Lue keskustelun säännöt.
Kuilu lapsellisten ja vapaaehtoisesti lapsettomien välillä
11.09.2019 |
Tilanne on vähän kuin rikkaiden ja köyhien, toisten ajatusmaailmaa ja elämänkatsomuksia ei ymmärretä pätkääkään. Jokaisen ihmisen reagointi ulkomaailmaan on yksilöllinen, ei kukaan voi sanoa että "minulla on rankempaa kuin sinulla".
Jos joku sanoo että vaikea sairaus pilaa elämän niin sitten se on niin, ei kuitenkaan ole varaa sanoa että on rankempaa kuin perheillä joissa on lapsia (Tai toisinpäin). Kuitenkaan henkilökohtaisesti ei ole tutustunut niihin perheisiin. Eli sitä mitä ei tunne ei voi myöskään tehdä vähätteleviä johtopäätöksiä. Ugh, olen puhunut.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
No tottakai voi olla rankkaa kellä vaan, mutta kyllä kait rankempaa on sillä sairaalla jolla on vielä lapsetkin huolehdittavana. Jos siis oletetaan että sama tauti on lapsettomalla ja lapsellisella ihmisellä.
Miksi pitää vertailla kenellä on rankinta? Ihan kuin se olisi joku saavutus että mulla on nyt rankempaa kuin tolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottakai voi olla rankkaa kellä vaan, mutta kyllä kait rankempaa on sillä sairaalla jolla on vielä lapsetkin huolehdittavana. Jos siis oletetaan että sama tauti on lapsettomalla ja lapsellisella ihmisellä.
Miksi pitää vertailla kenellä on rankinta? Ihan kuin se olisi joku saavutus että mulla on nyt rankempaa kuin tolla.
No ap:han tätä halusi vertailla, vaikkei se oikeasti ole edes mahdollista. Paitsi yleisellä tasolla voidaan tietty puhua mitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
No ei se siitä helppoa tee että se oli vapaaehtoista.
Sitä sopisi itsekunkin pohtia etukäteen, että onko oikeasti varaa olla lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen rikas ja lapsi on. Minulla ei valitettavasti ole aikaa/kiinnostusta hengailla varsinkaan kovin varattomien ihmisten kanssa koska haluan vapaa-ajalla tehdä tyttöporukalla kivoja juttuja mihin valitettavasti palaa sitä rahaa.
Teemme ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Sinne ei välttämättä olisi ihan köyhällä varaa lähteä.
Arjessa taas en jaksa puheluita siitä kun joku lähemmäs 40-vuotias ystäväni on viikonloppuna ollut baarissa aamu viiteen ja oivoi kun on krapula. Baareissa ravaaminen oli ihan kivaa 20 vuotta sitten mutta aika jälkeenjäneeltä vaikuttaa jos se jää päälle eikä löydä muuta nautintoa elämään.
Kuiluja tulee erilaisten ihmisten välille. Mitä se haittaa? Muutokset pitää vaan hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
Minulla on eräs lapseton ystävä joka suhtautuu näin. En saa esimerkiksi sanoa harmistuneella äänellä, että en nyt pääse johonkin hänen juhliinsa kun en saanut lapsenvahtia. Heti tulee kommenttia että mitäs hankit lapsia. Halusin lapsia ja nautin heidän seurastaan, mutta ei se tehnyt minusta yli-ihmistä joka ei koskaan väsy tai joka ei joskus harmistu siitä että ei voi lähteä yhtä helposti jonnekkin. Mielestäni en kuitenkaan mitenkään jatkuvasti marise, mutta hän oikein odottaa tuollaisia tilaisuuksia missä pääsee kuittailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
No ei se siitä helppoa tee että se oli vapaaehtoista.
Ei niin, mutta mieluummin kuuntelen jonkun huolia sellaisesta, mihin ei ole itse voinut vaikuttaa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
No ei se siitä helppoa tee että se oli vapaaehtoista.
Ei niin, mutta mieluummin kuuntelen jonkun huolia sellaisesta, mihin ei ole itse voinut vaikuttaa mitenkään.
Millainenhan ystävä sinä olet? Saa aika tarkkaan miettiä uskaltaako sinulta hakea tukea kun on väsynyt tai stressaantunut. Aika moni ongelma on seurausta ihmisen omista valinnoista. Ystävien toivoisi olevan siinä silti, tuomitsijoita kun riittää muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikas ja lapsi on. Minulla ei valitettavasti ole aikaa/kiinnostusta hengailla varsinkaan kovin varattomien ihmisten kanssa koska haluan vapaa-ajalla tehdä tyttöporukalla kivoja juttuja mihin valitettavasti palaa sitä rahaa.
Teemme ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Sinne ei välttämättä olisi ihan köyhällä varaa lähteä.
Arjessa taas en jaksa puheluita siitä kun joku lähemmäs 40-vuotias ystäväni on viikonloppuna ollut baarissa aamu viiteen ja oivoi kun on krapula. Baareissa ravaaminen oli ihan kivaa 20 vuotta sitten mutta aika jälkeenjäneeltä vaikuttaa jos se jää päälle eikä löydä muuta nautintoa elämään.
Kuiluja tulee erilaisten ihmisten välille. Mitä se haittaa? Muutokset pitää vaan hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.
Ohhoh. Minä taas en ymmärrä tällaisia kuiluja ollenkaan. Tai ehkä vaikeinta on ymmärtää sinunlaisia ihmisiä, jotka ovat noin mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan.
Olen itse keskiluokkainen, pian kahden lapsen äiti. Ystäväpiirini on todella laaja ja kirjava. Parhaimpiin ystäviini kuuluu niin suurituloisia kuin pienituloisiakin, lapsia omaavia, lapsettomia ja vapaaehtoisesti lapsettomiakin. Kaikkien kanssa keksin puhumista ja tekemistä. Tuntuisi todella hassulta rajata pois kaverit, joilla olisi erilainen elämäntilanne tai intressit. Tietysti yhdistäviä tekijöitä pitää myös olla, muuten emme olisi ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikas ja lapsi on. Minulla ei valitettavasti ole aikaa/kiinnostusta hengailla varsinkaan kovin varattomien ihmisten kanssa koska haluan vapaa-ajalla tehdä tyttöporukalla kivoja juttuja mihin valitettavasti palaa sitä rahaa.
Teemme ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Sinne ei välttämättä olisi ihan köyhällä varaa lähteä.
Arjessa taas en jaksa puheluita siitä kun joku lähemmäs 40-vuotias ystäväni on viikonloppuna ollut baarissa aamu viiteen ja oivoi kun on krapula. Baareissa ravaaminen oli ihan kivaa 20 vuotta sitten mutta aika jälkeenjäneeltä vaikuttaa jos se jää päälle eikä löydä muuta nautintoa elämään.
Kuiluja tulee erilaisten ihmisten välille. Mitä se haittaa? Muutokset pitää vaan hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.
Mulla on juuri aikuistunut lapsi, ja olen samaa mieltä - tosin eri ystävien kanssa tehdään eri asioita. Eniten erottaa se lapsi: kun minulla oli pieni, ei lapsettomia ystäviä vielä kiinnostanut lapsijutut, nyt kun heillä on pieniä, ei minua enää kiinnosta. Veloja ei kiinnosta missään kohtaa, heidän kanssaan jutellaan ja puuhataan eri juttuja. Hyvin menee. Pitkäikäisin ystävyys on kestänyt jo liki 40 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä sopisi itsekunkin pohtia etukäteen, että onko oikeasti varaa olla lapseton.
No eiköhän se vapaaehtoinen lapsettomuus yleensä ole ihan mietitty juttu, siksi se on vapaaehtoista. Jos joskus kaduttaa, niin mieluummin kuitenkin otan riskin siihen että lapsettomuus kaduttaa, kuin että lasten hankkiminen kaduttaa. Minulle lapsi ei ole asia jonka tekisin varmuuden varalta jonkun yksinäisen vanhuuden turvaksi.
Vierailija kirjoitti:
On se jatkuva urputus lapsista ja niiden rasittavuudesta kummallista siksi, että niiden hankinta on kuitenkin ihan oma ja vapaaehtoinen valinta.
Just näin! Sen ymmärtää, että joskus valittaa vaikka väsymystä, mutta se jatkuva valitus on omituista. Itsellänikin on kolme lasta ja joskus on tullut valitettuakin. Samalla tavalla omituista valitusta on kun vela-ystävälläni on kolme suurta koiraa ja joka kerta kun näemme, hän valittaa, miten rankkaa koirien kanssa on. Sotkevat, aina pitää mennä lenkille, yhdellä on anaalirauhaset täynnä, toinen ripulilla, kolmannella vanhuudenvaivoja jnejne. Tuntuu hullulta, itsehän hän on koiransa ottanut! Omituisinta on, kun yksi hänen koiristaan kuoli, niin puolen vuoden päästä otti uuden, vaikka on niin väsynyt koiriinsa.
Saa pyytää apua, saa joskus valittaa, saa olla väsynyt ja sanoa sen, mutta jatkuva ruikutus on niin rasittavaa. Asialle pitää tehdä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellasia ihmiset vaan on: kaikesta valitetaan ja unohdetaan ne hyvät ja onnelliset puolet. Mulla on päälle 70-v täti, joka valittaa kun ei suku pidä yhteyttä. Kukaan ei käy, kummilapset ei muista, sisarusten lapset ei pidä yhteyttä, hän joutuu aina olemaan yksin, edes sisarukset eivät pahemmin käy. Ensinnäkään tuo ei ole edes totta, suurin osa sisarusten lapsista kyllä käy, sen minkä muulta elämältä ehtii, minäkin käyn pari kertaa vuodessa kuuntelemassa sitä valitusta yksinäisestä elämästä. Kummilapset ei varmaan käy, koska kummitäti ei aikoinaan ollut se aktiivinen osapuoli. Sisarukset käy minkä ehtivät, mutta nuoremmat ovat vielä työelämässä, on lapsia ja lapsenlapsia, harrastuksia jne. Ei sitä aikaa kellään rajattomasti ole. Hänhän on itse valinnut perheettömyyden, mitä siitä valittamaan. Pitäisi muistaa, että on saanut elää ns. vapaana koko ikänsä ja on nauttinut siitä. Vapaudella on hintansa, kuten perheellisyydelläkin. Ei kai täydellistä valintaa olekaan, pitää vaan elää valintansa mukaan, nauttia sen hyvistä puolista ja kestää huonot puolet.
Mun lapseni kummi on vela, ja jo sen verran vanhakin, että lapsia ei ole tulossa.
Ei se, että olemme tässä asiassa valinneet eri tavoin estä meitä olemasta ystäviä tai antamasta tukea ystävälle silloin, kun hän sitä tarvitsee.
Ystäväni myöskin viettää kanssamme todella paljon aikaa, teemme yhdessä reissuja ( niin, että lapset ovat mukana, mutta myöskin ilman jne)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikas ja lapsi on. Minulla ei valitettavasti ole aikaa/kiinnostusta hengailla varsinkaan kovin varattomien ihmisten kanssa koska haluan vapaa-ajalla tehdä tyttöporukalla kivoja juttuja mihin valitettavasti palaa sitä rahaa.
Teemme ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Sinne ei välttämättä olisi ihan köyhällä varaa lähteä.
Arjessa taas en jaksa puheluita siitä kun joku lähemmäs 40-vuotias ystäväni on viikonloppuna ollut baarissa aamu viiteen ja oivoi kun on krapula. Baareissa ravaaminen oli ihan kivaa 20 vuotta sitten mutta aika jälkeenjäneeltä vaikuttaa jos se jää päälle eikä löydä muuta nautintoa elämään.
Kuiluja tulee erilaisten ihmisten välille. Mitä se haittaa? Muutokset pitää vaan hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.
Ohhoh. Minä taas en ymmärrä tällaisia kuiluja ollenkaan. Tai ehkä vaikeinta on ymmärtää sinunlaisia ihmisiä, jotka ovat noin mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan.
Olen itse keskiluokkainen, pian kahden lapsen äiti. Ystäväpiirini on todella laaja ja kirjava. Parhaimpiin ystäviini kuuluu niin suurituloisia kuin pienituloisiakin, lapsia omaavia, lapsettomia ja vapaaehtoisesti lapsettomiakin. Kaikkien kanssa keksin puhumista ja tekemistä. Tuntuisi todella hassulta rajata pois kaverit, joilla olisi erilainen elämäntilanne tai intressit. Tietysti yhdistäviä tekijöitä pitää myös olla, muuten emme olisi ystäviä.
Meillä on kaveriporukan omat reissut. Niihin varaudutaan rahallisesti etukäteen ja jos viikon reissun hinta ulkomaille on vaikka 1000e plus käyttötahat/lasketteluliput tai mitä nyt keksitäänkin niin näille reissuille kukaan kauhean köyhä tuskin haluaisi edes lähteä.
Valitettavasti usein myös naureskelemme tutuille ketkä valittavat kun ei ole rahaa lähteä ko. Reissuun vaikka pyydetty on. Jos on koko vuoden käynyt joka viikkonloppu siellä baarissa aamu viiteen niin voi laskea montako tonnia hän on vuodessa juonut kurkusta alas. Moni keskituloinen myös käyttää kaikki rahat joihinkin turhuuksiin heti kun tilipäivä niin ei sitten muka ole varaa lähteä matkalle.
Myös sellaiset äidit ovat vähän rasittavia ketkä eivät osaa verkostoitua tai ulkoistaa lastenhoitoa miehelle. Ei voi mihinkään lähteä ilman lasta.
Mutta tosiaan osa ihmisistä on mustavalkoisia kuten minä. Hengailen mielummin koirani tai hevoseni kanssa kuin huonossa seurassa.
Miten niin ei voi ymmärtää toisen ajattelua? Minä toivoin 2-6 lasta, mieheni tasan neljää. Oli helppo tehdä kompromissi. Siskoni ei halua lapsia ollenkaan, ei myöskään mieheni sisko. No, jos en olisi lapsia saanut niin olisin kyllä osannut iloita elämästä ilmankin. En itse halua 12 lasta, samoin kuin ei se velakaan. Ymmärrämme toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rikas ja lapsi on. Minulla ei valitettavasti ole aikaa/kiinnostusta hengailla varsinkaan kovin varattomien ihmisten kanssa koska haluan vapaa-ajalla tehdä tyttöporukalla kivoja juttuja mihin valitettavasti palaa sitä rahaa.
Teemme ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Sinne ei välttämättä olisi ihan köyhällä varaa lähteä.
Arjessa taas en jaksa puheluita siitä kun joku lähemmäs 40-vuotias ystäväni on viikonloppuna ollut baarissa aamu viiteen ja oivoi kun on krapula. Baareissa ravaaminen oli ihan kivaa 20 vuotta sitten mutta aika jälkeenjäneeltä vaikuttaa jos se jää päälle eikä löydä muuta nautintoa elämään.
Kuiluja tulee erilaisten ihmisten välille. Mitä se haittaa? Muutokset pitää vaan hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.
Ohhoh. Minä taas en ymmärrä tällaisia kuiluja ollenkaan. Tai ehkä vaikeinta on ymmärtää sinunlaisia ihmisiä, jotka ovat noin mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan.
Olen itse keskiluokkainen, pian kahden lapsen äiti. Ystäväpiirini on todella laaja ja kirjava. Parhaimpiin ystäviini kuuluu niin suurituloisia kuin pienituloisiakin, lapsia omaavia, lapsettomia ja vapaaehtoisesti lapsettomiakin. Kaikkien kanssa keksin puhumista ja tekemistä. Tuntuisi todella hassulta rajata pois kaverit, joilla olisi erilainen elämäntilanne tai intressit. Tietysti yhdistäviä tekijöitä pitää myös olla, muuten emme olisi ystäviä.
Meillä on kaveriporukan omat reissut. Niihin varaudutaan rahallisesti etukäteen ja jos viikon reissun hinta ulkomaille on vaikka 1000e plus käyttötahat/lasketteluliput tai mitä nyt keksitäänkin niin näille reissuille kukaan kauhean köyhä tuskin haluaisi edes lähteä.
Valitettavasti usein myös naureskelemme tutuille ketkä valittavat kun ei ole rahaa lähteä ko. Reissuun vaikka pyydetty on. Jos on koko vuoden käynyt joka viikkonloppu siellä baarissa aamu viiteen niin voi laskea montako tonnia hän on vuodessa juonut kurkusta alas. Moni keskituloinen myös käyttää kaikki rahat joihinkin turhuuksiin heti kun tilipäivä niin ei sitten muka ole varaa lähteä matkalle.
Myös sellaiset äidit ovat vähän rasittavia ketkä eivät osaa verkostoitua tai ulkoistaa lastenhoitoa miehelle. Ei voi mihinkään lähteä ilman lasta.
Mutta tosiaan osa ihmisistä on mustavalkoisia kuten minä. Hengailen mielummin koirani tai hevoseni kanssa kuin huonossa seurassa.
1000 euroa matkasta ei kyllä ole vielä mikään paha summa. Ehkä eivät halua lähteä kanssasi, kun olet ikävä ihminen?
Mua ei kiinnosta yhtään mitä joku muu ajattelee siitä että minulla on lapsi. Mitä väliä sillä on. Minä elän omaani ja muut omaa elämäänsä, lapsilla tai ilman.
Eikä mulla ole niin juntteja lapsettomia kavereita ettei ne ymmärtäisi jotain.
No tottakai voi olla rankkaa kellä vaan, mutta kyllä kait rankempaa on sillä sairaalla jolla on vielä lapsetkin huolehdittavana. Jos siis oletetaan että sama tauti on lapsettomalla ja lapsellisella ihmisellä.