Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikuisuuskysymys: Voiko exän kanssa olla ystäviä? (Mies ja tämän ex)
03.09.2019 |
"Käräytin" miehen exän miehen luolta viikonloppuna ja vasta nyt alan olla rauhoittunut asiasta.
Mies oli sopinut tapaavansa mummonsa lauantaina ja minut sunnuntaina. Päätin kumminkin mennä miehen luo jo lauantai-iltana, jottei suannuntaina olisi mitään kiirettä minnekkään. Kun avasin oven niin ensimmäisenä näen siellä miehen exän. Mies vaan moikkaa iloisesti ja sanoi että Minna*(exänsä) tuli viettämään iltaa. Miehen aikaisemmista puheista päätellen Minna* oli henkisesti väkivaltainen suhteessa ja vaihtoi lopulta miestä lennosta. Erosta on kumminkin aikaa jo vuosia, joten ovat voineet sopia riitansa.
Kaikesta huolimatta yritin olla ystävällinen ja normaali. Siinä vaiheessa kun Minna vahingossa (tai "vahingossa") lipsautti olleen yötä miehen luona jo pari viikkoa sitten kaatui kuppini nurin. Sanoin miehelle, että lähden kotiin ja pitäkööt hauskan sunnuntain Minnan kanssa. Mies tietysti tästä hätääntyi ja yritti hieroa sopua tyyliin "EIkö me voitaisi päästä tästä yli?", johon minä suutuksissani "Sinä olet se, joka ei ole päässyt yli!" ja pasikasin oven kiinni lähtiessäni.
Nyt ei miehestä ole kuulunut pariin päivään mitään ja oma ylpeys ei anna periksi ottaa yhteyttä. Lisäksi hieman hävettää, jos mies ja Minna ovat tosiaan olleet vain kaveripohjalta illanvietossa. Tähän viittaa miehen välinpitämättömyys asian suhteen, ei yrittänyt peitellä tai selitellä exänsä olemassaoloa. Mutta onhan se epäilyttävää olla vaan kaksin.
En oikein tiedä miten edetä asian kanssa. Odotanko siihen asti että mies ottaa yhteyttä vai käynkö vaan hakemassa miehen luolta kamani, tai jotain muuta? Mies on oikein kultainen ja mukava, mutta tämä tapahtuma teki kyllä loven luottamukseen.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm no voin vastata vain omasta puolestani, että kyllä, olemme exäni kanssa ystäviä. Jos hänellä olisi uusi nainen, hän voisi juurikin epäillä minun ja exäni välejä, koska voisin olla ihan hyvin käymässä exän luona kun uusi nainen pamahtaisi paikalle.
Ymmärtäisin naisen suuttuvan, jos mies ei olisi kertonut meidän olevan edelleen väleissä ja ystäviä, mutta yrittäisin vakuuttaa, että ystäviä vaan ollaan. Asiaan vaikuttaa sekin, että meillä on yhteisiä lapsia, ja siksi kyläillään puolin ja toisin. Mies enemmän meillä, koska lapset ovat suurimman osan ajasta minun luonani.Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Onhan se väärin lapsia kohtaan, että isä ja äiti eivät riitele ja taistele vielä eron jälkeenkin, ja riepota lapsia siinä pelissä pelinappuloina. Eiku mitä..?
Missä kohtaa puhuin eron jälkeisestä ajasta?
"Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Tuossa noin. Sanot, että väärin lapsia kohtaan, kun voidaan exän kanssa olla ystäviä.
”Miksi EROSITTE, jos voitte olla ystäviä”.
Riidat johtuvat yleensä riitelytaitojen puutteista - Ja vuorovaikutustaitoja voi kehittää. Paljon vaikeampaa on kehittää parisuhdetta, jossa ei ole mitään yhteistä - eikä tällaiset ihmiset eivät pysy ystävinä, koska ei ole mitään yhteistä. Vaikeaa on myös kehittää henkisesti väkivaltaista parisuhdetta, koska väkivaltainen harvoin näkee osuuttaan - eikä ystävyyskään onnistu, koska väkivalta on läsnä myös eron jälkeen.
Ystävyys on parasta, mitä kahden ihmisen välillä voi olla, koska se nojautuu luottamukselle. Sen päälle on hyvä rakentaa. Toinen asia sitten on se, ettei ole vetovoimaa, mutta sekään ei päde teidän tapauksessa, ettei sitä olisi, koska olette alun alkaenkin päätyneet yhteen.
Joo, vetovoima voi loppua, ja yleensä se hiipuukin ajan myötä. Mutta jos on lapsia, niin sen vuoksi erominen on lasten takia väärin.
Niin, vai olisiko kuitenkin niin, että pystymme olemaan ystäviä juuri siitä syystä, ettemme asu enää saman katon alla, emmekä lasten kanssa joudu enää pomppimaan miehen pillin mukaan? Mies on hyvä tyyppi kaverina, mutta puolisona liian mustasukkainen ja läheisriippuvainen.
Onko Suomessa niin vähän entisiä pariskuntia, joissa osapuolet voivat olla paremmissa väleissä eron jälkeen kuin yhdessä ollessa, että tätä pitää nuin ihmetellä ja katsoa mustavalkoisten lasien läpi?
Lasten kannalta sitten muuten maailman paras päätös, että suotta siellä lapsia surkuttelet.Olen itsekin eronnut ja meillä on lapsia. Erosta on jo kymmenen vuotta ja näkemykseni vahvistuu vuosi vuodelta. Olen keskustellut paljon monien eronneiden tuttujen ja työkavereiden kanssa erojen syistä, ja hyvin moni myöntää eronneensa ns. Turhaan (=liittoa olisi voinut yrittää parantaa). Pointti on siinä, että ihmiset myöntävät tämän vasta 10-15 vuotta eron jälkeen.
Myös mustasukkaisaista ja läheisriippuvaa voi auttaa. Juu, kyllä lapset selviävät, mutta minusta vain on surullista, ettei vanhemmat edes yritä.
Niin sinä meinaat, että erottiin yrittämättä? Minä kyllä yritin, mies ei. Jos 10 vuotta yrittämistä ei riitä niin jo on kumma. Ainoa mitä voin katua ja missä tein väärin lapsia kohtaan on se, etten lähtenyt aikaisemmin. Ihan meni vuosia hukkaan lapsillakin.
Nykyään nauttivat elämästä täysin siemauksin, kun ei ole isä ilonpilaajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm no voin vastata vain omasta puolestani, että kyllä, olemme exäni kanssa ystäviä. Jos hänellä olisi uusi nainen, hän voisi juurikin epäillä minun ja exäni välejä, koska voisin olla ihan hyvin käymässä exän luona kun uusi nainen pamahtaisi paikalle.
Ymmärtäisin naisen suuttuvan, jos mies ei olisi kertonut meidän olevan edelleen väleissä ja ystäviä, mutta yrittäisin vakuuttaa, että ystäviä vaan ollaan. Asiaan vaikuttaa sekin, että meillä on yhteisiä lapsia, ja siksi kyläillään puolin ja toisin. Mies enemmän meillä, koska lapset ovat suurimman osan ajasta minun luonani.Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Onhan se väärin lapsia kohtaan, että isä ja äiti eivät riitele ja taistele vielä eron jälkeenkin, ja riepota lapsia siinä pelissä pelinappuloina. Eiku mitä..?
Missä kohtaa puhuin eron jälkeisestä ajasta?
"Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Tuossa noin. Sanot, että väärin lapsia kohtaan, kun voidaan exän kanssa olla ystäviä.
”Miksi EROSITTE, jos voitte olla ystäviä”.
Riidat johtuvat yleensä riitelytaitojen puutteista - Ja vuorovaikutustaitoja voi kehittää. Paljon vaikeampaa on kehittää parisuhdetta, jossa ei ole mitään yhteistä - eikä tällaiset ihmiset eivät pysy ystävinä, koska ei ole mitään yhteistä. Vaikeaa on myös kehittää henkisesti väkivaltaista parisuhdetta, koska väkivaltainen harvoin näkee osuuttaan - eikä ystävyyskään onnistu, koska väkivalta on läsnä myös eron jälkeen.
Ystävyys on parasta, mitä kahden ihmisen välillä voi olla, koska se nojautuu luottamukselle. Sen päälle on hyvä rakentaa. Toinen asia sitten on se, ettei ole vetovoimaa, mutta sekään ei päde teidän tapauksessa, ettei sitä olisi, koska olette alun alkaenkin päätyneet yhteen.
Joo, vetovoima voi loppua, ja yleensä se hiipuukin ajan myötä. Mutta jos on lapsia, niin sen vuoksi erominen on lasten takia väärin.
Niin, vai olisiko kuitenkin niin, että pystymme olemaan ystäviä juuri siitä syystä, ettemme asu enää saman katon alla, emmekä lasten kanssa joudu enää pomppimaan miehen pillin mukaan? Mies on hyvä tyyppi kaverina, mutta puolisona liian mustasukkainen ja läheisriippuvainen.
Onko Suomessa niin vähän entisiä pariskuntia, joissa osapuolet voivat olla paremmissa väleissä eron jälkeen kuin yhdessä ollessa, että tätä pitää nuin ihmetellä ja katsoa mustavalkoisten lasien läpi?
Lasten kannalta sitten muuten maailman paras päätös, että suotta siellä lapsia surkuttelet.Olen itsekin eronnut ja meillä on lapsia. Erosta on jo kymmenen vuotta ja näkemykseni vahvistuu vuosi vuodelta. Olen keskustellut paljon monien eronneiden tuttujen ja työkavereiden kanssa erojen syistä, ja hyvin moni myöntää eronneensa ns. Turhaan (=liittoa olisi voinut yrittää parantaa). Pointti on siinä, että ihmiset myöntävät tämän vasta 10-15 vuotta eron jälkeen.
Myös mustasukkaisaista ja läheisriippuvaa voi auttaa. Juu, kyllä lapset selviävät, mutta minusta vain on surullista, ettei vanhemmat edes yritä.
Niin sinä meinaat, että erottiin yrittämättä? Minä kyllä yritin, mies ei. Jos 10 vuotta yrittämistä ei riitä niin jo on kumma. Ainoa mitä voin katua ja missä tein väärin lapsia kohtaan on se, etten lähtenyt aikaisemmin. Ihan meni vuosia hukkaan lapsillakin.
Nykyään nauttivat elämästä täysin siemauksin, kun ei ole isä ilonpilaajana.
En syyttänyt sinua, vaan puhuin ihmisistä, joiden kanssa olen keskustellut. Alun alkaen vain ihmettelin, miksi erositte, koska siinä on ristiriita, että eroaa vaikka on ystävä.
Se on totta, että toista ei voi muuttaa, eikä toista voi pakottaa terapiaan. Eli miehen puolesta sitten jatkan ihmettelyä: miksi h****ssä hän ei halunnut parantua, vaan mieluummin halusi rikkinäisen perheen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm no voin vastata vain omasta puolestani, että kyllä, olemme exäni kanssa ystäviä. Jos hänellä olisi uusi nainen, hän voisi juurikin epäillä minun ja exäni välejä, koska voisin olla ihan hyvin käymässä exän luona kun uusi nainen pamahtaisi paikalle.
Ymmärtäisin naisen suuttuvan, jos mies ei olisi kertonut meidän olevan edelleen väleissä ja ystäviä, mutta yrittäisin vakuuttaa, että ystäviä vaan ollaan. Asiaan vaikuttaa sekin, että meillä on yhteisiä lapsia, ja siksi kyläillään puolin ja toisin. Mies enemmän meillä, koska lapset ovat suurimman osan ajasta minun luonani.Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Onhan se väärin lapsia kohtaan, että isä ja äiti eivät riitele ja taistele vielä eron jälkeenkin, ja riepota lapsia siinä pelissä pelinappuloina. Eiku mitä..?
Missä kohtaa puhuin eron jälkeisestä ajasta?
"Miksi h***ssä erositte, jos voitte olla ystäviä? Jos suhteessa on ystävyyteen vaadittavia elementtejä, niin sen saa myös toimimaan.
Niin väärin lapsia kohtaan. Niin väärin.
Tuossa noin. Sanot, että väärin lapsia kohtaan, kun voidaan exän kanssa olla ystäviä.
”Miksi EROSITTE, jos voitte olla ystäviä”.
Riidat johtuvat yleensä riitelytaitojen puutteista - Ja vuorovaikutustaitoja voi kehittää. Paljon vaikeampaa on kehittää parisuhdetta, jossa ei ole mitään yhteistä - eikä tällaiset ihmiset eivät pysy ystävinä, koska ei ole mitään yhteistä. Vaikeaa on myös kehittää henkisesti väkivaltaista parisuhdetta, koska väkivaltainen harvoin näkee osuuttaan - eikä ystävyyskään onnistu, koska väkivalta on läsnä myös eron jälkeen.
Ystävyys on parasta, mitä kahden ihmisen välillä voi olla, koska se nojautuu luottamukselle. Sen päälle on hyvä rakentaa. Toinen asia sitten on se, ettei ole vetovoimaa, mutta sekään ei päde teidän tapauksessa, ettei sitä olisi, koska olette alun alkaenkin päätyneet yhteen.
Joo, vetovoima voi loppua, ja yleensä se hiipuukin ajan myötä. Mutta jos on lapsia, niin sen vuoksi erominen on lasten takia väärin.
Niin, vai olisiko kuitenkin niin, että pystymme olemaan ystäviä juuri siitä syystä, ettemme asu enää saman katon alla, emmekä lasten kanssa joudu enää pomppimaan miehen pillin mukaan? Mies on hyvä tyyppi kaverina, mutta puolisona liian mustasukkainen ja läheisriippuvainen.
Onko Suomessa niin vähän entisiä pariskuntia, joissa osapuolet voivat olla paremmissa väleissä eron jälkeen kuin yhdessä ollessa, että tätä pitää nuin ihmetellä ja katsoa mustavalkoisten lasien läpi?
Lasten kannalta sitten muuten maailman paras päätös, että suotta siellä lapsia surkuttelet.Olen itsekin eronnut ja meillä on lapsia. Erosta on jo kymmenen vuotta ja näkemykseni vahvistuu vuosi vuodelta. Olen keskustellut paljon monien eronneiden tuttujen ja työkavereiden kanssa erojen syistä, ja hyvin moni myöntää eronneensa ns. Turhaan (=liittoa olisi voinut yrittää parantaa). Pointti on siinä, että ihmiset myöntävät tämän vasta 10-15 vuotta eron jälkeen.
Myös mustasukkaisaista ja läheisriippuvaa voi auttaa. Juu, kyllä lapset selviävät, mutta minusta vain on surullista, ettei vanhemmat edes yritä.
Niin sinä meinaat, että erottiin yrittämättä? Minä kyllä yritin, mies ei. Jos 10 vuotta yrittämistä ei riitä niin jo on kumma. Ainoa mitä voin katua ja missä tein väärin lapsia kohtaan on se, etten lähtenyt aikaisemmin. Ihan meni vuosia hukkaan lapsillakin.
Nykyään nauttivat elämästä täysin siemauksin, kun ei ole isä ilonpilaajana.En syyttänyt sinua, vaan puhuin ihmisistä, joiden kanssa olen keskustellut. Alun alkaen vain ihmettelin, miksi erositte, koska siinä on ristiriita, että eroaa vaikka on ystävä.
Se on totta, että toista ei voi muuttaa, eikä toista voi pakottaa terapiaan. Eli miehen puolesta sitten jatkan ihmettelyä: miksi h****ssä hän ei halunnut parantua, vaan mieluummin halusi rikkinäisen perheen?
Juurikin näin. Ei nähnyt vikaa omassa toiminnassaan.
Ystäviä voidaan olla, kun ei puhuta mitään niistä ongelmista, mitä meillä oli yhdessä ollessa.
Tämä käy oikein hyvin lastenkin kannalta, kun ei tarvitse olla kalenteriin merkattuja "isä-päiviä". Eivät yleensä edes halua isälleen ja jos haluavat, ovat tulossa takaisin jo yhden yön jälkeen. Siksi näkevät isäänsä enemmän kotona, kun mies käy kylässä.
Jos on yhteisiä lapsia, silloin exän kanssa tulee olla puheväleissä.
Jos exä on se kenen kanssa pani ennen sinun tapaamista ja nainen ei halunnut olla miehen kanssa muuten, en hyväksy ystävyyttä. Jos exän jälkeen on ollut elämää välissä ja ystävyys on täysin platonisella pohjalla, hyväksyn ystävyyden, mutta en koe, että pitäisi olla kahdenkeskisiä keskenään sovittuja tuokioita. Voin jättää heidät kyllä kahden itse, mutta heillä ei pitäisi olla pyrkimystä olla kahden.
Törkeetä toimintaa. Olisin todella raivoisaani mikäli mieheni majoittaisi exää luonaan yötä salaa eikä kertoisi minulle. Muutenkaan en hyväksyisi exän yökyläilyä tai sitä että hengailisi miehen luona ja minulle ei kerrottaisi asiasta. Miten H***tin epäkunnioittavaa. Itse pistäisin lusikat jakoon tuossa vaiheessa, sillä itse on toimisi noin enkä olettaisi kumppaninkaan toimivan noin. Kommentti: Eikö me nyt voitaisi päästä tästä yli, kertoo että jotain on tapahtunut, minkä tietää itsekin olevan päin p'''ttä toimittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Olen itsekin eronnut ja meillä on lapsia. Erosta on jo kymmenen vuotta ja näkemykseni vahvistuu vuosi vuodelta. Olen keskustellut paljon monien eronneiden tuttujen ja työkavereiden kanssa erojen syistä, ja hyvin moni myöntää eronneensa ns. Turhaan (=liittoa olisi voinut yrittää parantaa). Pointti on siinä, että ihmiset myöntävät tämän vasta 10-15 vuotta eron jälkeen.
Myös mustasukkaisaista ja läheisriippuvaa voi auttaa. Juu, kyllä lapset selviävät, mutta minusta vain on surullista, ettei vanhemmat edes yritä.