Oon edistyny miesmaussani, mutta matkaa on vielä kuljettavana, hitosti :D

Nuorena olin ainoastaan pahojen poikien kanssa, jotka dokasi, petti ja hakkasi. Ja mä tyydyin siihen, kun en muusta mitään tiennyt. No, sitten kävi hyvä tuuri ja kohtasin tulevan aviomieheni, joka olikin tosi ihana mua kohtaan kaikki vuodet kunnes sitten tuli vastaan asioita, että oli pakko jatkaa eri teille. Hyviä ystäviä olemme edelleen ja tärkeimmät ihmiset toisillemme.

Ja nyt sitten mun miesmaku on muuttunut sellaiseksi, että miehet joista viehätyn ovat tällaisia hyvin älyllisiä, suorapuheisia, huumorintajuisia, mutta tunnepuolelta viileähköjä, jotka ei sitten musta kuitenkaan kiinnostu sen enempää, vaikka itse ihastunut aivan täysillä kahteen tällaiseen persoonaan. Toki kelpaan heille kaverina ja sänkykaverina, mutta romanttisessa mielessä en sitten sytytä. Hassu juttu ja toisaalta itsekin tiedän, että kaipaisin tunteellisempaa ja avoimempaa miestä ja suhdetta, ja silti hullaannun näistä viilipytyistä! Että vaikuttaako edelleen mun lapsuuskuviot tuohon, että oon tottunu sitä huomiota kerjäämään ja tyytymään tosi vähään, ja siksi viehätyn näistä saavuttamattomista miehistä. Jotka jollain tapaa ovat sellaisia itsenäisiä ikisinkku-tyyppejä, mutta minä jostain syystä luulen olevani heille jotain erilaista ja erikoista, kunnes huomaan etten olekaan :(

Että miten tästä nyt pääsis seuraavaan vaiheeseen siirtymään kohti niitä ihan normaaleja ihmissuhteita? Kun nyt olen tiedostanut tällaisen ongelman, mutta mitä sille vois tehdä? Oisko kellään ollu samaa ja päässy eteenpäin, koska en kolmatta tällaista pettymystä enää jaksaisi ja tunnetta siitä, että oon ok vaan sänkykaveriksi tai sitten kaveriksi hyönteisiä tutkimaan :) Et halusin olla enemmänkin jollekin!