Kun sisarukset yhtäkkiä lakkaavat ottamasta yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinut on jätetty sivuun, niin se saattaapi johtua vaikka ihan sinusta itsestäsi. Oletko ajatellut ttätä mahdollisuutta? Eli olisitkin syypää asiaan ja välien viilenemiseen.

Meillä on siskoni kanssa mennyt aina periaatteessa ihan kivasti, mutta vasta nyt aikuisena huomasin, että siskon mielestä kaikki meidän asiat kuuluvat hänellekin. Jos minä en niitä kerro, niin hän soittaa vanhemmille ja utelee sieltä. Sen jälkeen hän ruotii asiat miehensä ja ystäviensä kanssa ja sain kerrankin kuulla hänen ystävältään jossakin lastenjuhlissa niin henkilökohtaisen kysymyksen, että karvat nousivat heti pystyyn. Vain siskoni oli sen voinut hänelle kertoa, mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. En voi sietää sellaista utelua ja päätin, että olemme väkeissä ja juttelemme, mutta vaikka minulta tulee paljon tarinaa, niin siinä on todella vähän asiaa.

Näin on siis paras. Sisko ei ole enää tervetullut kotiini ja minä en heille kylään viitsi mennä perheeni kanssa. Laitamme viestejä silloin tällöin ja juttelemme puhelimessa joskus, se riittää. Ihan sama mitä sisko ajattelee, se on hänen oma vika.

En koskaan kertonut sisarusteni asioita muille. En edes miehelleni kuin osan. Niin, ehkä syy on minussa, en vain keksi mikä. En koskaan haukkunut heitä ja kaikki sujui aina ihan hyvässä hengessä. En ole ilkeä luonteeltani. Enkä paskanpuhuja.

Ehkä et anna mitään itsestäsi heille ja etkä täten tuo mitään lisäarvoa heidän elämään? Se saattaa olla ihan positiivinen piirre, joka sinussa tympii. Toinen haluaisi puhua sitä paskaa, mutta sinä tavallaan nostat itsesi toisen yläpuolelle olemalla suhteessa se parempi, joka ei sitä paskaa puhu, kun toinen haluaisi vähän purkaa niitä omia paineita. Liika aikuisuus on vähän tylsä piirre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinut on jätetty sivuun, niin se saattaapi johtua vaikka ihan sinusta itsestäsi. Oletko ajatellut ttätä mahdollisuutta? Eli olisitkin syypää asiaan ja välien viilenemiseen.

Meillä on siskoni kanssa mennyt aina periaatteessa ihan kivasti, mutta vasta nyt aikuisena huomasin, että siskon mielestä kaikki meidän asiat kuuluvat hänellekin. Jos minä en niitä kerro, niin hän soittaa vanhemmille ja utelee sieltä. Sen jälkeen hän ruotii asiat miehensä ja ystäviensä kanssa ja sain kerrankin kuulla hänen ystävältään jossakin lastenjuhlissa niin henkilökohtaisen kysymyksen, että karvat nousivat heti pystyyn. Vain siskoni oli sen voinut hänelle kertoa, mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. En voi sietää sellaista utelua ja päätin, että olemme väkeissä ja juttelemme, mutta vaikka minulta tulee paljon tarinaa, niin siinä on todella vähän asiaa.

Näin on siis paras. Sisko ei ole enää tervetullut kotiini ja minä en heille kylään viitsi mennä perheeni kanssa. Laitamme viestejä silloin tällöin ja juttelemme puhelimessa joskus, se riittää. Ihan sama mitä sisko ajattelee, se on hänen oma vika.

En koskaan kertonut sisarusteni asioita muille. En edes miehelleni kuin osan. Niin, ehkä syy on minussa, en vain keksi mikä. En koskaan haukkunut heitä ja kaikki sujui aina ihan hyvässä hengessä. En ole ilkeä luonteeltani. Enkä paskanpuhuja.

Ehkä et anna mitään itsestäsi heille ja etkä täten tuo mitään lisäarvoa heidän elämään? Se saattaa olla ihan positiivinen piirre, joka sinussa tympii. Toinen haluaisi puhua sitä paskaa, mutta sinä tavallaan nostat itsesi toisen yläpuolelle olemalla suhteessa se parempi, joka ei sitä paskaa puhu, kun toinen haluaisi vähän purkaa niitä omia paineita. Liika aikuisuus on vähän tylsä piirre.

Se voi ihan oikeasti olla jokin tosi hyvä piirre mikä siinä toisessa tympii. Minua esim. ärsyttää ihmiset jotka on aina hyvän tuulisia ja iloisia. Se on jotenkin teennäistä ja tuntuu, että he vetää jotain roolia, jossa joutuu koko ajan miettimään sitä omaa käytöstä, että antaisi itsestään mahdollisemman hyvän kuvan.