin ollut yksin.
Muutaman vuoden päästä sain taas määräaikaisia työllistömistukitöitä, muitahan noita ei koskaan ollut.
Aika moni on saanut potkut. Vai kerääkö tällainen kysymyksenasettelu enemmän niitä joilla on kokemus?
Sairauteni takia sain... Tai siitä varmasti, mutta muuta väitettiin tietysti.
"Tuotannolliset ja taloudelliset syyt". Ei haitannut, koska en viihtynyt siellä. Kaksi vuotta meni ennen kuin sain nykyisen huonopalkkaisen (mutta muuten kivan) osa-aikatyön. Olen melkein 5-kymppinen nainen, eli just siitä kuuminta hottia työmarkkinoilla..
Sain potkut kun yritys meni konkurssiin.
Ns. tuta-syistä irtisanottu kahteen kertaan. Eka kerralla meni pari vuotta ennen kuin työllistyin taas. Toinen kerta on meneillään nyt, ja näyttää etten enää uutta työtä saa. Terveisin 56-vuotias.
Mut irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä, mutta oikea syy oli vakava sairastumiseni (siis se että miksi juuri minut yli sadan joukosta). En löytänyt koskaan uutta työtä juuri sairauteni vuoksi.