Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uskoisitko miehen eksää tällaisessa asiassa? Väitti miehen sanoneen, että kokee mun entisen suhteen lapsen riippakiveksi

Vierailija
09.09.2019 |

ja taakaksi, ja ylipäänsä sellaiseksi asiaksi, jonka takia olisi kuulemma aikoinaan miettinyt tosi pitkään, alkaako mun kanssa vakavampaan suhteeseen vai ei. Miehellä oli pitkä (tahattomasti) lapseton avioliitto takanaan, minä 6-vuotiaan totaali-yh kun tapasimme. Ja siis olivat eronneet jo kyllä yli vuosi sitten, eli eksällä ei sellaisesta olisi syytä olla katkera tmv. Mies rakasti muhun tosi kovaa ja halusi edetä nopeasti, itse olin se joka ensin jarrutteli ja pitkään, ja ajattelin automaattisesti että lapseni on miinuspuoli hänelle, vielä kun mulla on aina ollut normi-yh:ta vähemmän ns omaa aikaa kun lapsi ei voi olla koskaan isällään. Mieheni on alusta asti kuitenkin vakuuttanut minulle päinvastaista, ja on ollut tosi ihana isäpuoli mun pojalle koko tämän 3v ajan joka ollaan oltu yhdessä. Nyt odotan meidän yhteistä lasta rv 22 ja ihan muiden asioiden yhteydessä eksä "ohimennen mainitsi" mulle tuon otsikon asian. Tyyliin samalla kun onnitteli vauvasta. Ollaan ns. puolituttuja ja joskus törmätään kaupungilla. Tämä nainen on ollut tosi tärkeä miehelleni, ja yksi hänen parhaista ystävistään, ovat siis eron jälkeenkin pitäneet yhteyttä jossain määrin enkä ole nähnyt asiaa ongelmallisena, luotan mieheeni. Nyt kun hän kuuli tästä mitä tämä nainen sanoi, raivostui tosi paljon vaikka on yleensä kaikessa viilipytty. Sanoi, että katkaisee välit kokonaan, koska nainen "osoitti karvansa joita ei olis uskonut" tmv... Siis, hänen mukaansa vauvasta katkerana keksi tuollaista loukatakseen mua, ja kyllähän se onnistuikin, lähinnä tuli paha mieli siitä, jos mies ei olisi voinut olla mulle rehellinen asiasta. Koska oon aina åitänyt häntä ihmisenä, joka ei puhu edessä toista kun takana... Ja se on yksi niistä piirteistä, joita kunnioitan hänessä eniten. Okei, ehkä tämä kuulostaa pieneltä asialta ja antaa vaan olla kun mennyttä mikä mennyttä... Silti huomasin oikein yllättyneeni miten kovaa tuo sattui, ehkä ne on nämä raskaushormonit tai jotain :I

Kommentit (60)

Vierailija
21/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi maailmassa sählätä miehen exän kanssa ylipäätään?

Vierailija
22/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaiselle miehelle toisten siittämät kersat on epämieluisia riippoja. Kysy vaikka olisiko ottanut sinut mieluummin ilman lasta vai lapsen kanssa. Tuskin riemusta kiljuen valitsisi exäsi lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sählätä miehen exän kanssa yhtään muodollisia välejä enempää?

Vierailija
24/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Uskon että ex puhuu totta.

Vierailija
25/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Minä taas epäilen, että mies on luottanut eksäänsä, jonka kanssa heillä on ollut pitkä historia. On kertonut, että uudessa suhteessa puolison lapsi aiheuttaa omat haasteensa. Eksä on teeskennellyt ymmärtävää ystävää.

Kun ex kuulee vauvauutisen, hän kokee syvää katkeruutta ja huonommuutta. Tyhmänä hän aloittaa ihmissuhdepelin, joka on hyvin läpinäkyvä. "Sinä saat ehkä miehen lapsen, mutta minä olen se sielunkumppani, jolle mies puhuu tunteistaan ja jonka kanssa yhteiselo oli ihanaa. Et voi ikinä tarjota yhtä ihanaa suhdetta/aloittaa puhtaalta pöydältä koska sinulla on jo lapsi edellisestä suhteesta. Vaikka saat miehen kanssa lapsen niin en ole yhtään kateellinen. Minä olen enemmän kuin sinä."

Tosiaan eksä siis paljasti todellisen karvansa. Iloitkaa te nyt vain onnestanne. Ette ole vastuussa aikuisen ihmisen kiukuttelusta, varsinkin joku ex saisi jo itsekin jatkaa elämäänsä.

Miksi mies ei sitten puhu tästä asiasta puolisonsa kanssa, jos mitään "salattavaa" ei ole ja kaikki vika tuossa exässä?

Vierailija
26/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikon kysymykseen: Ehkä uskoisin. Mutta myös toteaisin, että mies on silti aina kohdellut lasta hyvin ja on muutenkin valinnut suhteen kanssasi, joten on miehen asia selvittää päänsä sisäiset ongelmat. Ehkä on jo selvittänytkin. Eksähän selvästi puhui vanhoista sanomisista. Eivät ne välttämättä enää ole ajankohtaisia.

Ja eksä tosiaan näytti karvansa, kuten mieskin sanoi. Noita ihmisiähän on, jotka puukottavat julmasti selkään, kun oma paha olo lyö yli. Ja siinä ei ole merkitystä sillä mitä kärsimystä muille aiheutuu. Eksä satutti miestäsikin. Ja vain siksi, että hänen päänsä sokaisi kateus ja katkeruus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Minä taas epäilen, että mies on luottanut eksäänsä, jonka kanssa heillä on ollut pitkä historia. On kertonut, että uudessa suhteessa puolison lapsi aiheuttaa omat haasteensa. Eksä on teeskennellyt ymmärtävää ystävää.

Kun ex kuulee vauvauutisen, hän kokee syvää katkeruutta ja huonommuutta. Tyhmänä hän aloittaa ihmissuhdepelin, joka on hyvin läpinäkyvä. "Sinä saat ehkä miehen lapsen, mutta minä olen se sielunkumppani, jolle mies puhuu tunteistaan ja jonka kanssa yhteiselo oli ihanaa. Et voi ikinä tarjota yhtä ihanaa suhdetta/aloittaa puhtaalta pöydältä koska sinulla on jo lapsi edellisestä suhteesta. Vaikka saat miehen kanssa lapsen niin en ole yhtään kateellinen. Minä olen enemmän kuin sinä."

Tosiaan eksä siis paljasti todellisen karvansa. Iloitkaa te nyt vain onnestanne. Ette ole vastuussa aikuisen ihmisen kiukuttelusta, varsinkin joku ex saisi jo itsekin jatkaa elämäänsä.

Miksi mies ei sitten puhu tästä asiasta puolisonsa kanssa, jos mitään "salattavaa" ei ole ja kaikki vika tuossa exässä?

Mies tuntee itsensä loukatuksi. Ap uskoo ennemmin exää kuin häntä. Ap ei luota mieheensä. Aika karua..

Vierailija
28/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

No kyllä mäkin loukkaannut jos luottamuksella kertomani asia tulee toista kautta vastaan.

Ja eikö silloin olla loukkantuneita sille kertojalle, eikä kieltäydytä puhumasta oman rakkaan puolisonsa kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole niin pientä huhua ettei siitä puolet olisi totta.

Valitettavasti on myös ihmisiä, jotka keksivät vaikka minkälaista tarinaa aiheuttaakseen muille ongelmia. Joidenkin pahantahtoisuus on niin voimakasta, että mikä tahansa on mahdollista.

Vierailija
30/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässäpä juurikin esimerkki siitä miten fiksua on pyörittää exiä omissa sosiaalisissa verkostoissaan. Ja sinä vielä miehesi exän kanssa jutteluväleissä. Onko kukaan koskaan sanonut sinua naiiviksi tai yksinkertaiseksi? :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Siis ongelma (jos tässä nyt ongelmaa edes on, kuten sanoin, tiedostan että asia on sinänsä aika pieni ja mennyttä aikaa, mutta koska mulle tuli siitä yllättävänkin paha mieli, on kiva, että voin purkaa sen edes täällä) ei ole se, että mies olisi ajatellut joskus noin tai edes se, että olisi puhunut eksälleen siitä, vaan se, ettei ole ollut mulle rehellinen kun nimenomaan noita keskusteluja käytiin silloin alkuun paljon. Ja edelleen kieltää, että on sanonut mitään tuollaista ja asiasta ei saa enää puhua ja eksän numero meni estoon saman tien jne. En tiedä miten tuota käytöstä pitäis tulkita kun en ole koskaan nähny hänessä aiemmin tuollaista. Ja siis en todellakaan mitään eroa ole tässä ollut tekemässä enkä huutanut tai ollut edes vihainen, vaan kysynyt asiasta sen jälkeen kun sen kuulin. ap

Mies jäi kiinni ja syyttää siitä exäänsä. Et voi ihan oikeasti olla noin naiivi, että kuvittelet että mies on "syytön" käytöksen ollessa noin ylimitoitettua ettei edes puhua asiasta? Jos omatunto on puhdas ei siitä tuollaista hikeä kukaan ota vaan jättää asian ihan omaa arvoonsa.

Mä taas olettaisin, että mieskin on pettynyt katkeran maho-eksänsä käytökseen ja yritykseen pahoittaa tulevan lapsensa äidin mieli/riistää häneltä osa onnesta odotuksesta ja vauvasta. Aika kierohan tuo nainen on. Kyllä minäkin reagoisin tuollaiseen itsekkyyteen. Vaikka mies olisikin avautunut eksälleen niin tuskin hän on ap:n lasta kokenut pelkkänä riippakivenä ja riesana kerran on itse alkanut suhteeseen ap:n kanssa. Itsehän aloittaja tiedät millainen miehesi ja lapsesi suhde on. Mies on ehkä halunnut kaunistella oman kriiseilynsä edessäsi sillä ei halunnut vuodattaa sinulle sellaista mille et mitään voisi. Eksänsä kanssa hän oli vielä hyvissä väleissä, joten hänestä tuntui luontevalta mainita näistä hankalammista tunnoistaan eksälle. Nyt nainen koittaa käyttää sitä hyödykseen koska on kateellinen raskaudestasi. Suosittelisin välttämään jatkossa ja olemaan kiitollinen siitä, että teillä on tosiaan hyvä suhde.

Vierailija
32/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hän varmasti sinun  parhaaksesi ja sinun etuasi ajatellen kertoi sinulle tämän. Vai mitä itse olet mieltä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Minä taas epäilen, että mies on luottanut eksäänsä, jonka kanssa heillä on ollut pitkä historia. On kertonut, että uudessa suhteessa puolison lapsi aiheuttaa omat haasteensa. Eksä on teeskennellyt ymmärtävää ystävää.

Kun ex kuulee vauvauutisen, hän kokee syvää katkeruutta ja huonommuutta. Tyhmänä hän aloittaa ihmissuhdepelin, joka on hyvin läpinäkyvä. "Sinä saat ehkä miehen lapsen, mutta minä olen se sielunkumppani, jolle mies puhuu tunteistaan ja jonka kanssa yhteiselo oli ihanaa. Et voi ikinä tarjota yhtä ihanaa suhdetta/aloittaa puhtaalta pöydältä koska sinulla on jo lapsi edellisestä suhteesta. Vaikka saat miehen kanssa lapsen niin en ole yhtään kateellinen. Minä olen enemmän kuin sinä."

Tosiaan eksä siis paljasti todellisen karvansa. Iloitkaa te nyt vain onnestanne. Ette ole vastuussa aikuisen ihmisen kiukuttelusta, varsinkin joku ex saisi jo itsekin jatkaa elämäänsä.

Miksi mies ei sitten puhu tästä asiasta puolisonsa kanssa, jos mitään "salattavaa" ei ole ja kaikki vika tuossa exässä?

Mies tuntee itsensä loukatuksi. Ap uskoo ennemmin exää kuin häntä. Ap ei luota mieheensä. Aika karua..

Ei ap pidäkään sokeasti uskoa miestään. Äitipuolena en kiistä sitä ettenkö olisi tämän suuntaisia keskusteluja käynyt tai kuullut niitä käytävän. Totta kai jokainen miettii millaiseen suhteeseen sitä on valmis ja on epävarma voiko tälläisistä asioista puhua sille toiselle ääneen, kun ei oikein vielä tunne toista.

Vierailija
34/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan tässä tosiaan kaksi vaihtoehtoa.  Mies on joskus puhunut exälleen noin ja nyt suuttui, kun exä petti hänen luottamuksensa. Tai exä vaan valehteli ja mies suuttui perättömistä juoruista. Kuten muutkin ovat jo sanoneet, esikoisestasi huolimatta mies on valinnut sinut ja halunnut vielä lapsenkin kanssasi. Toivottavasti miehesi suhtautuminen poikaasi kohtaan ei muutu, kun yhteinen lapsenne syntyy, vaan mies pysyisi yhtä hyvänä isänä molemmille. Lapset vaistoavat aika hyvin, jos heistä tulee perheessä a-luokan lasten sijasta b-luokan lapsia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No hän varmasti sinun  parhaaksesi ja sinun etuasi ajatellen kertoi sinulle tämän. Vai mitä itse olet mieltä?

Eksän suuhun kävisi myös lause: "Miehen parastahan minä vain ajattelin!"

Vierailija
36/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asia selvästi vaivaa vielä sinua? Koeta puhua vielä miehelle, että on ihan luonnollista tuntea noin ja ymmärrät että mies on epäröinyt eikä sillä ole enää mitään merkitystä. 

Vierailija
37/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Sinun mielestäsi valheelliseen väittämään pitää suhtautua neutraalisti? Minäkin olisin suuttunut jos minusta levitettäisiin valheita puolisolleni.

Äh, no sulla meni nyt kyllä pointti ohi. Ei pidä suhtautua valheelliseen väittämään neutraalisti. Siihen voi suhtautua niin, että haluaa selvittää asian asianomaisten kanssa.  Mutta raivostuminen "valheelliseen väittämään" ja haluttomuus keskustella asiasta kertoo kyllä enemminkin syyllisyydestä, saatikka se että laittaa exän numeron estoon. 

ohis

Vierailija
38/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Sinun mielestäsi valheelliseen väittämään pitää suhtautua neutraalisti? Minäkin olisin suuttunut jos minusta levitettäisiin valheita puolisolleni.

Eli ei voi olla mitenkään mahdollista, että lapseton mies pitää toisen lasta riippakivenä? :D

Vierailija
39/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen reaktio kertoo kaiken. Esim. pettäjät reakoi noin voimakkasti, kun heitä epäillään.

Minä taas epäilen, että mies on luottanut eksäänsä, jonka kanssa heillä on ollut pitkä historia. On kertonut, että uudessa suhteessa puolison lapsi aiheuttaa omat haasteensa. Eksä on teeskennellyt ymmärtävää ystävää.

Kun ex kuulee vauvauutisen, hän kokee syvää katkeruutta ja huonommuutta. Tyhmänä hän aloittaa ihmissuhdepelin, joka on hyvin läpinäkyvä. "Sinä saat ehkä miehen lapsen, mutta minä olen se sielunkumppani, jolle mies puhuu tunteistaan ja jonka kanssa yhteiselo oli ihanaa. Et voi ikinä tarjota yhtä ihanaa suhdetta/aloittaa puhtaalta pöydältä koska sinulla on jo lapsi edellisestä suhteesta. Vaikka saat miehen kanssa lapsen niin en ole yhtään kateellinen. Minä olen enemmän kuin sinä."

Tosiaan eksä siis paljasti todellisen karvansa. Iloitkaa te nyt vain onnestanne. Ette ole vastuussa aikuisen ihmisen kiukuttelusta, varsinkin joku ex saisi jo itsekin jatkaa elämäänsä.

Miksi mies ei sitten puhu tästä asiasta puolisonsa kanssa, jos mitään "salattavaa" ei ole ja kaikki vika tuossa exässä?

Joko siksi koska ei ole ikinä puhunut tuollaista eksänsä kanssa vaan eksä keksi kaiken vain kateuttaan.

Tai koska oli halunnut "suojella" uutta suhdettaan tunteidensa painolta ja siksi halunnut säästää ap:ta pohdinnoiltaan. Ehkä hän oli puhunut kauan sitten jotain tuon suuntaista eksänsä kanssa luottaen siihen, ettei eksäkään kiusaisi noilla asioilla uutta naista. Ihan vain siksi, ettei se hyödyttäisi ketään.

No kummin vain niin nyt eksä halusi tehdä ap:sta onnettoman "onnittelun" varjolla. Hätkähtäähän siitä hyväkin mies, tuollalailla joku katkera ex yrittää pistää kapuloita rattaisiin suuren elämänvaiheen kohdalla. Monen mielestä jopa raivostuttavaa käytöstä ihmiseltä, jolle suhteenne ei mitenkään kuulu.

Jos olisin ap niin selvittäisin miehelle, että järkytyit itsekin tuollaisesta ulostulosta miehen eksältä. Rakastat kuitenkin miestä ja luotat häneen. Uskot, ettei mies ole sanasta sanaan noin puhunut ja vaikka olisikin niin ymmärrät, miksi ei ole halunnut sanoittaa tunteitaan sinulle juuri noin. Asia ok, eksä mäkeen elämästänne, pahansuopa ä.m.m.ä.

-sama

Vierailija
40/60 |
09.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomaathan ap, että kukaan ei ainakaan löytänyt mitään hyväntahtoisuutta eksän sanomisista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kuusi