Lue keskustelun säännöt.
Miten säilyttää lapsella kiireettömyyden tuntu arjessa?
05.09.2019 |
Miten väitätte sen, että lasta ei tarvitse koko ajan arjessa hoputtaa? Että olisi muutakin kuin aikataulua aikataulun perään?
Huomaan, että kärsimme tästä kello kaulassa juoksemisesta molemmat.
Aamulla lapsi pitäisi saada päiväkotiin. Jatkuva huiputus. Herää nyt. Käy nyt vessassa. Pue nyt. Juokse autolle. Reippaasti autosta ulos. Jne.
Lopputulos on se, että kannan lasta vessaan ja kiskon vaatetta ylle, kun hän vaan unelmoi. Pihalla ei ole aikaa ihmetellä luontoa vaan minä hoputan hermostuneena autolla.
Iltapäivällä hoputan syömään, muuten siihen menee liikaa aikaa. Jos lapsi syö omaan tahtiin, ei ehditä ulos. Ulkona ei ehditä olla niin kauan, kuin lapsi tykkäisi, koska pitää sisällä olla aikaa leikkiä omilla leluilla. Niillä leikit jää aina kesken, koska pitää ehtiä iltapala, pesut, iltasatu, nukkumaan. Ja iltasatuja ei ikinä ehditä lukea niin monta, kuin lapsi kuuntelisi.
Lapsen elämä on pelkkää hoputusta. Vähän, jos jostain joustaa, se kostautuu yöunissa.
Ulkoilua ei voi jättää pois, lapsi kiipeilee seinille eikä nukahda muuten. Ja itsekin kaipaan raitista ilmaa. Lapsi kärsii, jos ei saa kotina yhtään leikkiä. Miten ehdittäisiin kaikki rauhassa ja ajan kanssa?
Kommentit (32)
Tuo haaveilutaipumus ja sen yhdistäminen länsi-eurooppalaiseen elämäntapaan kelloineen on se ongelma. Afrikassa pärjäisi paremmin.
Mun lapsi on samanlainen haaveilija. Ei se häviä luonteesta. Puin hänelle vaatteita päälle vielä tokaluokkalaisena, että ehtisi kouluun.
Eskarissakin opettaja ihmetteli, että lapseni ei pue itse, vaan jää katselemaan, kun toiset pukevat. Ja että sen eskariopen on pakko pukea, että ehtivät ulos.
Nyt hän aloitti juuri lukion. Pukee jo ihan itse ja joutuu pitämään itse kuria itselleen aamulähdöistä. Tosin tänään jouduin viemään, kun ei ehtinyt itse bussilla kuulemma ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo haaveilutaipumus ja sen yhdistäminen länsi-eurooppalaiseen elämäntapaan kelloineen on se ongelma. Afrikassa pärjäisi paremmin.
Mun lapsi on samanlainen haaveilija. Ei se häviä luonteesta. Puin hänelle vaatteita päälle vielä tokaluokkalaisena, että ehtisi kouluun.
Eskarissakin opettaja ihmetteli, että lapseni ei pue itse, vaan jää katselemaan, kun toiset pukevat. Ja että sen eskariopen on pakko pukea, että ehtivät ulos.
Nyt hän aloitti juuri lukion. Pukee jo ihan itse ja joutuu pitämään itse kuria itselleen aamulähdöistä. Tosin tänään jouduin viemään, kun ei ehtinyt itse bussilla kuulemma ajoissa.
Korjaan, siis yhteen: länsieurooppalainen.
Todennäköisesti lapsesi on enemmänkin ylivirittynyt päiväkodin jälkeen kuin tarvisi runsaasti ulkoilua. Olen vähän huolestuneesti seurannut näitä "asiantuntijoiden" ohjeita, että lapsi tarvitsee vielä päiväkotipäivän jälkeen ulkoilua, jotta saa riittävästi liikuntaa ja purkaa energiaa. Päiväkoti on äärimmäisen virikkeellinen (tai jopa ärsykkeellinen) ja stressaava ympäristö lapselle, jossa lapsi ulkoilee 2-4h/pvä. Enpä usko että moni kotihoidettu lapsikaan ulkoilee noin paljon (eikä ole tarvekaan jos kotona saa juosta, kiipeillä ja pomppia).
Päiväkotipäivän jälkeen olisi tärkeää harjoitella rauhoittumista, antaa läheisyyttä ja keskustella päivästä ja siellä heränneistö tunteista. Omien lasten myötä itse ainakin huomasin, ettei pihalla usein vuorovaikuta samalla tavalla kuin sisällä lasten kanssa, jossa ollaan pienessä tilassa yhdessä. Pikku kakkonen, legot, lautapelit/palapelit, maalaus ja kirja, sylissä olo ja erilaiset kiipeilyt/temppuilut vanhemman kehon päällä kuulostavat minun mielestä ihan hyvältä puuhastelulta ja rauhoittumiselta rankan päivän jälkeen.
Lto
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lapsesi on enemmänkin ylivirittynyt päiväkodin jälkeen kuin tarvisi runsaasti ulkoilua. Olen vähän huolestuneesti seurannut näitä "asiantuntijoiden" ohjeita, että lapsi tarvitsee vielä päiväkotipäivän jälkeen ulkoilua, jotta saa riittävästi liikuntaa ja purkaa energiaa. Päiväkoti on äärimmäisen virikkeellinen (tai jopa ärsykkeellinen) ja stressaava ympäristö lapselle, jossa lapsi ulkoilee 2-4h/pvä. Enpä usko että moni kotihoidettu lapsikaan ulkoilee noin paljon (eikä ole tarvekaan jos kotona saa juosta, kiipeillä ja pomppia).
Päiväkotipäivän jälkeen olisi tärkeää harjoitella rauhoittumista, antaa läheisyyttä ja keskustella päivästä ja siellä heränneistö tunteista. Omien lasten myötä itse ainakin huomasin, ettei pihalla usein vuorovaikuta samalla tavalla kuin sisällä lasten kanssa, jossa ollaan pienessä tilassa yhdessä. Pikku kakkonen, legot, lautapelit/palapelit, maalaus ja kirja, sylissä olo ja erilaiset kiipeilyt/temppuilut vanhemman kehon päällä kuulostavat minun mielestä ihan hyvältä puuhastelulta ja rauhoittumiselta rankan päivän jälkeen.
Lto
Valitettavasti on päiväkoteja, joissa ulkoillaan vain kerran päivässä. Tuolloinkin ulkoilu on reippaasti alle 2h.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olin kotiäiti ja lapsilla ihana, rauhallinen lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olin kotiäiti ja lapsilla ihana, rauhallinen lapsuus.
Kiireistä elämää voi viettää kotonakin. Samoin kiireetöntä elämää voi viettää myös vaikka lapsi/lapset olisivat hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Meillä on ihan samanlaista. Aamulla kuudelta ylös, että on tunnin päästä aamupala syötynä ja vaatteet päällä autossa matkalla tarhaan, ei ole aikaa millekään ja lapsi haaveilee ja minä ärsyyntyneenä vieressä hoputan ja patistan. Iltapäivällä lapsi autoon, kauppaan jossa hoputan eteen päin, että päästään kotiin. Kotona ruokaa, jälleen hoputan että koita nyt ryödä reippaasti ja syönnin jälkeen lähdetään kävelylle koiran kanssa. Siinä kohtaa kun tullaan takaisin on kello kohta 7 illalla, patistan lapsen suihkuun ja sen jälkeen lapsella tunti aikaa leikkiä ennen iltapalaa. Yhdeksältä on oltava sängyssä ja iltasatu luettuna. Tuntuu etten mä tee mitään muuta kuin komennan ja hoputan ja lapsi on lapsi ja jäis haaveilemaan ja ihailemaan pudonneita lehtiä ja perhosia, mutta minä käskytän heti, että tule/tee/mene. Ilman hoputusta lapsi lähtee tarhaan yöpaidassa leipä kädessä ja illalla koira jää lenkittämättä tai suihku jää välistä. Nukkumaan menoa ei voi lykätä.
Meillä ei ole pesty lapsen hampaita aamuisin ja silti hänellä on nyt 9-vuotiaaksi asti ollut 0 reikää hampaissa. Suihkutus on ollut joka toinen ilta. Illalla ennen nukkumaan menoa on laitettu puhtaat kalsarit jalkaan, puhdas t-paita (syksyllä pitkähihainen trikoopaita, pakkasilla aluspaita ja collegepaita) ja sukat jalkaan. Aamulla sängystä noustua lapsi laittaa päällyshousut jalkaan ja menee syömään aamupalan. Hän halusi syödä kotona päiväkoti-ikäisenäkin, eikä se ollut ongelma meille, mutta jos olisi ollut, aamupala olisi hoidettu päiväkodissa. Silloin kun lapsi oli päiväkodissa, käväisin ennen hänen hakemistaan päiväkodin taj työpaikan lähellä olevassa pikkukaupassa hakemassa maitoa ym. akuuttia. Isommat ostokset tehtiin viikonloppuisin, kun mies palasi reissutöistä kotiin. Näin lasta ei tarvinnut kierrättää kaupassa heti päiväkodin jälkeen. Sitten mentiin kotiin, lapsi istui tunniksi pikku kakkosen eteen joku porkkana kourassa kunnes sain ruuan meille. Iltaisin ei menty enää ulos vaan siinä oli useampi tunti leikki- ja kotityöaikaa (lapsi osallistui mieluusti kaikkeen mahdolliseen varsinkin pienempänä). Minä tein aina kotityöt ja ruokien esivalmistelut lapsen ollessa hereillä, Pikku Kakkosen aikaan, kun ruoka oli lämmitetty, saatoin olla somessa. Minusta tuo oli laatuaikaa, kun kotihommia tehdessä oli hyvää aikaa jutella lapsen kanssa kaikenlaista. Sitten kun alpsi oli nukkumassa oli minun omaa aikaani. Hyvin vedettiin lapsen kanssa suht. kiireettömästi ja nyt hän on jo aika iso :)
Voisitko tehdä lyhyempää työpäivää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko vasta opettelemassa päiväkotiarkea?
Siihen voi mennä puolikin vuotta, että aikuinen tottuu noihin aamuihin ja iltoihin. Lapsella on loppujen lopuksi yleensä helpompaa.
Voisiko joku isovanhempi hakea lapsen aikaisemmin päiväkodista?
Minä en nipistäisi ainakaan ulkoilusta, vaan mieluummin kotitöistä. Ap ei onneksi mitään kokkailua mainitsekaan, mutta einestä pöytään vaan, jos sillä saa yhtään enempää aikaa luonnon ihmettelyyn.