Eikö suomalaiset osaa small talkia, vai miksi mammat puistoissa ei keskustele keskenään?

Kyllä monet jo ennenstään vähän tutut juttelevat, mutta itse esim olen uusi ja olen melko hiljainen eikä minulle pahemmin jutella. Ei se haittaa, mutta ei haittaisi vaikka juteltaisiin.

Meillä myös samanlaista, ja olen sitä ihmetellyt. Ketään ei voi pakottaa juttelemaan, mutta millainen äiti-ihminen ei vastaa tervehdykseen?!?! Hyvän mallin antaa lapsilleen heti pienestä... Olen puistoillut paljon myös Hgin keskustassa ja siellä on itsestäänselvyys tervehtiä sekä jutustella niitä näitä ihmisten kanssa.

Ja ennen kaikkea ei viitsi.



Ei minua ainakaan juurikaan kiinnosta ruveta ventovieraiden kanssa höpisemään niitä näitä. Iänikuiset jorinat lapsista alkavat muutamassa vuodessa kyllästyttää.



Toki joskus osuu lähelle mielenkiintoisen oloinen ihminen, mutta ei aina.

Minusta ap:n väite ei edes pidä paikkaansa. Puistoissa jutellaan tosi paljon kolleegojen kanssa. Itse ainakin alan jutella herkästi puistossa ja mun mielestä useimmat muutkin alkavat. Jos vaitonaisuus alkaa häiritä, siitä vaan itse juttelemaan. Nyt, kun en enää ole kotiäiti, en useinkaan viitsi alkaa jutella puistossa, kun en jaksa tai kiinnosta. Mutta jos joku alkaa mulle jutella, totta maar minä vastaan!

saan asiakaspalvelutyössä ihan tarpeeksi olla äänessä ja kohtelias. en jaksa sitä enää puistossa.

mutta en jaksa sen enempää. Minusta on ihan mukavaa olla omissa oloissanikin, vie aina energiaa tutustua uusiin ihmisiin. Ehkä minulla on Aspergerin syndrooma, olen monesti miettinyt..

Reilu 2v. ollaan tällä alueella asuttu ja vain muutamia kertoja on joku ollut yhtä aikaa puistossa!



Käydään parissa-kolmessa puistossa vaihtelevasti ja joskus ollaan vaan omalla pihalla. Olisiko alle 10krt joku sattunut yhtä aikaa puistoon.



Täällä mammoilla on tapana kuskata isommat kerhoon 4krt viikossa ja sitten oleskelle pienten kanssa kotona sen aikaa. Illasta joskus näkee isiä lapsineen kun olemme koko perheellä mutta hyvin harvoin muita perheitä tai äitejä.



Kerhoissa ollaan sitten naamat nutturalla ja jutustellaan vain niille jotka on jo ennestään tuttuja keskenään.

Tervehdin kyllä, mutta puistoon mennään siksi, että lapset saavat leikkiä, ei siksi, että itse kaipaisin juttuseuraa. Sitäpaitsi kun ei pätkääkään kiinnosta ne "meidän nico-petteri kun eilen teki kakan pottaan" -jutut.

Mutta varsinkin vieraaseen puistoon mennessä huomaa, kuinka esim. muutamat juttelevat keskenään ja ovat kuin ei huomaisikaan uutta tulijaa.

Siellä puistossa olevat äidit ovat ihan tavallisia ihmisiä, erilaisia, joilla on erilaiset mielenkiinnon kohteet. Miksi oletat että ne toiset äidit vain juttelevat nico-petterinsä edeottamuksista eikä heitä muu kiinnostakaan? Sinä olet tietysti omasta mielestäsi poikkeus kun et ole mikään "puistoäiti", olet vain siellä jotta lapsesi saa leikkiä...ne muut on tietysti siellä jostain muusta syystä ja muutenkin samasta muotista...

Sitäpaitsi kun ei pätkääkään kiinnosta ne "meidän nico-petteri kun eilen teki kakan pottaan" -jutut.

puistoilevista äideistä tuntuu olevan tätä "nico-petteri"- sarjaa. Ja vielä vähemmän kiinnostaa alkaa ventovieraille jutella omista asioista. Voisihan sitä kai jutella vaikka säistä, mutta sekin on perin tylsää kerrasta toiseen.

niin mistä teidät heidän olevan "nico-petteri- sarjaa". Taidat olla vain ennakkoluuloinen. Niin minäkin olin ennen!

Puistoilujutut ovat aina sitä samaa tyhjänpäiväistä jorinaa, pahimmassa tapauksessa törmään ns. energiasyöppöön joka lopuksi on jo puhelinnumeroa vonkaamassa. Toki tervehdykseen vastaan ja saatan jutella jotain jos oikein innokas kollega sattuu kohdalle. Puistoilut on lasta varten, ei minua :-D

Oikeasti, ketä kiinnosttaa jutella niitä näitä ventovieraitten kanssa? Itse en tervehdi puistoon mennessä kuin tuttuja. Jos joku vieras mua tervehtii, niin tervehdin takaisin, mutta siihen se saa jäädäkin. Mihinkään small talkeihin mua ei saa mukaan.

Eipä ihme, että monet kokevat suomalaiset aika vaikeiksi lähestyttäväksi, kun useimmille näyttää olevan suoranaista piinaa jos joutuu olemaan tekemisissä toisten kanssa.



Mä juttelen mielelläni muiden kanssa. Mä en ymmärrä, että miksi minä en voisi nauttia puistossa olosta samaan aikaan kuin lapset leikkivät.

Toki helpommin tulee juteltua sellaisen äidin kanssa jonka on ennenkin siellä nähnyt, mutta kyllä itse ainakin juttelen ihan uusillekin kasvoille (ja vaikka olen siis aika ujo!)

Onhan se välillä vähän sellaista tyhjän päiväistä "small talkia", mutta kyllä se silti omaa päivää piristää! =)

syvällisestä jutustelusta. Siinä vaan koetetaan tehdä toisen olo mukavaksi ja osoittaa, että ollaan ystävällisellä asialla. Mun mielestä ei ole paljon vaadittu, jos vaikka muutaman sanan säästä sanoo tms. Se on toisen huomioon ottamista. Minusta on aika vihamielistä istuskella tai seisoskella lähekkäin eikä sanoa yhtään mitään. Minulle tulee sellaisesta aika painostava olo. Toki riittää myös pieni hymy ja nyökkäys, jos ei ole puhetuulella.

mutta kun ei vain YHTÄÄN kiinnosta! Tiedän sen olevan epäkohteliasta ja junttia, mutta ajatus että joutuisin keksimään juteltavaa jollekin ventovieraalle kaksikymppiselle josta en tiedä mitään muuta kuin että sillä on lapsi on niin masentava...

Ei taida siis olla vain tämän paikkakunnan ongelma.



Mietin vain, että millaista esimerkkiä omille lapsille näytetään!



Ja, kyllä olen itse monet kerrat yrittänyt avata keskustalua. Viimeeksi tänään aloitin kahden eri äidin kohdalla sää-keskustelun, mutta siihenkään en saanut vastauksena kuin yhden lauseen, jonka jälkeen tuli kiire kotiin.



Alkup.

Minkä takia kenenkään tuntemattoman pitäisi sun kanssa jutustella säästä tai mistään muustakaan? Mitä sä siitä saisit itsellesi?